Päivänavaus ala- ja yläkoululle
Syksyllä puut kellastuvat ja lehdet lakastuvat. Kesästä jäävät vain muistot. Nyt syksyn lopulla tuntuu siltä, kuin lehtipuut seisoa jököttävät ikään kuin kuolleina. Pienikin tietää, että puut eivät kuole, kun syksyllä lehdet varisevat, ja että talvella ne odottavat uutta kevättä.
Tällä viikolla Jeesus sanoo (Joh. 11: 25): Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuolee. Uskotko tämän?
Kun ihminen kuolee, Jeesus tulee ja ottaa poisnukkuneen luoksensa. Hän rakastaa sitä ja ottaa hänet tykönsä aivan niin kuin rakas äiti laittaa pienen lapsensa nukkumaan: äiti suukottaa häntä ja pukee hänet pehmeään yövaatteeseen, hän kantaa hänet makuuhuoneeseen ja sijaa hänet lämpimään vuoteeseen. Hän silittelee toisen tukkaa ja poskea ja laulaa hyräillee tuutulaulua ”… siipi enkelin on turva voittamaton”. Hän lukee iltarukouksen ”Levolle lasken, luojani. Armias, ole suojani. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi.”
Jeesus rakastaa lapsiaan. Hän hoitaa heitä sylissään, ja vaikka he kuolevatkin, on Jeesus itse ylösnousemus ja elämä. Kun uskomme, eli luotamme häneen, olemme aina hänen sylissään, jossa on hyvä olla. Jeesus on meidän uusi elämä; hän on se uusi kevät, josta puut uneksivat, kun ne talvella ovat kuolleen kaltaiset ja elämä tuntuu päättyvän. Hän on ylösnousemus ja elämä. Uskotko sen?
Rukoilemme virren sanoin: Kun päättyy kerran matkani, lähetä, Herra, enkeli, luoksesi minut tuomaan. Ruumiini kerran kätköön maan nimeesi, Jeesus, siunataan, se ota armon huomaan. Kun herätät sen kuolleista, suo minun taivaan riemuissa katsella kirkkauttasi ja nähdä rakkaat kasvosi. (376:3) Herra siunatkoon sinua …