8.9.2013 16. shel Gal. 6:2-10
Kantakaa toistenne taakkoja
Seurakunta on todella YHTEISÖ.
Ei niin, että pastori on sellainen voimamies joka kannattelee
koko seurakuntaa. Eivät kenenkään voimat siihen riitä.
Jos sellaista jossain yritetään,
on seurauksena varmasti ruumiita.
Pastori uupuu ja seurakuntalaiset jäävät ilman hoitoa.
Kristuksen seurakunta perustuu aivan toisenlaiselle mallille.
Sen perustana on Kristuksen laki, joka sanoo:
Kantakaa toistenne kuormia
Se on juuri sitä, mistä Jeesus puhuu Matteuksen 20. luvussa:
Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi,
se olkoon toisten palvelija,
ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi,
se olkoon toisten orja.
Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi vaan palvelemaan
ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta
Jumalan valtakunnan järjestys on päinvastainen kuin tässä
maailmassa. Tässä maailmassahan suuri ja ensimmäinen on
se jolla on valta ja joka käskyttää toisia.
Jumalan valtakuntaa sen sijaan johdetaan alhaalta käsin,
palvelevalla rakkaudella.
– Näin teki Kristus ja siihen samaan kutsutaan meitä
Kristuksen palvelijoita.
***
Meidän perhe on saanut kokea tätä kannettuna olemista
monin eri tavoin vuosien aikana.
Aina on löytynyt seurakuntalaisia, jotka ovat halunneet
kantaa ja kannatella pastoria ja hänen perhettään.
Esirukoukset ovat kannatelleet meitä Jumalan edessä
monissa, hankalissakin vaiheissa.
Myötätunnolla, ystävällisillä sanoilla, käytännön teoilla
ja lahjoilla te olette pitäneet hyvää huolta meistä.
Hienolla tavalla tämä huolenpito on tuntunut myös nyt,
kun me elämme suruaikaa isän poismenon jälkeen.
Monet ovat tulleet sydämestään OTTAMAAN OSAA.
Ajattelepa mitä sisältyy tuohon pieneen lauseeseen: OTAN OSAA.
Eikö se ole sitä, että osallistun sinun suruusi.
Haluan tulla osalliseksi surun taakan kantamisesta sinun kanssasi.
Et ole yksin surusi kanssa.
Minunkin hartiani ovat sen taakan alla.
Tällainen osanottaminen on parhaimmillaan juuri sitä
toisen kuormien kantamista, Kristuksen lain täyttämistä.
– Juuri sellainen paikkahan seurakunnan pitää olla.
Paikka, johon saan tulla omien surujeni ja huolieni kanssa.
Paikka, jossa minun suruni tulee kuulluksi ja vastaanotetuksi.
Ja jossa uskonystävät tahtovat sijoittaa oman olkapäänsä
minun taakkojeni alle.
Eikö niin, että jokainen ihminen kaipaa tällaista yhteisöä.
Mutta kuinka harvat ovat ne, jotka sellaisen löytävät.
***
Paavali tuo Galatalaiskirjeessä kyllä esiin myös asian toisen puolen.
Jokaisen on kannettava oma kuormansa
– Kyllä me viime kädessä toki olemme itse kantamassa sitä
kuormaa, jonka Jumala meille antaa.
Muut voivat korkeintaan kantaa sitä minun KANSSANI.
Ja toisaalta: minulla on vastuu siitä kuormasta, joka minulle on annettu.
Sitä ei ole annettu turhaan. Sillä on jokin tarkoitus.
Me emme voi ajatella niin, että menenpä seurakuntaan.
Siellä muut ottavat pois minun taakkani.
Tämä on epärealistinen ajatus.
Emme voi myöskään ajatella, että kyllähän muut näkevät minun
taakkani ja tulevat tarjoamaan minulle varmasti apuaan.
Ja jos eivät tarjoa, lähden pois sellaisesta seurakunnasta.
Meillä on vastuu siitä, että kerromme taakastamme,
avaudumme toisillemme, paljastamme jotain omasta
haavoittuvuudestamme.
Eivät toiset ihmiset välttämättä tunne meidän kuormiamme,
jos emme kerro niistä toisille.
He eivät näe sinun sisääsi.
Vasta sitten kun olet tuonut esiin taakkasi, voivat muut
tulla kantamaan niitä sinun kanssasi.
