Rakkaat kristityt!
Paljonko saat palkkaa? Kuinka suuri on eläkkeesi? Paljonko sinulla on omaisuutta? Paljonko rahaa tililläsi?
Nämä ovat kysymyksiä, joita ei oikein sovi esittää. Näin siksi, että jostain syystä rahaan liittyvät kysymykset koetaan kovin intiimeiksi, henkilökohtaisiksi – ja siksi niistä puhuminen tai niistä kysyminen on tabu. Niistä vain ei puhuta.
Näin vähän samaan tapaan kuin ohitamme seksuaalisuudesta puhumisen – tai myös uskosta puhumisen. Kaikista näistä toki puhutaan ja voidaan hyvinkin puhua yleisellä tasolla. Kaikista noista teemoista riittää tässä maailmassa puhetta yllin kyllin – mutta kun pitäisi kertoa mitä nämä ovat juuri minulle, miten asiat koen – tulee eteen suuri vaikeus. Puhujan ja kuulijan on luotettava syvästi toisiinsa. On helpompi vaieta kuin avata suunsa.
Tänään Jeesus johtaa meidät vuorisaarnassaan jälleen hankalien kysymyksien eteen. Miten hän jaksaakin kiusata kuulijoitaan. Puhua nyt jostain niin arasta asiasta kuin mammonasta – omaisuudesta.
Tunnettua on, että juutalaisuudessa Jumalan siunauksen ja omaisuuden katsottiin liittyvän läheisesti toisiinsa. Missä on omaisuutta – siellä on Jumalan siunaus läsnä. Jeesus tuntuu kääntävän asiat jälleen päälaelleen:
”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. ” Aivan kuin hän ihannoisi köyhyyttä.
Sitä vaikeammalta Jeesuksen sanat tuntuvat, kun tietää, että koko länsimainen elämäntyyli, talous – kaikki perustuvat ajatukselle jatkuvasta kasvusta. Vain enemmän on tarpeeksi – jos sekään. Euroopan talouskriisi on ainakin jossain määrin koetellut ajattelutapaa – mutta lieneekö tehnyt muuta kuin vähän koetellut sitä. Kasvun perään kysellään kerta toisensa jälkeen.
No – Jeesus ei kuitenkaan puhu eurokriisistä – hän puhuu jälleen meistä: sinusta, minusta ja ihmisyydestä ylipäätään.
Tämän evankeliumitekstin äärellä me puhumme ensimmäisestä käskystä. ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani.” Martti Luther selittää ensimmäistä käskyä Isossa katekismuksessa esimerkiksi näin: ”Mitä tarkoittaa, että jollakulla on Jumala tai mikä on Jumala? Vastaus: Jumalaksi kutsutaan sitä, jolta tulee odottaa kaikkea hyvää ja johon on turvauduttava kaikessa hädässä. Jonkun Jumala on juuri se, mihin hän sydämen pohjasta luottaa ja uskoo. Näinhän olen usein sanonut: pelkkä sydämen luottamus ja usko luovat sekä Jumalan että epäjumalan.” Lutherin selitystä voi pitää varsin modernina – jollei peräti liberaalina. Hän sijoittaa Jumalan ihmisen mieleen. Jumala asuu sydämen sopukoissa – on siellä piilossa. Piilossa ihmisen tiedostamattomassa – siellä, mitä emme edes tunne. Samassa selityksessä hän vähän myöhemmin jatkaa: ”Minun on selitettävä tätä kouriintuntuvasti käyttämällä arkipäivän esimerkkejä päinvastaisesta menettelystä, jotta käsky oikein ymmärrettäisiin ja otettaisiin varteen. Moni ajattelee, että hänellä on Jumala ja kaikkea tarpeeksi, kun hänellä on rahaa ja omaisuutta. Hän luottaa siihen ja rehentelee sillä niin itsevarmana, ettei piittaa kenestäkään yhtään mitään. Huomaa: jumala hänellä onkin, nimeltään Mammona, toisin sanoen raha ja omaisuus. Siihen hän luottaa koko sydämestään, sehän onkin maailman yleisin epäjumala.” Tämä teksti on siis 1500 luvun ensimmäiseltä puoliskolta – lähes viidensadan vuoden takaa. Onko maailmassa mitään uutta – onko ihminen muuttunut miksikään. Luther olisi voinut kirjoittaa tämän yhtä hyvin eilen – jos siis eläisi yhä.
Mihin luotan? Minkä varaan lasken tulevaisuuden? Missä on jumalani tai epäjumalani. Mitä arvostan – mitä halveksin?
Jeesus puhuu opetuksensa keskellä silmästä ruumiin lamppuna. Ja kuinka valo voi olla pimeyttä. Hän ei puhu tässä sokeista tai näkövammaisista – siinä mielessä kuin me puhumme. Kyse on siitä miten me näemme asiat. Ulkoisesti näkökyvyssä ei tarvitse olla mitään vikaa – ja silti me voimme nähdä asiat milloin mistäkin näkökulmasta. Toinen etsii hyvää, toinen pahaa. Sama asia voi näyttäytyä hyvin eri valossa – riippuen siitä, mitä haluamme nähdä.
Onko tämä maailma rahan maailma – jossa kaiken lopulta ratkaisee vain talous, kasvu, tuottavuus, rikkaus… Vai onko tämä sittenkin Jumalan maailma. Maailma, jota hän kantaa? Maailma, jota hän rakastaa? Maailma, jolle hän antaa toivon? Maailma, jossa rahalla pitäisi olla vain välineen arvo – ei itseisarvo. Maailma – jossa lopulta nimettömät markkinavoimat eivät hallitse?
Kuinka näet, mihin kiinnität huomiosi – mihin lopulta luotat?
Tämä on tavattoman vaikea aihe. Monesta syystä. Sanoja on helppo pyöritellä sanomatta lopulta mitään – tai pelkkiä itsestäänselvyyksiä. Tai sitten sanomisella on se vaikutus, että jäämme syyllisyydentunnossa (koska lompakossa on rahaa) avuttomiksi. On niin vaikea nähdä muita ratkaisuja – kuin taloudellisia.
Kertooko se uskon puutteesta, vai kenties väärästä Jumalasta?
Meitä pappeja syytetään aika ajoin siitä, että emme sano syntiä synniksi – nyt on tullut puhuttua siitä tavallisimmasta.
Tänään iloitsen siitä, että saamme jälleen yhdessä polvistua ehtoollispöytään kohtaamaan hyvän Vapahtajamme.