”On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa.”, näin veisasimme äsken virressä. Tästä myös Jeesus puhui opetuslapsilleen ja samalla meille. Hän puhui aarteestamme, siitä mikä mielestämme on kaikkein tärkeintä ja kalleinta. Aarre on jotakin enemmän kuin hyvä tai arvokas. Aarteemme on se, mitä pidämme kaikkein tärkeimpänä ja jota eniten haluamme.
Jos ihmisiltä kysyttäisiin, mitä he kaikkein mieluiten elämässään toivoisivat saavansa, monet sanoisivat sen olevan rahaa ja omaisuutta. Lottovoitto on monien unelma. Jotkut toivoisivat tulevansa kuuluisiksi. Toiset kaipaavat valtaa, kykyä hallita ihmisten elämää. Näitä maallisia asioita ihmiset yleensä tavoittelevat ja hyvällä onnella ehkä saavatkin itselleen. Mutta niiden säilyttäminen on aina epävarmaa. ”Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat”, kuten Jeesus asian ilmaisi.
Maallisen hyvän saamiseen liittyy aina pelkoa sen menettämisestä. Siksi ei raha eikä omaisuus voi antaaa ihmiselle todellista rauhaa. Huomaamme myös, että jos joku toinen saa kunniaa tai valtaa minulle jää niitä vähemmän. Sama pätee usein myös omaisuuteen. Maallisen hyvän tavoittelu saa tämän takia aikaan kateutta, kilpailua, riitaa ja taistelua ihmisten välillä. Mutta Jumala tahtoo että me rakastamme lähimmäistämme niinkuin itseämme. Siksi Jeesus sanoi, että me emme voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa, mikä tarkoittaa maallista omaisuutta. Jos etsimme maallisia aarteita, kadotamme iankaikkiset. Jos palvomme rahaa, emme voi olla todellisen Jumalan palvelijoita. Maallinen hyvä — raha, kunnia ja valta — ovat kylläkin Jumalan lahjoja meille ihmisille. Myös niistä meidän tulee kiittää niistä taivaallista Isää. Saamme käyttää niitä omaksi hyödyksemme, kunhan samalla muistamme lähimmistämme ja hänen tarpeitaan.
Pohjimmiltaa tässä on kysymys siitä, mikä on meidän Jumalamme. Palvelemmeko todellista Jumalaa vai epäjumalia. Luther kirjoittaa osuvasti, että ihmisen jumala on se, miltä hän odottaa kaikkea hyvää ja johon hän turvautuu kaikessa hädässä. Hän selittää tätä asiaa näin: ”Moni ajattelee, että hänellä on … kaikkea tarpeeksi, kun hänellä on rahaa ja omaisuutta. Hän luottaa siihen ja rehentelee sillä niin itsevarmana, ettei piittaa kenestäkään yhtään mitään. Huomaa: jumala hänellä onkin, nimeltään mammona, toisin sanoen raha ja omaisuus. Siihen hän luottaa koko sydämestään, se onkin maailman yleisin epäjumala. Jolla on rahaa ja omaisuutta tuntee olevansa turvassa. Hän on iloinen ja peloton, niinkuin eläisi keskellä paratiisia. Ja päinvastoin: joka ei omista mitään, se epäilee ja vaipuu epätoivoon, niinkuin ei tietäisi Jumalasta mitään.” Näin Luther kuvaa luopumista tosi Jumalasta. Varmasti jokainen meistä tuntee sydämessään tällaisia houkutuksia.
Jumala yksin on todellinen aarre, vain hän on kaikkea muuta parempi. Hänessä on täydellisenä kaikki se hyvä, mitä luoduissa olennoissa on vajavaista. Myös kaikki mikä kertoo meille Jumalan rakkaudesta ja vie meitä kohti häntä ovat elämämme tosi aarteita. Näin myös hyvät tekomme ovat taivaallisia kalleuksia. Jumalan tahdon enenevä noudattaminenhan merkitsee sitä, että hänen tarkoituksensa toteutuu entistä paremmin meidän elämässämme. Näin meidän on helpompi kulkea kohti Jumalan taivaallista kirkkautta.
Joudumme elämässämme usein valitsemaan oikean ja väärän välillä. Jeesuksen seuraaminen johtaa aina vaikeuksiin, toisille ememmän, toisille vähemmän. Raamatussa tätä kutsutaan ristin kantamiseksi. Erilaisissa vastoinkäymisissä meidän uskoamme koetellaan. Näin meiltä kysytään luotammeko todella lupauksiin Jumalan huolenpidosta vai etsimmekö turvaa tämän maailman epävarmasta hyvyydestä? Mutta ajatelkaamme asiaa näin. Jos hyvät teot tuntuvat joskus turhilta, niin kuinka paljon turhempia ovatkaan silloin pahat teot? Jos Kristuksen seuraaminen tuntuu raskaalta, niin tekeekö synti meitä todellisuudessa yhtään sen onnellisemmiksi? Jos joskus epäilemme Jumalan armoa, niin antavatko omat tekomme meille yhtään sen suurenpaa varmuutta? Ei meillä ihmisillä ole ole elämässä eikä kuolemassa muuta turvaa kuin Kristuksen sovitustyö, ei muuta pysyvää iloa kuin taivaallisen Isän rakkaus eikä muuta toivoa kuin Jumalan lupaukset, joihin Pyhän Hengen antama usko turvautuu.
Nouskaamme sen tähden nyt tunnustamaan uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan.