Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Tämän sunnuntain aiheena on ”Jeesus antaa elämän”. Kuulimme kuinka hän kerran antoi elämän Nainin lesken pojalle. Aion kuitenkin tänään saarnata Vanhan testamentin tekstistä, Jobin kirjasta. Se kuvaa aihetta ”Jeesus antaa elämän” käänteiseltä puolelta.
Job oli hurskas, oikeudenmukainen ja hyvä mies. Hän oli koko elämänsä kunnioittanut Jumalaa, tehnyt hyviä tekoja ja välttänyt vääryyttä. Niin hyvin kuin ihminen vain pystyy.
Jumala antoi hänen kuitenkin joutua koettelemukseen. Hänen lapsensa kuolivat, koti ja omaisuus tuhoutuivat ja lopulta terveyskin meni. Job istui tuhkaläjään ja kirosi syntymänsä.
Hän melkein kirosi Jumalankin, mutta ei sentään ihan. Sen sijaan hän alkoi valittaa tuskaansa Jumalalle. Tässä valituksessaan Job pääsi niin täyteen paljauteen ja rehellisyyteen Jumalan edessä kuin ihmisen on ylipäänsä mahdollista päästä. Siksi Jobin kautta paljastui hyvin merkittäviä asioita ihmiselämästä.
Ne liittyvät myös siihen, että Jeesus antaa elämän. Ne liittyvät siihen käänteisellä tavalla, kuten sanoin. Vaikka Job oli hyvin oikeudenmukainen, rehti ja reilu mies, hän eli ennen Jeesuksen aikaa. Siksi hänessä ei ollut toteutunut se, että ”Jeesus antaa elämän”. Jobin paljas ja tuskainen valitus Jumalan edessä osoittaa ettei eettisyys tai rehellisyys loppupeleissä riitä jumalasuhteen perustaksi. Näin me voimme Jobin kokemusten avulla oppia, miten paljon Jeesuksessa on meille lahjoitettu.
Näin Job valitti:
Ihminen, naisesta syntynyt,
elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.
Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu,
on kohta poissa, kuin varjo. (Job 14:1–2)
Nuoruutensa päivinä Job oli avautunut kuin nuppu, miehuudessa hän oli kukoistanut kuin kukka. Näin hän muisteli noita aikoja:
– – minä kahlasin kermassa
ja kallio tihkui minulle noroina oliivien öljyä.
Kun menin kaupunginportille kokoukseen
ja asetuin paikalleni aukion äärelle,
nuoret miehet väistyivät syrjään
ja vanhukset nousivat seisomaan.
Kaupungin johtomiehet vaikenivat kesken puheen
ja panivat käden suunsa eteen. – –
Minä pelastin köyhän, joka pyysi apua,
ja orvon, jota kukaan ei auttanut.
Epätoivoon vaipuneet siunasivat minua,
lesken sydämessä minä herätin ilon. (Job 29:6–13)
Se kaikki oli hävinnyt hetkessä ja kadonnut kuin varjo. Job istui kuolemansairaana tunkiolla, kaapimassa ihoaan ruukunsirpaleella.
Näin käy kerran meille kaikille. Rikkautemme ei pysty pitämään meitä elossa. Kauneutemme kuihtuu väistämättä. Voimamme loppuvat, terveys katoaa. Edes hyvät tekomme eivät meitä pelasta.
Job huomasi erään järkyttävän asian: kurja tila ei poista ihmisen vastuuta Jumalan edessä:
Ja tällaista olentoa sinun silmäsi vartioi,
hänet sinä vaadit eteesi tuomiolle! – –
Voiko saastaisesta tulla puhdas?
Ei koskaan! (Job 14:4,6)
Ja näin sanoo kuolemaa odotellessaan mies, joka oli kaikessa elänyt niin rehdisti kuin ihmiseltä vaan voi odottaa. Silti hän joutui kuoleman edessä sanomaan itsestään: ”Olen Jumalan edessä saastainen. Enkä voi puhdistua!”
Miten sinulle käy, kun kerran sairaalan vuodeosastolla odotat kuolemaasi?
Vaikka Job oli ollut rehellinen ja uskonnollinen, loppupeleissä Jumalasta ei ollutkaan hänelle iloa tai apua. Salainen syyllisyys nousi pintaan. Job koki Jumalan vaanijana ja tuomarina. Hän ei osannut turvautua Jumalaan. Hän toivoi, ettei Jumalalla olisi mitään tekemistä hänen kanssaan. Job sai havaita, että hän olikin Jumalan edessä kuin tuo Rovaniemen kirkon freskossa oikeassa laidassa oleva sini-vihreäpaitainen mies, joka heristelee katkerana nyrkkiään taivaan Jumalalle:
Mikä on ihminen, kun pidät häntä noin tärkeänä
ja alati valvot häntä?
