Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Kaksisataa vuotta sitten elettiin Haminassa historiallisia aikoja. Tänne pieneen raja- ja linnoituskaupunkiin oli saapunut heinä-elokuun vaihteessa 1809 Ruotsin ja Venäjän valtuuskunnat neuvottelemaan rauhasta. Helmikuun 21. päivänä 1808 alkanut Suomen sota päättyi 17.9.1809 täällä Haminassa solmittuun rauhaan.
Suomen kannalta rauhansopimus ja siitä alkava uusi ajanjakso kansakunnan vaiheissa oli merkittävä. Sata vuotta sitten – siis ennen maamme itsenäistymistä – ilmestyi Kansanvalistusseuran julkaisemana pieni kirja ”Suomen sota 1808-1809. Satavuotiseksi muistoksi kertonut Santeri Ivalo” (Kansanvalistusseura 1907). Kirjassa Ivalo kuvaa osuvasti tuolloisten tapahtumien merkitystä: ”Sotaisen 1800-luvun alun ensimmäisinä vuosina tapahtui valtavia mullistuksia Euroopan valtioiden kokoonpanossa. Voi sanoa, että Euroopan kartta silloin kokonaan muuttui, osittain joksikin ajaksi, osittain myöskin pysyväisesti… Että tuossa myllerryksessä pienen Suomenkin kansan kohtalo muutettiin ja suunnattiin uusille urille, sehän oli noiden suurten maailmanhistoriallisten mullistusten rinnalla verrattain pieni ja vähän huomattu tapaus, se oli vähimpiä niistä muutoksista, joita näinä vuosina tapahtui. Mutta sille pienelle Suomen kansalle, jota tämä muutos koski, merkitsi se paljo. Se reväistiin irti sen kansan ja valtakunnan, Ruotsin, yhteydestä, johon se oli ollut liitettynä seitsemättäsataa vuotta, ja yhdistettiin pakolla toiseen kansaan ja valtakuntaan, Venäjään, jota vastaan se oli edellisten pitkien vuosisatain kuluessa melkein lakkaamatta taistellut ja jota se oli verivihollisenaan tottunut pitämään. Mutta samalla sille joutui kohtalonsa koko joukon enemmän kuin ennen omiin käsiinsä, joten se pääsi uutta kehitystä kohden kulkemaan.” (s 3-4)
Haminan rauhan seurauksena yli 600 vuotta kestänyt valtioyhteys Ruotsin kanssa päättyi. Autonomisessa Suomen suuriruhtinaskunnassa osana Venäjää alkoi kuitenkin kehitys, jossa keskeistä oli – kuten Santeri Ivalo aikansa kielellä kuvasi – ”sille joutui kohtalonsa koko joukon enemmän kuin ennen omiin käsiinsä, joten se pääsi uutta kehitystä kohden kulkemaan”. Haminan rauhasta alkanut ajanjakso merkitsi vähittäistä vaurastumista, kansallisen kulttuurin ja kansallistunnon kehittymistä ja siten kulkua kohti itsenäisyyttä.
Historian vaiheissa suomalaisia on ohjannut, kantanut ja rohkaissut kristillinen usko. Luottamus Jumalaan ja kristinuskosta kumpuava arvomaailma ovat olleen keskeisinä tekijöinä kansamme elämässä. Ne ovat muodostaneet sen perustan, jolle olemme rakentaneet yhteiskuntamme.
Tämän juhlapäivän evankeliumissa Jeesus muistuttaa meitä siitä, mikä on kestävän elämän perusta, niin yksityiselle ihmiselle kuin koko kansalle. Se on itse asiassa vakava muistutus siitä valinnasta, jonka jokainen kansakunta ja yksilö joutuvat tekemään. Evankeliumissa Jeesus kysyy, minkä varaan me rakennamme elämämme. Kyse on oikeastaan siitä, kuka tai mikä on meidän jumalamme. Jeesus sanoo: ”Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.”
Mammona on aramean kieltä ja merkitsee omaisuutta ja varallisuutta. Se on kielellisesti sukua toiselle yleisesti tunnetulle aramean sanalle ”aamen”, joka merkitsee varmaa ja luotettavaa. Kummankin kantasana on heprean kielen ”aaman”, ”olla luja, vahva”. Mammona on sitä, mitä ihminen pitää lujana, mihin hän luottaa ja mihin turvautuu.
Mammona tarkoittaa siis yksinkertaisesti omaisuutta. Raamattu puhuu paljon rikkauden vaarasta ja viettelyksestä. Jeesus puhui paljon rahasta ja omaisuudesta. Näin tapahtuu varmaankin siksi, että omaisuus on yleisin epäjumala. Omaisuuden hamuaminen on aarteiden kokoamista maan päälle.
Selventääkseen ajatusta Jeesus käytti orjuuteen liittyvää kuvaa. Orjalla voi olla vain yksi isäntä. Orja kuului kokonaan isännälle. Hän oli isännän omaisuutta. Ei voinut olla kahta isäntää, isäntähän vaati täyden työpanoksen. Jeesus ei sano, ettei saa palvella kahta Herraa. Hän ei varsinaisesti kiellä sitä. Hän sanoo, että se on mahdotonta.
