15. sunnuntai helluntaista, Mt. 11: 25 – 30, Esko Väyrynen

Esko Väyrynen
Kallio

Alkutervahdys: Armo, laupeus ja rauha lisääntyköön teille Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Jeesuksen kiitollisuuden aiheena on ihmisjärjelle käsittämätön asia. Juuri kuulemamme Raamatun paikan edellä Jeesus valittaa sitä, että ihmiset eivät ole uskoneet häntä Messiaaksi nimenomaan niissä kaupungeissa, joissa hän on kaikkein enimmän osoittanut messiaanisuuttaan, tehnyt voimallisia tunnustekoja ja ihmeitä. Ja nyt hän sitten alkaakin ylistää Jumalaa siitä, että hän noiden kaupunkien viisaiden silmissä on pysynyt salattuna. Sanoisin, että ihmisjärjen ymmärryksen mukaan Jeesus kiittää Isää siitä, että hänen saamansa tehtävä oli epäonnistunut. Jeesushan teki ihmeitä ja tunnustekoja nimenomaan sitä varten, että ihmiset uskoisivat hänet Jumalan Pojaksi. Kumminkin Jeesus ylistää Isää juuri siitä, että ihmiset eivät ole oppineet häntä tuntemaan.

Jotakin vastaavaa kiitollisuuden aihetta olen kerran itsekin kokenut, luonnollisesti vaatimatonta kiitollisuutta, koska kiittäjänä oli ihminen. Olin näet opiskeluaikanani käytänöllisen teologian harjoituksiin liittyvällä opintomatkalla, ei tosin missään sen kauempana kuin Pieksämäellä tutustumassa Suomen Kirkon Sisälähetysseuran laitoksiin. Siellä on tämän laitoksen eräs suuri osasto Vaalijala, vajaamielisten lasten hoitokoti. Kun olimme kierrelleet Vaalijalan monisatapaikkaisen laitoksen osastolta toiselle ja hengessämme surkutelleet ja siunustelleet, että mikä on Jumalan tarkoitus, kun tuollaisia raukkoja syntyy, niin sitten saimme hyvin väkevän vastauksen. Tulimme erääseen huoneeseen, jossa täysin vajaakykyiset lapset askartelivat. Eräs tyttö kutoi pienillä leikkikangaspuilla mustepullon alustaa. Opettajamme tunsi tuon tytön entuudestaan nimeltä ja pyysi häntä vähän laulamaan vieraille. Laulun sanat ovat jo häipyneet mielestäni, mutta yksi säepari pysyy varmasti lopun ikääni mielessäni. Se kuului: Niin paljon on aihetta kiittää, Jumalan lahjoja kaikille riittää. Meistä kuuntelijoista jokainen poistui tuosta huoneesta silmät kostuneina ja alla päin. Olimme saaneet hyvin voimakkaan opetuksen siitä, että on niin paljon aihetta kiitokseen. Meillä jokaisella on aihetta kiittää, mutta me tyytymättömät napisemme.

Kun tätä äsken kuulemaamme tekstiä tarkastelemme lähemmin, niin huomaamme, että Jeesus ylistää Isää siitä, kun Jumala on salannut hänet viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut lapsenmielisille. Kun Jeesuksen ajan Israelissa sanottiin jotakin ihmistä viisaaksi tai ymmärtäväksi, niin sillä ei ehkä niinkään tarkoitettu hänen älykkyytään tai suurta lukeneisuuttaan, vaan lähinnä vain sitä, että tuo henkilö on hyvä ihminen. Hyvä ihminen siinä merkityksessä, että hän tuntee Jumalan tahdon ja myös osaa noudattaa sitä elämässään. Toisin sanoen hän suorittaa päivittäin tarpeelliset puhdistautumismenot, lukee pitkät rukoukset ja antaa jotain kerjäläisenkin käteen. Lyhyesti Jeesuksen aikana viisas ja ymmärtäväinen oli niin hyvä ihminen, että hän varmasti kanssaihmisten mielestä ansaitsi Jumalan vanhurskauden jos kukaan.

