Jeesus sanoo: Te, jotka haluatte olla kuin lapset, tulkaa minun luokseni! Tämä ei ole ainoa kerta, kun hän niin sanoo. Lasta seurakunnan jäseneksi kastettaessa luetaan joka kerta Lasten evankeliumi: Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti, joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse. Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä. Mark. 10:13-16 Minua huvittaa ajatella, kuinka monta viisaiden ja oppineiden selitystä tästä olenkaan lukenut ja kuinka monta kertaa itse sitä yrittänyt selittää. Ei meille aikuisille riitä se, että levollisesti äitinsä rinnoilla nukkuva lapsi on esikuva meille ja riittää Jumalalle. Meidän on vaikea hyväksyä sitä, kuinka hupsutteleva leikki-ikäinen kiljahtelee kirkossa kuunnellen kaikua – että sekö riittää Jumalalle? Saati ärräpäitä päästelevän itseään etsivän teinin kyseenalaistavat kommentit – sekö riittää Jumalalle? Eikö sentään jotain rajaa Jumalankin rakkaudella? Ei.
Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. (Matt. 11:25)
Jeesus sanoo: Te, jotka ette halua olla kuten viisaat ja oppineet vaan haluatte oppia tuntemaan Jumalan, tulkaa minun luokseni! Tunteminen ei ole vain älyllistä toimintaa. Muistan, kuinka sadussa Muumipeikko piiloutuu Taikurin hattuun ja muuttuu hirviöksi. Ympärillä olevat pelkäävät häntä, huutavat ja kysyvät, mitä hän on tehnyt Muumipeikolle. Muumimamma tulee huoneeseen katsomaan, mikä on aiheuttanut moisen metelin ja kohtaa hirviön näköisen itkevän olennon.
Muumimamma katsoo lastaan syvälle silmiin ja tuntee rakkaansa. Tuo tunteminen saa aikaan muutoksen: Muumipeikko muuttuu takaisin itsensä näköiseksi. Onko Kaikkivaltiaan ja kristityn välinen tunteminen ja kohtaaminen sellaista: rakkauden silmin katsomista, luottamusta, tulemista siksi, joka on. Niin Jeesus tekee. Hän katsoo meitä rakastavasti, lempeästi, tuntee omakseen kastetut ja kutsuu luokseen. Olemme saaneet vaikean tehtävän, tehdä samoin muille ihmisille. Kuka kaipaa sinun hyväksyvää katsettasi? Kuka kaipaa myötätuntoasi? Toivon ja rukoilen, että joku katsoo sinua lempeästi.
Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. (1. Joh. 4:10)
Jeesus sanoo: Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Pahimpia asioita, joita voimme surevalle, kärsivälle, ahdistuneelle sanoa on: ”Mitä tuo nyt on? Paljon pahempaakin voi sattua. Kyllä se siitä ajan kanssa. Unohda jo.” Toisen tunteita ei sovi vähätellä. Emme koskaan kykene asettumaan toisen nahkoihin, vaikka olisimme kokeneet jotain samankaltaista. Eikä kukaan selviydy läpi elämän ilman taakkoja kannettavaksi. Parasta mitä voimme sanoa, on se, mitä Jeesus sanoo: Tule luokseni. Saanko tulla kylään. Kerro minulle. Minä kuuntelen. Vaikkemme voi kantaa toisten kuormia voimme keventää niitä kulkien rinnalla, ollen pelkäämättä ystäviä, sallien toiselle hänen tunteensa.
Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain. (Gal. 6:2)
Jeesus vie meidät levon paikkaan. Sellaista ajattelen pyhiinvaelluksen olevan. Kun kulkee samaa reittiä muiden kristittyjen kanssa, on yhtä aikaa tutulla tiellä ja uudella polulla. Pyhiinvaellus voi olla lyhyt tai pitkä, yksi kokonaisuus tai pieni pala kerrallaan. Kirkkomaallemme on rakennettuna joitakin sen kaltaisia reittejä. Yksinkertaisimmillaan pyhiinvaellus on käydä tuohon lähes kirkon vierelle rakennetut ikkunat Raamattuaiheineen ajatuksella läpi. Saatat hämmästyä. Suoritus ei pyhiinvaellus voi olla. Suorituksena se kääntyy itseään vastaan ja saa aikaan levon asemesta vaatimuksen. Ainakin minä ymmärrän, että suorituksen asemesta pyhiinvaellus – lyhyt tai pitkä – on yllätyksellinen lahja.
Toinen levon paikka, josta vielä lopuksi haluan sanoa, on kohta katettuna oleva Herran Pyhän Ehtoollisen pöytä. Sinne on jokainen kaipaava, väsynyt, yksinäinen, turvaton tervetullut. Yllättävän moni ajattelee: ”Menen ehtoolliselle sitten, kun tunnen itseni kelvollisemmaksi ehtoolliselle.” Luther kirjoittaa: ”Jos todella haluat pitää silmällä omaa hurskauttasi ja puhtauttasi sekä ponnistella tilaan, missä mikään ei sinua enää kiusaa, silloin et voi tulla ehtoolliselle koskaan.” Perkele osoittaa syntejä, koska hän tahtoo pitää ihmisen erossa Jeesuksesta. Ehtoollinen on sitä, että saa kokonaan kääntää katseen pois itsestä ja katsoa toista, Jeesusta. Häneltä saamme lahjana kaikki, mitä Jumalan lapsena elämiseen ja taivaaseen pääsemiseen tarvitsemme.
Jeesus sanoo: Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. (Matt. 11: 29)