Saarna Loviisan kirkossa työkauden avajaisissa
Rakkaat kristityt!
Tämän sunnuntain aiheena on ”Jumalan huolenpito”. Aihe tuntuu kovin ajankohtaiselta. Ajankohtaiseksi aiheen tekee se pakolaisten aalto, joka Afrikasta, Lähi-Idästä ja Afganistanista tuntuu pyyhkäisevän yli Euroopan aina tänne koti-Suomeen asti.
Missä on Jumalan huolenpito? Kuinka on mahdollista, että elämä maailmalla käy niin sietämättömäksi ja vaaralliseksi, että on lähdettävä vaarallisille matkoille yli merien ja yli rajojen, matkalle henkensä uhalla.
Aika ajoin Jumalan huolenpito ja rakkaus tulee asetetuksi kyseenalaiseksi, kun näemme ympärillämme pahuutta ja selvää huolenpidosta paitsi jäämistä. Näin on niin silloin, kun näemme kuvia nälkäisistä tai kuvia sodan uhreista. Kuinka tämä on mahdollista? Kuinka Jumala sallii?
Ongelmalla on hieno nimi: teodikea ongelma? Kuinka Kaikkivaltias Jumala voi sallia pahan eikä poista pahaa maailmasta. Ongelmaa ei ole ratkaistu – eikä sitä ratkaista nytkään. Maailmassa oleva pahuus vetää hiljaiseksi.
Kuitenkin monesti kysymys siitä, kuinka Jumala sallii – voidaan aiheellisesti muuttaa muotoon: Kuinka me sallimme, kuinka ihmiset sallivat. Maa tuottaa edelleen ravintoa kaikille. Sodat ovat edelleen ihmisten ratkaisuista ja vallanhalusta kiinni. Mikä ajaa ihmiset toisiansa vastaan. Miksi vastuu pitäisi siirtää Jumalalle – kun se kuuluu ihmisille. Mikä ihme ihmiskuntaa riivaa?
Rakkaat kristityt. Irrottaminen on vaikeaa. Luopuminen on vaikeaa. Kuoleminen lakkaa vasta kuolemassa. On lukematon määrä asioita, joista otteen irrottaminen on vaikeaa. Halusimme tai emme, me jätämme joka päivä asioita taaksemme. Näin on ainakin sen jälkeen, kun on saavutettu jonkinlainen keski-ikä. Mahdollisuudet vähenevät – vaikka kuinka olisi halu riippua kiinni elämän moninaisuudessa.
Kun mietin maailman todellisuutta, voin nähdä nopealla silmäyksellä heti pari merkittävää asiaa. Ensimmäinen asioista on raha – tai muu omaisuus. Toinen merkittävä asia on valta. Jos ihmiskunta ei olisi niin sidottu näihin kahteen – elämä mahtaisi olla paljon rauhallisempaa. Monen monta tuskaa ja kiistaa nousee siitä, että näistä kahdesta pidetään kynsin ja hampain kiinni. Toki voi olla, ettei ilman näitä elämä olisi kehittynyt sellaiseksi kuin sen kaikkine teknisine keksitöineen nyt on.
Vallanhimo synnyttää sotia, rahanhimo estää jakamasta hyvää muille. Hyvät perustelut löytyvät aina molemmille.
Mistä minä en voi luopua? Mistä sinä et voi luopua? Missä on meidän aarteemme? Kuuluvatko minun aarteeni siihen aarteiden sarjaan, joka katoaa. Kuuluvatko aarteeni kulutuksen piiriin? Vai kestävätkö aarteeni ajan kulutusta? Ovatko ne kenties ikuisia aarteita – vai sellaisia, jotka vain tuovat minulle iloa aikansa? Aarre sitoo sydämen – joko tänne, tai Jumalan todellisuuteen.
Miten näen ympärilläni olevat asiat? Näenkö ympärilläni vain omia tarpeitani? Näenkö vain sen, mikä minulta puuttuu? Näenkö kenties ympärilläni Jumalan todellisuuden, luomistyön ihmeen, yhteyden – jonka rakkaus ja välittäminen synnyttävät. Miten katson maailmaa?
”Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!” –sanoi Jeesus.
Miten näet maailman? Miten näet elämän?
Kun kuuntelemme tämän päivän uutisia olemmeko huolissamme siitä, että sotaa pakenevat ihmiset saisivat avun? Vai olemmeko me huolissamme siitä, että heistä osa tulee tänne? Jos pakolaisten saapuminen Suomeen jatkuu 200 hengen päivävauhtia – on aivan selvää, että he löytävät tiensä myös meidän keskellemme. Toivotatko tervetulleeksi?
Meidän tehtävämme on toivottaa heidät tervetulleiksi. Meidän tehtävämme on etsiä siihen käytännön mahdollisuudet? Se on kristityn kutsumus.
Joitakin suunnitelmia on jo tehty – mutta on selvää, että asiat konkretisoituvat lähiviikkojen ja – kuukausien aikana. Nyt on tärkeintä, että haluamme toivottaa tervetulleiksi.
Jumalan huolenpito – se, joka on tämän päivän aiheena – ei ensisijaisesti tapahdu ”ihmeiden kautta”. Jumalan huolenpito sisällä luomakunnassa, jonka hän on luonut. Maa antaa satonsa ruoaksi kaikille. Se on ihmeellistä. Mutta yhtä ihmeellistä on se, että hän käyttää sinua ja minua huolenpitonsa välineenä koskettaessaan meidän sydämiämme siten, että avaamme sydämemme hädän alaiselle ja löydämme keinot auttamiseen.
Tänään vietämme seurakunnassamme työkauden alkajaisia. Tänään jos milloin, minulla on sellainen olo, että nyt ei voi tietää, mitä tuleva työkausi tuo tullessaan. Näin siitä huolimatta, että suunnitelmia on tehty. Voi olla, että maailmamme on vuoden kuluttua toisenlainen – ja sen mukaan työ sitten ajan kanssa elää.
Jumalan huolenpito on tarjolla – niin kauan kuin avaamme sydämemme toisille ja avaamme silmämme näkemään sen kaiken hyvän ja kaikki mahdollisuudet, mitä ympärillämme on.