Varmaan jokainen tietää, mitä on suru. Kukapa tuosta menetyksen tunteesta olisi säästynyt? Joillakin suru varjostaa koko elämää ja kestää vuosia, jopa vuosikymmeniä. Sureva tarvitsee lohdutusta. Monenlaista lohtua on tarjolla, mutta päivän evankeliumi tuo meille todellisen, kestävän lohdun. Kertomuksessahan Jeesuksen ystävä Lasarus oli kuollut. Jeesus suri poisnukkuneen sisarten kanssa ja lausui lohdutuksen sanat.
Monesti surun tai muun ahdingon keskellä kysymme, miksi Jumala sallii ihmiselle vaikeita aikoja. Miksi Jumala on niin kaukana eikä vastaa rukouksiin? ”Ei ole Herra nähnyt elämäni taivalta, minun asiastani ei Jumala välitä” (Jes. 40:27). Mutta löydämme tähän myös uuden näköalan: ”Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa” (Jes. 40:29).
Sillä Jeesuksessa Jumala on tullut lähelle meitä. Päivän evankeliumissa Martta tunnusti Jeesukselle: ”Minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan” (Joh.11:27). Ihmiseksi syntyneenä Jeesus kävi läpi ihmiselämän varjot ja vaikeudet. Ja mitä tästä seuraa? ”Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan” (Hepr. 2:18). Synti erottaa meidät Jumalasta. Mutta Jeesus on sovittanut meidät Jumalan kanssa ja palauttanut synnin rikkoman yhteyden häneen. Pyhä Jumala on lähellä meitä, tänäänkin sanassaan, ja uskon kautta jopa asuu meissä.
Maan päällä eläessään Jeesus koki myös surua läheisen ystävän kuoleman johdosta. Päivän evankeliumi todistaa hänen itkeneen Lasaruksen haudalla. Hän itkee tänäänkin itkevien kanssa ja lähettää meitä kulkemaan surevien rinnalla, kuuntelemaan ja lohduttamaan. Millä tavalla Jeesus lohdutti Marttaa? Miten me voisimme lohduttaa surevaa?
Jeesus julisti ylösnousemuksen ja ikuisen elämän toivoa: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole” (Joh. 11:25-26). Lausuma ”ikinä kuole” saattaa johdattaa ajatukset kuolemattomuuteen jo täällä maan päällä. Mutta ihmisen osana on kuolema ja hauta, paitsi niille, jotka ovat vielä elossa Jeesuksen tullessa. Uskovalle kuolemalla ei kuitenkaan ole viimeistä sanaa. Tämän maailman viimeisenä päivänä Jeesus herättää kaikki kuolleet haudoistaan ja vie omansa ikuiseen elämään taivaassa.
Kuolema tarkoittaa Johanneksen evankeliumissa paitsi ruumiillista kuolemaa, myös hengellistä ja ikuista kuolemaa eli kadotukseen joutumista, taivaaseen pääsyn menettämistä. Parempi käännös lausuman ”ikinä kuole” sijasta olisikin ”kuole ikuisesti”.
”Minä olen ylösnousemus” (Joh.11:25). Jeesus on itse noussut kuolleista ja herättää kerran meidätkin haudoistamme. Hän on ylösnousemus. Tässä voi kuulla kaikua Herran sanoista Moosekselle, joka kysyi hänen nimeään. Herra vastasi: ”Minä olen se joka olen” (2. Moos. 3:14). Jumala on kaiken olemisen alku ja lähde – itse oleminen. Jeesuksen sanat heijastavat hänen jumalallista luontoaan. Sillä vain Jumala voi herättää kuolleita. ”Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo” (Joh. 5:21).
Jeesus antaa elämän. Ajallinen elämä on maan päällä ja ikuinen elämä taivaassa. Onko vielä jotakin näiden ”välissä”?
