Päivänavaus yläkoulu / lukio virsi 517:3
Syysillat pimenevät, säät viilenevät ja puut rupeavat kellastumaan. Syksyn merkkejä on ilmassa. Kysyin joskus biologilta, mistä puut saavat niitä moninaisia värejä, jotka syksyllä ihan lyhyen ajan sisällä tulevat lehtiin. Minulle kerrottiin, että silloin tulevat lehtien ikiomat värit esille, sillä aikaisemmin puulle elintärkeä lehtivihreä, jonka välityksellä tapahtuu yhteyttäminen valoenergian avulla, peittää lehtien oman värin.
Voidaan väittää, että vasta kuoleman kielellä puiden lehtien oma olemus tulee esille. Tämä seikka muistuttaa minua uskonpuhdistajamme Martti Lutherin sanasta: ”Keskellä elämää olemme kuolemassa, keskellä kuolemaa olemme elämässä”. Koko elämämme aikana olemme kuoleman vaarassa, sillä pahin, mikä voi kohdata meitä, on kuolema. Ja milloin vaan saatamme sairastua tai joutua onnettomuuteen. Ja muut ovat silloin aivan järkyttyneet ja tarvitsevat lohdutusta. Mutta kumma: se joka on lähtenyt tästä elämästä herääkin yllätyksekseen rauhaan enkelien ja kaikkien rakkaiden edesmenneiden luona siellä taivaan kodin iankaikkisessa elämässä. Keskellä kuolemaa olemme siis elämässä.
Mihin se perustuu? Perusteena on Jeesuksen vuorenvarma sana ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” (Joh. 11: 25-26).
Syksyn monen kirjavat lehdet, sadonkorjuu ja kesäisen elämän lakastuminen tuo meille muistutuksen kuolevaisuudestamme. Psalmi (90: 12) pyytää: ”Herra, opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.”
Herra siunatkoon sinua…