(Saarna piispantarkastuksessa)
Rippikoulun anti
Lähes 50 vuotta sitten kävin rippikoulun täällä Laukaassa. Siihen aikaan leirit pidettiin Kylmäniemessä, seurakunnan vaatimattomassa leirikeskuksessa. Oppikirjana oli Kristinoppi. Kaikkein tärkeimmät kohdat opeteltiin ulkoa. Yksi näistä oli elämän kallein asia. Se kuului näin: ”Elämämme kallein asia on Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen”. Siis tunteminen ja pääseminen.
Kohta ei ollut kristinopin laatijan, piispa Eino Sormusen, oma löytö. Se on mukaelma Paavalin sanoista filippiläisille. Hän kirjoitti näin: ”Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle.” (Fil. 3:8–9) Siis Kristuksen tunteminen ja hänelle kuuluminen.
Muiden rippikoululaisten tavoin opettelin tuon kristinopin kohdan ulkoa. Myöhemmin se on pulpahtanut muistin sopukoista esiin. Toistuvasti olen palannut sen äärelle. Samoin on tehnyt meistä moni muukin. Tuossa kohdassa on ollut paljon pohtimista. Sen sisäistäminen, omaksuminen, on vieläkin kesken. Eikö ole niin, että asia on kallein, perustavin, tärkein ja merkityksellisin vain, jos sillä on paikka mielessä ja jokapäiväisessä elämässä?
Mammona vai Jumala?
Elämän kalleimmasta asiasta on puhe myös tämän juhlapäivän evankeliumissa. Jeesus kehottaa kuulijoitaan kokoamaan aarteita taivaaseen eikä maan päälle. Hänen kehotuksensa on osa laajaa Vuorisaarnaa, jossa hän antaa oppilailleen tiukkojakin ohjeita kristillisestä elämäntavasta. Yksi näistä on varoitus maallisten rikkauksien kokoamisesta: kun mammonaa alkaa kertyä, vaarana on, että se suistaa Jumalan ihmiselämän keskiöstä sivuraiteelle. Silloin ihminen joutuu valinnan eteen. Hän ei voi samaan aikaan palvella sekä Jumalaa että mammonaa.
Kristityt ovat sittemmin seuranneet Jeesuksen antamaa ohjetta. Mieleen on jäänyt muitakin Jeesuksen viittauksia rahaan ja aineelliseen hyvinvointiin. Hänen mielestään rikkaan on vaikeampi päästä taivaaseen kuin kamelin astua läpi neulansilmän. Tunnemme myös kertomuksen leskenrovosta: tämä antoi vähästään ja kaiken mitä hänellä oli, toiset sen sijaan liiastaan. Kuvaava on myös Jeesuksen vastaus rikkaalle nuorukaiselle: mene ja myy kaikki mitä sinulla on ja seuraa minua!
Mikä ongelma sisältyy rikkauteen, rahaan ja aineelliseen hyvinvointiin?
Vastaus löytyy päivän evankeliumista, jossa Jeesus sanoo näin: ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” Raamatun kielessä sydän tarkoittaa ihmistä kokonaisvaltaisesti. Ratkaisevaa on nyt se, mihin ihmisen kiintymys kohdistuu. Jos sydän kiinnittyy rahaan ja aineelliseen hyvään, siitä tulee hänen elämänsä kiintopiste, todellinen aarre täällä maan päällä. Rikkaus siis vetää ihmistä puoleensa, koska se tarjoaa tässä elämässä monia mahdollisuuksia. Samalla Jumala ikään kuin häviää kilpailun ihmisen sydämen kiintymyksestä.
Jumala ja ihmisen hätä
Luther jatkaa tämän aiheen pohdintaa Isossa katekismuksessa, kun hän selittää ensimmäistä käskyä: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” Luther on hyvin samoilla linjoilla kuin Jeesus, Paavali ja muut katekismusten kirjoittajat. Luther kuitenkin tuo asian tarkasteluun uuden kaksoisnäkökulman. Se on pohdinta Jumalan olemuksesta ja ihmisen tarpeesta.
Reformaattori kysyy aluksi: mitä tarkoittaa, että ihmisellä on Jumala. Hän vastaa kysymykseen itse näin: ”Jumalaksi kutsutaan sitä, jolta tulee odottaa kaikkea hyvää ja johon on turvauduttava kaikessa hädässä. Jonkun Jumala on juuri se, mihin hän sydämensä pohjasta luottaa ja uskoo…. Sinun Jumalasi on … se, mihin sydämesi kiintyy.” Jumala on siis se, jolta ihminen odottaa hyvää ja johon hän luottaa ja turvautuu hädässä.
