Olen viime aikoina pohtinut varsin paljon sairauteen ja terveyteen sekä elämään ja kuolemaan liittyviä kysymyksiä ja samalla myös ihmeitä ja ihmeparantumisia. Tätä pohdintaa ovat aiheuttaneet monet seikat: maailman tapahtumat, perheen ja suvun piirissä esiintyneet sairaudet ja kahden hyvin tuntemani, lähimain minun ikäiseni henkilön vakavat sairaudet, joista paraneminen olisi kiistaton ihme.
Kaikki me odotamme, että meille rakas ihminen paranee, jos hän on sairaana, ja toivomme myös ihmettä, jos muuta toivoa ei ole näköpiirissä. Ihmeitä näyttää myös tapahtuvan runsaasti, jos on uskominen lehtien hengellisiä ilmoituksia. Jos avaa esimerkiksi Aamulehden hengellisten ilmoitusten kohdalta, voi löytää useita ilmoituksia, joissa puhutaan ihmeistä ja ihmeparantumisista. Mutta mikä on totuus? Tapahtuuko parantumiskokouksissa oikeasti ihmeitä ja paranevatko ihmiset sairauksistaan vai onko kaikki enemmänkin toiveajattelua?
Tutkimustulokset näyttävät tukevan jälkimmäistä vaihtoehtoa. Kun parantumiskokouksissa tapahtuneiksi väitettyjä ihmeparantumisia on tutkittu kriittisesti, käteen on jäänyt hyvin vähän. On ilmeistä, että ihmisiä joskus suoranaisesti jopa petkutetaan ja johdetaan tahallaan harhaan. Joskus taas käy niin, että ihmisten vilpitön herkkäuskoisuus saa heidät uskomaan kaikenlaisia uskomattomia juttuja. Eräs parantumiskokousten pitäjä esimerkiksi väitti Kotimaa-lehdessä taannoin, että jossain kokouksessa reikäiseen hampaaseen tullut paikka tutkittiin Valtion teknillisessä tutkimuskeskuksessa ja havaittiin, että se oli tuntematonta alkuainetta. Vastaavanlainen väite on esitetty kultahipuista, joita ihmisten kerrotaan nähneen. Kun väitteet on tarkistettu, on käynyt ilmi – ja täytyy sanoa: tietysti on käynyt ilmi –, että Valtion teknillisessä tutkimuskeskuksessa ei ole tehty mitään tällaisia tutkimuksia. Luulen, että väärien tietojen antajat eivät ole tahallaan valehdelleet, vaan ovat yksinkertaisesti uskoneet liikkeelle lähteneitä huhupuheita.
Terve epäily on aina paikallaan, ja vakaviin asioihin pitäisi suhtautua niiden edellyttämällä tavalla ja kärsivää lähimmäistä kunnioittaen. Nykypäivän parantumiskokousten ilmoitusten herättämät odotukset, jotka eivät sitten toteudukaan, jättävät jälkeensä pettyneitä ja petettyjäkin ihmisiä. Erityisen ikävää on se, että ihmisille saatetaan antaa ihan henkilökohtaisesti tyhjiä lupauksia siitä, että he parantuvat sairauksistaan tai muut vaikeat asiat poistuvat heidän elämästään. Jeesus menetteli toisin, samoin apostolit. Jeesus suhtautui kaikella vakavuudella ihmisten sairauksiin ja muuhun hätään. Päivän evankeliumissa Jeesus itkee läheisen ystävänsä Lasaruksen kuolemaa ja järkyttyy tullessaan hänen haudalleen. Jeesus rohkaisi ihmisiä ja kehotti heitä luottamaan häneen, mutta ei antanut heille koskaan katteettomia lupauksia.
Jeesus ei koskaan epäonnistunut, kun hän ryhtyi parantamaan sairaita tai herättämään kuolleita. Raamattu kertoo Jeesuksen herättäneen kuolleista kolme henkilöä: Lasaruksen, Jairoksen tyttären ja Nainin lesken pojan. Jeesus teki nämä poikkeukselliset tunnusteot osoittaakseen, että hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, mutta varsinaisesti, lopullisesti ja täydellisesti Jeesus voitti kuoleman vallan omalla kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Sairaita Jeesus paransi paljon ja usein hän paransi kaikki, jotka tulivat tai tuotiin hänen tykönsä. Jeesuksen kotikaupungissa Nasaretissa ei näin tapahtunut. Markuksen evankeliumi (Mark: 6:5) kertoo, että “Jeesus ei voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa; vain muutamia sairaita hän paransi panemalla kätensä heidän päälleen.” Tähän oli syynä ihmisten epäusko. Jeesus olisi toki pystynyt toimimaan Nasaretissa samalla tavoin kuin kaikkialla muuallakin, mutta kun ihmiset eivät tahtoneet ottaa vastaan häntä ja hänen apuaan, hän ei ryhtynyt väkisin ketään parantamaan.
