Kristuksessa rakkaat veljet ja sisaret. Kirkkovuodessa on tällä viikolla juhlaamme ajatellen hyvin ajankohtainen ja lähelle tuleva teema, nimittäin kiitollisuus. Tänään olemme kiitollisia erityisesti Keminmaan seurakunnasta ja Keminmaan seurakunnan kirkoista.
Tämä Keminmaan uusi kirkko on seurakunnan viides kirkko. Jo vuonna 1827 tämän saman katon alle kokoontui silloinen seurakunta heille uuteen kirkkoon. On tavallaan aika hauskaa kutsua tätä kirkkoa edelleen uudeksi kirkoksi, kun se pian täyttää 200 vuotta! Mutta toki se on perusteltu etuliite, kun Keminmaan vanha kirkko on jo 500 vuotta vanha.
Uudessa kirkossa me siis olemme ja uuden edessä, kuten niin usein aiemminkin. Tänään saamme kiittää siitä, että tämä kaunis kirkko voidaan ottaa peruskorjauksen jälkeen taas uudelleen käyttöön ja seurakunta pääsee takaisin kotikirkkoonsa.
*
Tuosta evankeliumin kohdasta juuri tänään minua puhuttelee aivan erityisellä tavalla yksi jae: Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Matt. 11:28
Kaikkina vuosikymmeninä ja vuosisatoina tämän kirkon ovesta on kävellyt sisään enemmän tai vähemmän levon tarpeessa olevia ja erilaisien kuormien uuvuttamia ihmisiä. Millaisia elämänkysymyksiä heillä on ollut mielessään? Sitä voimme vain arvuutella.
Kaksisataa vuotta sitten, tämän kirkon ollessa aivan uusi, väsymyksen ja uupumuksen syyt saattoivat liittyä pääasiassa kovaan ruumiilliseen työhön. Oli työskenneltävä kovasti kapean elannon saamiseksi itselleen ja perheelleen. Muistan itsekin kotipuolestani tuosta muutaman kymmenen kilometrin päästä, kuinka aamusta iltaan raskasta fyysistä työtä tehneet vanhempani menivät jo varhain nukkumaan ja nukahtivat melkein heti, kun laskivat pään tyynyyn.
Nykyaikana syyt ihmisten väsymykselle saattavat toki olla tuo työssä väsyminen, ja se on tavallaan hyvää väsymystä, josta toipuu hyvillä yöunilla. Mutta sitten on väsymistä, josta ihminen ei tunnu palautuvan. Erilaiset elämän mielekkyyteen tai sen puutteeseen liittyvät kysymykset uuvuttavat eri tavalla.
Olivatpa ihmisen väsymisen ja uupumisen syyt, mitkä tahansa, niin lohdullista on se, että Jeesus tuntee kuormamme ja taakkamme. Ei hän muuten sanoisi ”tulkaa minun tyköni … minä annan teille levon”. Millaisesta levosta Jeesus nyt tässä evankeliumissa puhuu?
Lepo voi tässä tarkoittaa toki ihan konkreettista levollista olotilaa, jossa fyysiset ja henkiset voimat elpyvät. Mutta lepo tarkoittaa tässä evankeliumissa muutakin kuin vain hyvät unet pitkän päivän jälkeen. Käsite lepo kuvaa jotakin sellaista, minkä vain Jumala voi antaa. Hengellisenä todellisuutena lepo merkitsee Jumalan huolenpidossa olemista ja hänen varassaan elämistä.
Levon käsitteellä on Raamatussa kuitenkin vieläkin syvemmälle ja kauemmaksi ulottuva merkitys. Lepoon pääseminen merkitsee uskovalle myös perille pääsemistä taivaan kotiin. Siellä Jumalan valtakunnassa meneminen ja tuleminen, työn teko ja touhuaminen lakkaavat, ja vallitsee lepo Jumalan luona.