Aamu aamulta sinä vaadit hänet tilille,
joka hetki sinä häntä tutkit.
Etkö voisi hetkeksi kääntää katsettasi pois?
Etkö edes siksi aikaa, että saisin rauhassa
nielaista sylkeni?
Jos olenkin tehnyt syntiä,
en kai minä sinulle ole vahinkoa tehnyt,
sinä ihmisen vaanija? (Job 7:17–20)
Jos sinusta tuntuu Jumalan edessä tällaiselta, niin voin kertoa sinulle ilosanoman: Sinä olet syntynyt toiseen aikaan kuin Job! Sinä olet syntynyt jälkeen Kristuksen syntymän! Sinut on kasteessa otettu Jeesuksen omaksi.
Tiedätkö, mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että Jeesuksessa sinulle on annettu vapautus tuomiosta. Jeesuksen sovintokuolema ja ylösnousemus ovat pyyhkineet pois sinun syntisi Jumalan edessä. Jeesushan sanoi:
Minä olen hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.
Lisäksi hän sanoi:
Joka uskoo minuun, sitä ei tuomita, vaan hän on siirtynyt kuolemasta elämään.
Mutta Jobilla ei ollut tätä Jeesuksen antamaa elämää. Jotenkin Job silti osasi toivoa sitä, että Jumala rakastaisi häntä:
Kunpa kätkisit minut tuonelaan,
piilottaisit sinne, kunnes vihasi on asettunut,
panisit määräajan ja muistaisit sitten minut!
Mutta voiko ihminen herätä eloon, kun hän on
kuollut?
Niin kauan kuin työvuoroni jatkuu,
minä kuitenkin odotan, että raadanta päättyy. (Job 14:13)
Ajattele, meidän ei tarvitse Jobin tavoin enää odottaa, että raadanta päättyy. Jeesus on saanut aikaan rauhan meidän ja Jumalan kanssa. Se on täyttä totta jo nyt.
”- – meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen.” (Room 5:1–2)
Sinulle on ehtoollisessa tarjolla tämä Jeesuksen antama elämä. Ajattele, miten etuoikeutettu olet Jobiin nähden! Siitä huolimatta, että hän oli sinua ainakin 100 kertaa rehellisempi ja eettisempi.
Kuten sanottua, Job uskalsi toivoa, että Jumalalla sittenkin olisi jokin salattu keino, jolla Jumala voisi rakastaa häntä hänen synneistään huolimatta:
Silloin sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin,
sinä kaipaisit jälleen
sitä, minkä oma kätesi on luonut.
Sinä tarkkaisit kyllä askeleitani
mutta et pitäisi kirjaa synneistäni.
Pahat tekoni olisivat kukkarossasi sinetillä suljettuina, sinä peittäisit ne näkymättömiin (Job 14:15–17)
Juuri näinhän meille on Jeesuksen takia käynyt. Meille on käynyt niin kuin tuhlaajapojalle.
Isä on kaivannut lastaan, lasta, jonka hänen oma kätensä on luonut. Isä katsellut koko ajan tielle päin, että ehkä lapsi sittenkin palaa kotiin. Ja kun lapsi vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi lasta vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Lapsi yritti sopertaa jotain omasta arvottomuudestaan, mutta isä ei edes kuunnellut vaan käski palvelijoita pukemaan hänet parhaisiin vaatteisiin ja laittamaan hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan ja järjestämään ilojuhlan.
Näin Jeesus on antanut meille elämän. Hän on sovittanut syntimme. Ne on unohdettu, upotettu Jeesuksen sovintovereen. Jumala kyllä tarkkaa askeleitamme ja johdattelee meitä hyvään elämään. Mutta jos lankeamme synteihin, Jumala ei Jeesuksen vuoksi tahdo pitää kirjaa niistä. Jeesus on kuin kukkaro, johon syntimme on lukittu sinetillä ja otettu pois päiväjärjestyksestä Jumalan ja meidän välillä.
Sinä saat omistaa tämän omaksesi, koska sinut on kastettu Jeesuksen omaksi. Tule ehtoolliselle, se kuuluu sinulle.
Siellä voit iloita siitäkin, että loppujen lopuksi myös Job sai osakseen tämän armon. Hän uskoi tulevaan Vapahtajaan. Sinä saat uskoa jo maailmaan tulleeseen Messiaaseen. Hän on jo tullut tänne meidän maailmaamme, myös sinun Vapahtajaksesi.