Lutherin sanat paljastavat samalla sen, mihin ihminen tarvitsee Jumalaa. Lutherille ihminen, kuka tahansa meistä, on Jumalan hyvyyttä kaipaava ja hätään joutunut olento. Miten on, tunnistatko itsesi tästä kuvauksesta vai selviydytkö ilman Jumalaa. Oletko joutunut elämässäsi jollain tapaa hätään ja pyytänyt apua?
Jos hädän keskellä turvaudut Raamatun Jumalaan, sydämesi kiinnittyy häneen ja hänestä tulee sinun Jumalasi. Tämän vuoksi Luther kehottaa meitä: ”Pidä huoli, että annat yksin minun olla Jumalasi, etkä milloinkaan etsi ketään toista. Toisin sanoen: Odota hyvää, jota kaipaat, minulta ja etsi sitä minun tyköäni, ja mikäli kärsit onnettomuutta ja hätää, tule minun turviini ja pysy luonani. Minä annan sinulle mitä tarvitset ja autan sinut kaikesta hädästä…”.
Näihin sanoihin sisältyy suuri lohdutus ja rohkaisu: ”Minä annan sinulle mitä tarvitset ja autan sinut kaikesta hädästä…”.
Mammona on vieras jumala
Tästä näkökulmasta voi ymmärtää, miksi kristityt ovat suhtautuneet mammonaan torjuvasti. Sitä pidetään yleisimpänä epäjumalana.
Vastaavia jumalia on muitakin. Saatamme luottaa ja turvautua toisten ihmisten suosioon, toisten arvostamaan elämäntapaan, hyvään maineeseen, hyviin suhteisiin tai omaan viisauteen. Mutta voivatko nämä todella tarjota ihmiselle turvan? Eikö meidän niiden sijasta pidä turvautua häneen, joka vakuuttaa hädän keskellä: ”Minä annan sinulle mitä tarvitset ja autan sinut kaikesta hädästä…”.
Jumalan rakkaus ja apu näkyvät kirkkaimmin siinä, kuinka Jeesus luopui omasta elämästään ja uhrautui puolestamme. Kun katselemme ristin Jeesusta, sydämemme kiinnittyy häneen. Uskomme ja luotamme häneen Pelastajana, ja hänestä tulee elämämme kallein asia.
Mitä sitten tehdä omaisuudella ja rikkaudella?
Tämän pohdinnan jälkeen on pakko kysyä, mitä sitten pitäisi tehdä maanpäällisille aarteille, rahoille ja omaisuudelle, ehkäpä myös vallalle ja viisaudelle.
Kristillinen perinne kehottaa kohtuuteen. Aineellista hyvinvointia on lupa käyttää ja siitä voi kiitollisena iloita. Jokainen voi myös jakaa omastaan sille, joka on heikommassa asemassa tai jonka elämän edellytykset ovat olemattomat. Hyvinvointi jakautuu tässä maailmassa hyvin epätasaisesti, ja me suomalaiset olemme etuoikeutetussa asemassa. Siksi juuri meidän on kysyttävä yhä uudelleen itseltämme, mistä olen valmis luopumaan apua tarvitsevien hyväksi.
Onneksi auttamiseen on monta valmista kanavaa: esimerkiksi seurakuntien diakoniatyö, erilaiset keräykset, Kirkon ulkomaanapu, kirkon lähetysjärjestöt ja monet muut toimijat. Tämä koskee erityisesti hädässä olevia lähimmäisiämme. Ja heitä meillä jokaisella on ympärillämme.
Olennaista on, että sydämemme pysyy avoimena ja huomaamme lähimmäisen tarpeet, isot ja pienet. Se puolestaan onnistuu, kun asetumme lähimmäisen asemaan ja kysymme, mitä hän nyt juuri tarvitsee. Eikä apu ole aina taloudellista, se voi olla myös osaamista, aikaa, läsnäoloa ja kuuntelemista.
Kristus vakuuttaa meille tänään: ”Minä annan sinulle mitä tarvitset ja autan sinut kaikesta hädästä…”. Tämä vakuutus velvoittaa. Sen vuoksi sanomme hädässä olevalle lähimmäiselle: minäkin haluan auttaa sinua. Aamen.