Tähän iankaikkiseen lepoon taivaan kodissa viittaa Heprealaiskirjeen kirjoittaja näin: ”Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipalelle.”. Heprealaiskirje jatkaa paria jaetta myöhemmin: ”Me, jotka uskomme, pääsemme perille luvattuun levon maahan.” Hepr. 4: 1,3
Taivaan kodissa odottavaa täydellistä lepoa me vasta aavistelemme ja kaipaamme kulkiessamme tämän maailman keskellä ja eläessämme kristityn kutsumusta tässä maailmassa. Usko on kuulemista, vastausta kutsuun maailmasta taivaaseen, ajasta iankaikkisuuteen. Usko on liikkeelle lähtemistä ja elämää matkaseuran kanssa. Usko on vaeltamista katoavaisuudessa – kuitenkin niin, että se on saanut kiinnityksen katoamattomaan. Se ei ole vaeltamista sumussa, vaan kotimatka kohti päämäärää, kaipausta päästä Jumalan omien lepoon.
*
Kirkko, tämä Keminmaan seurakunnan kirkkokin, on konkreettisesti lepopaikka. Kirkko on rukouksen ja hiljentymisen paikka. Kirkko on lepopaikka arjen huolista. Siitä huolimatta, että koet välillä riittämättömyyttä ja väsymystä, kirkkoon saapuessasi saat uskoa todeksi sen armollisen ajatuksen, että sinä riität ja kelpaat sellaisena kuin olet. Väsyneenäkin.
On hienoa, että peruskorjauksen jälkeen kirkon ovet ovat taas auki. Nyt kirkko on saavutettavampi ja tänne on helpompi tulla konkreettisesti siksi, että portaat on uusittu. Muistan itsekin aiemmilta käynneiltäni, että entisissä portaissa sai astella aika huolellisesti, jotta ei kaadu. Nyt uusia portaita on helppo tulla kirkkoon.
Toivon, että uudet, helppokulkuiset portaan olivat kuin vertauskuva sille, että tänne kirkkoon on helppo tulla myös sellaisen ihmisen, joka on uskossaan arka tai on tullut aiemmin hengellisissä asioissa haavoitetuksi. Olkoon kynnys kirkkoon matala tai niin, ettei sitä ole lainkaan. Kaikukoon armon sanoma tässä kirkossa niin lempeänä ja kutsuvana, että jokainen rohkenee vastata Jeesuksen kutsuun ”tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.
Pitkän korona-ajan kuluessa moni on kenties tullut varovaiseksi tulemaan yhteiseen jumalanpalvelukseen ja seurakunnan tilaisuuksiin. Onneksi striimaukset ovat olleet hyvänä apuna. Olen kiitollinen siitä, että sinä olet jo kuullut kutsun ja saavuit tänään tähän yhteiseen juhlaamme. Jos sinä koet kiitollisuutta juuri nyt, niin ehkä voisit seuraavalla kerralla kutsua mukaan ystäväsikin? Tämä kirkko ja tämä seurakunta ovat sinua varten.
Tänään olemme kiitollisia siitä, että saimme pyhittää ja siunata kirkon uudelleen jumalanpalveluskäyttöön. Vihkimisrukouksessa käytettiin ilmaisua: olkoon tämä kirkko pyhitetty Jumalan huoneeksi ja seurakunnan kodiksi. Jumalan huone. Seurakunnan koti. Niitä molempia tämä kirkko on aina ollut ja tulee aina olemaan.
Palaan vielä tuohon Matteuksen evankeliumin kohtaan, jossa Jeesus kutsuu luokseen työn ja kuormien uuvuttamia. Tätä sanamuotoa käytetään myös kutsuttaessa ehtoolliselle. Kun kuulet nuo sanat, tule rohkeasti ehtoollispöytään. Kristus itse palvelee meitä pöydässään ja antaa meille levon. Hän haluaa antaa sinulle, kuormien uuvuttamalle, levon.