Tässä on sanottuna vanha totuus: Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia. Kyse on ensimmäisestä käskystä. Sen selityksessä Katekismuksessa todetaan, että ”Jokainen etsii jotakin, johon voi kiinnittää toivonsa. Luulemme, että raha, valta ja kunnia suojaavat meitä. Rakennamme elämämme itsemme ja omien tekojemme varaan. Se, mihin ennen muuta turvaudumme, on meidän jumalamme. Omat jumalamme ovat kuitenkin toiveidemme ja unelmiemme heijastuksia. Ne eivät voi antaa, mitä lupaavat.”
Mammonakin on Jumalan lahja. Omaisuus, varallisuus tai raha ei sinänsä ole hyvä eikä paha. Niin kuin kaikkea muutakin, niitä voi käyttää hyvään tai pahaan, oikein tai väärin. Rahan ja omaisuuden omistaminen ei ole kiellettyä, mutta palvominen on. Synti ei ole omaisuuden määrässä vaan sydämen asenteessa. Jeesus mainitsee mammonan vaarallisimman käyttötavan: vaarallisinta on palvoa sitä tai kiinnittää siihen sydämensä, rakentaa elämänsä sen varaan. Mammonasta ei ole jumalaksi. Se johtaa myös lähimmäisen tarpeiden unohtamiseen ja luomakunnan riistämiseen. Ei ihme, että ahneus on nimetty yhdeksi kuolemansynneistä. Nykyisen maailmanlaajan talouslaman perimmäiseksi syyksi on sanottu juuri ahneutta. Mammonasta ei ole yhteiselämän eikä yksityisen elämän perustaksi. Se on nähty jälleen kerran. Ja tästä Jeesus tänään varoittaa.
Jeesuksen sanoma on kirkas ja selvä: omaisuuteen ei tule kiinnittää sydäntään. Mammona ei riitä elämän perustaksi. Me kyselemme tänään: Miten voisi koota aarteita taivaaseen? Miten voisin yksityisenä ihmisenä ja miten voisimme yhteisönä palvella Jumalaa eikä mammonaa?
Katekismuksemme opettaa ensimmäisen käskyn selityksessä: ”Ainoa todellinen turva on Jumala, joka on luonut kaiken ja ilmoittanut olevansa kaiken Herra. Hänen lahjaansa on elämä ja kaikki hyvä, mitä meillä on. Jos turvaudumme omatekoisiin epäjumaliin, käännymme pois Jumalasta ja hänen rakkaudestaan. Koska Jumala on kaiken hyvän antaja, rakkautemme kuuluu hänelle. Hän tahtoo olla ainoa Jumalamme.”
Taivaaseen kootaan aarretta niin, että turvaudutaan Jumalaan. Se johtaa rakastamaan lähimmäistä ja jakamaan omasta toisille, tekemään hyvää sillä, mitä on saatu. Kun panemme täyden turvamme Jumalaan, iloitsemme hänen antamistaan lahjoista ja jaamme niistä tarvitseville lähimmäisillemme. Silloin sydän ei ole kiinni maallisessa mammonassa, silloin omistetaan taivaallinen aarre.
Hyvät kirkkovieraat. Haminan rauhasta kaksisataa vuotta sitten alkoi merkittävä ajanjakso kansamme historiassa. Sen yhtenä päätepisteenä oli itsenäinen Suomi. Kansamme voimavarana on ollut luottamus Jumalaan. Uskosta on kummunnut rakkaus lähimmäiseen. Se on merkinnyt yhteisvastuuta, heikommista huolehtimista ja asennetta, jossa ”kaveria ei jätetä”. Tällaisen arvomaailman varassa olemme jaksaneet myös kansamme vaikeat vaiheet.
Tänään juhlapäivänä katsomme taaksepäin historiaan. Niin on tärkeää tehdä, jotta osaisimme ottaa oppia tulevaisuutta varten. Tämän päivän evankeliumissa Jeesus opettaa: Luottakaa ja turvautukaa Jumalaan. Siitä kasvaa rakkaus lähimmäiseen. Se ohjaa jakamaan omasta toisille, tekemään hyvää sillä, mitä on saatu. Tällaisten arvojen varassa voimme käydä turvallisesti kohti tulevaisuutta.
Rukoelkaamme: Me kiitämme sinua, HERra Jumala Taivaallinen Isä kaikkein sinun hywäin tekois edestä, ettäs meille olet antanut ruumiin ja sielun ja hamaan tähän päivään asti arvollisesti ylöspidät, ja rukoilemma sinua, älä siunaustas meiltä pois ota; vaan warjele meitä ahneudesta; että me sinua ainoata palvelisimme, sinua rakastaisimma ja sinuun meitämme luottaisimme, enkä epäjumalan palveluksella ja sillä wahingollisella Mammonalla meitämme saastuttaisi; vaan panisimme kaiken meidän toivomme, turvamme ja uskalluksemme sinun Armoos ja hyvyytees. Jesuksen Christuksen meidän HERramme kautta. Amen. (Suomalainen messu 1837)