Sairaiden parantaminen ja kuolleiden herättäminenkin oli Jeesukselle pikku asia. Olihan hän ja on edelleenkin kaikkivaltias Jumala. Kun ajattelemme sitä, että Jumala on luonut koko maailman ja maailmankaikkeuden ja pitää kaiken yllä – kuten uskomme –, on selvää, että meidät pienet ihmiset mykistävien suurten ihmeiden tekeminen ei tuota Jumalalle minkäänlaista vaikeutta. Tänäänkin Jumala voi niin halutessaan helposti parantaa vaikeimmatkin sairaudet ja herättää kuolleet henkiin. Ja meillä on myös lupa kääntyä Jumalan puoleen ja pyytää, että hän parantaa sairautemme – eikä meillä ole tähän vain lupa, vaan Raamattu myös kehottaa meitä näin tekemään.
Kuolleiden heräämisen puolesta meidän ei sen sijaan pidä rukoilla, sillä Raamattu ei missään kohtaa meitä siihen kehota. Ajattelen niin, että jos Jumala jostain syystä haluaisi tehdä vaikkapa täällä meidän keskellämme sellaisen suuren ihmeen, että kuollut heräisi henkiin, Jumala silloin varmasti antaisi meille jonkin aivan erityisen ja selvän kehotuksen rukoilla kuolleen heräämisen puolesta ja varmasti Jumala sitten myös antamansa kehotuksen ja lupauksen mukaisesti herättäisi kuolleen eloon.
Sairaiden puolesta rukoillessamme emme tarvitse mitään erityistä kehotusta ja lupausta, vaan saamme luottaa Raamatun lupausten perusteella siihen, että Jumala kuulee meitä ja vastaa rukouksiimme. Sitä Raamattu ei kuitenkaan lupaa, että sairaus välttämättä paranee. Jumala ei vastaa rukouksiimme aina meidän toiveidemme mukaisella tavalla, mutta se on varmaa, että Jumala haluaa meille pelkkää hyvää. Vuorisaarnassa sanotaan: “Ei kai kukaan teistä anna pojalleen kiveä, kun hän pyytää leipää. Tai käärmettä, kun hän pyytää kalaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” (Matt. 7:9–11) Kun emme saa pyytämäämme, ennen pitkää, viimeistään taivaassa, käy ilmi, että Jumalan antama vastaus oli sittenkin paras mahdollinen vastaus. Jumala tietää paremmin kuin me itse, mikä on meille parhaaksi ja mitä me eniten tarvitsemme.
Tietenkin Jumalan antama vastaus voi myös olla – ja usein onkin – juuri sellainen kuin olemme pyytäneet: sairaus paranee, vaikeat ihmissuhteet korjautuvat, taloudelliset vaikeudet helpottavat jne. Silloin voimme ihan syystä sanoa, että ihme on tapahtunut. – Ja uskon niin, että eiköhän edellä mainituissa parantumiskokouksissakin tapahdu sittenkin kaikesta huolimatta joskus ihmeitä, kun Jumala vastaa rukouksiin parantamalla enemmän tai vähemmän sairaan ihmisen.