– Ole siksi rohkea kertomaan siitä, mikä sinua painaa.
– Äläkä pety, jos ihmisiltä menee aikaa huomata sinun kuormasi.
***
Paavalin opetuksen ydin sisältyy jakeeseen 8:
Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon (tai lihan peltoon,
niin kuin vanha käännös sanoi), korjaa satona tuhon,
mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona
ikuisen elämän
On siis kaksi tietä, kaksi tapaa kylvää.
Jos kylvämme itseemme, ajatellen vain omaa mukavuuttamme,
viihtymistämme, hyvinvointiamme, seuraa siitä vääjäämättä tuho.
Paavali käyttää tässä sanaa, joka tarkoittaa oikeastaan maatumista.
Samalla lailla kuin puun lehti maatuu kompostissa,
samoin maatuu sellainen ihminen, joka ajattelee vain itseään.
Hän elää itselleen, ei Jumalalle eikä lähimmäiselle.
Lihan tie on se, mihin lihan yleensäkin joutuu.
Viimekädessä kaatopaikalle maatumaan.
***
Mutta on olemassa myös kylväminen Hengen peltoon.
Se että hengelliset asiat saavat olla elämäni kiintopisteenä.
Mikä ylipäätään voi tuottaa ikuisen elämän?
Eikö vain Jumalan sana, kun sitä evankeliumina julistetaan ihmisille.
Kun Pyhä Henki tarttuu tähän sanaa, tuo sen korvien kautta ihmisen
sydämeen, silloin ihmisen voi saada ikuisen elämän.
Hänestä tulee hengellinen ihminen.
Jumalan Pyhä Henki uudestisynnyttää hänet.
Tätä tarkoittaa Hengen peltoon kylväminen.
Huomio ei ole siinä, kuinka MINÄ saan sitä mitä haluan.
Vaan huomio on siinä, mitä JUMALA haluaa minulle tehdä:
Hän haluaa pelastaa minut ja viedä taivaaseen.
***
Hengen pellossa ei kuitenkaan eletä niin kuin pellossa.
Hengen pellossa ohjaajana on Kristuksen laki,
juuri tuo rakastavan palvelemisen ajatus.
Jos olen tullut osalliseksi ikuisesta elämästä,
haluan myös elää niin kuin ikuisen elämän perilliset.
En ajattele niinkään itseäni vaan sitä, kuinka muut
saisivat mitä tarvitsevat.
Itseensä käpertynyt ihmisen avautuu Jumalan Hengelle
ja samalla hän alkaa vähän kerrassaan avautua myös
lähimmäisten suuntaan.
Kristuksen Henki alkaa vaikuttaa hänessä tahtomista ja tekemistä.
Hän alkaa huomata toiset ihmiset ikään kuin Kristuksen silmin.
Ei enää vieraina ja muukalaisina vaan rakkaina uskonveljinä ja
-sisarina.
Ja vihollisetkin alkavat vähän kerrassaan muuttua minulle
lähimmäisiksi.
***
Tästä kumpuaa tuo halu toisten taakkojen kantamiseen.
Tästä kumpuaa myös se, että haluan antaa opettajalleni
kaikkea hyvää, kun saan Jumalan sanan opetusta.
Ja tästä kumpuaa se, ettemme väsy tekemään hyvää,
emmekä hellitä, sillä saamme aikanaan korjata sadon.
Kun pidämme mielessämme iankaikkisen elämän,
silloin emme herpaannu palvelutyössämme.
– Lähimmäinen tarvitsee minua
– Ystävät seurakunnassa saattavat tarvita korvaani tai käsiäni
– Naapuri voi olla apuni tarpeessa.
– Ja miljoonittain on niitä, jotka eivät vielä ole kuulleet
pelastavaa evankeliumia.
Jos voin edes pieneltä osin olla mahdollistamassa evankeliumin
julistamista lähellä ja kaukana,
silloin totisesti olen kantamassa toisten kuormia.
Kantamassa sitä suurinta taakka, syntiä,
joka estää perillepääsyn.
***
Paavalin loppukehotus on aina ajankohtainen meille
täällä Paulus-kirkossakin:
Kun meillä vielä on aikaa, meidän on tehtävä hyvää kaikille,
mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin
Uskonveljet ja sisaret ovat meidän ensisijainen
palvelupaikkamme.