Olemme tottuneet ajattelemaan, että taivaallinen Isä on tämän maailman Luoja. Hänestä on kaikki lähtöisin. Mutta myös Jeesuksella oli osansa tämän maailman luomisessa. Jumalahan loi kaiken sanallaan, ja Jeesus Kristus on luova Jumalan Sana. ”Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten” (Kol.1:16). Siksi voimme kutsua Jeesusta elämän antajaksi myös tämän ajallisen elämän osalta. Mutta mitä me olemme tehneet tällä elämällämme?
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Ihminen eli yhteydessä Jumalaan, tämän tahdon mukaan, ikuista elämää. Mutta jo alussa tapahtui käsittämätön harha-askel: ihminen lankesi syntiin, menetti yhteyden Jumalaan, ikuisen elämän ja voiman elää oikein. Lankeemus toi maailmaan kuoleman sekä monenlaista kärsimystä ja muuta vajavuutta. Koko ihmiskunta sai perinnöksi syntisen luontonsa.
Siksi, suuressa rakkaudessaan, Jumala lähetti Poikansa Jeesuksen maailmaan. ”Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän” (1.Joh.4:9). Jeesuksen tehtävänä oli ratkaista ongelman alkusyy: ”Hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi” (1.Joh.4:10). Tämän sovituksen hedelmänä on syntien anteeksisaaminen, jonka otamme vastaan uskoen. Uskon kautta kelpaamme Jumalalle ja elämme yhteydessä häneen.
Mutta Jeesus toimii myös ”uudessa luomisessa”, joka on tämän maailmanajan loputtua tapahtuva kertakaikkisesti: ”Meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee” (2.Piet. 3:13). Taivaassa kaikki on täydellistä, ja siellä saamme elää ikuisesti. Uskossa poisnukkuneet saavat ylösnousemuksessa kirkastetun ruumiin, jossa ei ole mitään sairautta tai muuta vajavuutta.
”Sillä, joka uskoo, on ikuinen elämä” (Joh.6:47). Ikuinen elämä on täyttä todellisuutta vasta ajan rajan tuolla puolen, ylösnousemuksen jälkeen. Mutta siitä saamme ennakkona uutta rakkautta, rauhaa ja iloa jo nyt. Jeesukseen uskovat saavat lahjaksi Pyhän Hengen, luomaan uutta, Jumalan tahdon mukaista elämää jo maan päällä. Taivaallinen ilo ja rauha sydämessä tekevät toivon eläväksi.
Toivomme suuntautuu siis ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään, ei mihinkään täällä ajassa. Ihmisen maan päällisen elämän ikää ei voi pidentää loputtomiin. Ja vaikka se olisikin pitkä ihmisen mittapuun mukaan, on se aina epätäydellistä, jopa kärsimyksen täyteistä.
Kuitenkin päivän evankeliumissa Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista, jatkamaan tätä ajallista elämää. Tällaisen ihmeen tarkoituksena ei ollut herättää toisenlaista, ajallista toivoa, vaikka jotkut sellaistakin etsivät. Vaan tunnusteolla oli ja on oma viestinsä. ”Hän (Iisak) päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen, ja niin hän sai poikansa takaisin, ylösnousemuksen ennusmerkkinä” (Hepr. 11:19). Ihme viittasi kerran tapahtuvaan yleiseen ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään, jotka Jeesus lahjoittaa häneen uskoville.
Kuolemaan on siis kätkettynä uusi, ikuinen elämä – ensin Jeesuksella, sitten myös kaikilla häneen uskovilla. Tänään kadumme syntejämme ja uskomme lupauksen Jumalan anteeksiannosta, Kristuksen tähden. Ja niin nousemme uuteen, Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin kuolemme synnille ja elämme Jumalalle, jatkuvasti. Hautana on tässä kaste. ”Kasteessa teidät yhdessä hänen (Kristuksen) kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista” (Kol. 2:12). Aikanaan kasteen hauta vaihtuu ruumiin hautaan, josta nousemme kerran ikuiseen elämään Taivaan Isän kirkkaudessa. Jeesus saa kaiken aikaan, sillä hän on ylösnousemus ja elämä.