Mutta mikä lopulta on ihme? Parantumiskokousten ilmoituksissa tulee esille – siltä tuntuu – ajattelutapa, missä suhteudutaan ihmeisiin turhan kapea-alaisesti. Yleensäkin me arvioimme ihmeeksi kaiken sellaisen, mihin liittyy mielestämme jotain poikkeuksellista. Tämä on sinänsä ihan luonnollista, mutta eikö kaikki sellainenkin, mikä kuuluu jokapäiväiseen elämään mutta mitä emme kuitenkaan pysty varsinaisesti ymmärtämään ja selittämään, ole yhtä lailla ihmettä? Emmekö me loppujen lopuksi elä ihmeiden keskellä? Eikö sairauden paraneminen ole aina ihme, pohjimmiltaan selittämätön asia ja suuri kiitoksen aihe riippumatta siitä, miten se tapahtuu? Ja eikö ole käsittämätön suuri ihme, että Jumala on luonut meidät, antanut meille elämän lahjan ja olemme saaneet tänään herätä uuteen päivään? Psalminkirjoittaja sanoo: “Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.” (Ps. 139:13–14) Eikö meidänkin ole syytä olla kiitollisia Jumalan käsittämättömistä teoista ja käsittämättömästä hyvyydestä, jota hän osoittaa joka päivä runsain määrin meitä kohtaan!
Elämä on ihme, jota tiede tutkii, mutta joka kuitenkin jää ihmiselle aina viime kädessä salaisuudeksi. Jumala antaa meille elämän, elämä on hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Johanneksen evankeliumin alussa sanotaan: “Kaikki syntyi Sanan – isolla kirjoitettuna eli siis Jumalan Pojan – voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.” (Joh. 1: 3,4) Ensimmäisen Johanneksen kirjeen alussa puolestaan sanotaan: “Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta. Elämä ilmestyi, me olemme nähneet sen, ja siitä me todistamme. Me ilmoitamme teille iankaikkisen elämän, joka oli Isän luona ja ilmestyi meille.” (1. Joh. 1: 1,2) Kun ihmiskunta lankesi syntiin ja joutui eroon Luojastaan, Jumala itse tuli luoksemme Pojassaan antaakseen meille elämän, ikuisen elämän. Kävi kuitenkin niin, että elämän Sanaa ei otettu vastaan, mutta siinäkin toteutui Jumalan suunnitelma. Kuolemalla meidän kuolemamme Jeesus voitti kuoleman vallan ja vapautti meidät ikuisesta kuolemasta, lopullisesta Elämän Antajasta eroon joutumisesta. Jeesus sanoo meille kuten aikanaan Martalle: “Joka uskoo minuun, saa elää vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minun, ikinä kuole.” (Joh. 11: 25,26)
Ikuisesta elämästä osalliseksi pääseminen on ihmeiden ihme. Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista tähän ajalliseen elämään, mutta meille Jeesus haluaa antaa tänään vielä käsittämättömän paljon suuremman lahjan: ikuisen elämän yhteydessään.
Kristus on Jumalan luova Sana, jonka kautta kaikki luotiin. Kun Jumala sanoo jotain, se tapahtuu. Kun Jeesus huusi: “Lasarus, tule ulos!”, ihme tapahtui, ja Lasarus, jonka ruumis jo haisi, käveli ulos haudasta. Samalla tavalla Jeesus puhuu tänään meille, ja tänäänkin hän, Jumalan Sana, on luova sana, joka toteuttaa itsensä. Tänäänkin Jeesus on itse salatusti mutta todellisesti läsnä näkyvässä sanassa, leivässä ja viinissä, ehtoollisen käsittämättömän suuressa mysteerissä ja ihmeessä. Samoin hän on meidän ymmärryksemme ylittävällä tavalla läsnä puhutussa evankeliumin sanassa, niissä meidän ihmisten sanoissa, jotka eivät itsessään ole mitään, mutta jotka todistavat hänestä.
Jeesus siis sanoo sinullekin kuten Lasarukselle: “Tule ulos!” “Tule ulos haudastasi, älä jää synnin hautaan ja kuolemaan!”
Ja Jeesuksen sanat ovat siis luovia sanoja, elämän antavia ja synnin voittavia sanoja. Ne eivät anna elämää vaatimalla, eihän kuollut pääse itse haudastaan. Ne antavat elämän lahjoittamalla. Jeesus sanoo: “Tule ulos! Tule minun luokseni! Tule minun luokseni syntiesi haudasta sellaisena kuin olet. Minä en aja sinua pois. Minä en vaadi sinulta mitään. Minä olen tehnyt kaiken puolestasi alusta loppuun asti. Olet itsessäsi kadotettu syntinen, mutta minä olen täydellisesti maksanut syntivelkasi. Minä haluan armahtaa sinua. Minun armoni on ääretöntä ja rajatonta, paljon suurempaa kuin syntisi ja kurjuutesi. Tule ulos, tule elämään! Minä annan sinulle elämän, ikuisen elämän.”