Meidän aikanamme tuollaista ihmistä ei enää kutsuta viisaaksi ja ymmärtäväiseksi, koska nuo määritelmät liitetään lähinnä korkeasti oppineisiin. Nyt tuollaisia ihmisiä kutsutaan yksinkertaisesti uskovaisiksi.
Ne asiat, joita nuo viisaat ja ymmärtäväiset harrastivat, olivat sinänsä hyvälle ihmiselle sopivia harrastuksia. Mutta vika oli siinä, että he luulivat noilla omilla töillään ja harrastuksillaan ansaitsevansa Jumalan vanhurskauden. Tämä luulo teki heidät ylpeiksi ja itserakkaiksi. He kuvittelivat olevansa parempia kuin yksinkertaiset ihmiset. He luulivat pystyvänsä noudattamaan Jumalan tahtoa. Eihän sellaiset ihmiset osaakaan enää kaivata mitään sovittajaa itsensä ja Jumalan välille. Kaikki on jo kunnossa.

Meillä tämän atomiajan viisailla on myös vaarana ylpistyä omasta uskostamme. On hyvin suuri houkutus vähän nolata tuota vuorotyössä käyvää naapuria sillä, että kun hän ei jaksa sunnuntaiaamunakaan lähteä kirkkoon. Ja mehän emme tietenkään unohda päivittäistä Raamatun lukua ja iltarukoustamme. Meillä ns. uskovaisilla on pelottavan suurena vaarana se, että meille tulee uskosta totuttu tapa, jota harjoitamme julkisesti ja näön vuoksi erikoisesti sitä varten, että tuo raskaan työn alle nääntyvä köyhä lähimmäisemme masentuisi oman kelvottomuutensa tuntoon.

Mutta nytpä Jeesus sanookin näille liukuhihnan näännyttämille ihmisille: Tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Sanalla ”kaikki” Jeesus tarkoittaa todella kaikkia, sinuakin, joka et jaksa lukea koskaan Raamattua etkä muista edes iltarukousta ja aamurukousta et enää ennätä. Jeesus tarkoittaa tuolla kutsullaan nimenomaan sinua.

Sinä saat tulla Jeesuksen tykö siitäkin huolimatta, että sinusta ei tule sitä hyvää uskovaista, jollaiseksi ehkä haluaisit tulla, ennenkuin esittäydyt hänelle. Jeesuksen tykö tulemisella sinä et pääse rauhaan toimeentulosi aiheuttamista rasituksista tai oman luonteesi särmikkyydestä ja perheesi ongelmista. Mutta se rauha, jonka saat Jeesukselta, on sellainen rauha, jota tämä maailma ei voi käsittää. Tämä maailma ei jaksa koskaan käsittää sitä, että syntinen ihminen saa mennä vikoineen ja puutteineen Jeesuksen luo. Siinä on sinullekin rauhaa kerrakseen, kun saat käydä Herran pöytään, vaikka et osaakaan noudattaa Jumalan tahtoa.

Siinä sinulla on myös niin sanomattoman paljon kiitoksen aihetta, kun itse Jumalan Poika vetää sinua syntistä ihmistä kauttansa Jumalan tykö. Sinulla ei ole pienintäkään aihetta tai oikeutta ylpeilyyn, koska et voi esittää mitään omia ansioitasi vanhurskautesi hyväksi. Saat vain tyytyä nöyrästi kiittämään Jumalaa siitä, että hän kutsuu meitä syntisraukkoja Poikansa kautta sulasta isällisestä hyvyydestään ja laupeudestaan tykönsä, arvoon ja säätyyn katsomatta, aivan niinkuin tämä Jeesuksen kutsu on kuvattu tuohon meidän alttariveistokseenkin.

Jeesuksen antama rauha on hänen täydellisen rakkautensa ja itsensä uhraavan hyvyyden jatkuvaa kokemista. Jeesuksen antamasta rauhasta osalliseksi pääseminen ei ole meidän omien kykyjemme varassa. Pyhä kirja todistaa: Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä, Jh. 6:44. Itse Pyhä Jumala vetää meitä lankeavia ja epäuskoisia Jeesuksen seuraajia tykönsä. Siinä meillä on suuri kiitoksen aihe Jumalalle, että jos me siitä osaisimme ja muistaisimme kiittää, niinkuin kiittää tulisi, niin silloin meillä ei olisi koskaan aikaa rukoilla häneltä enää mitään muuta.