17. sunnuntai helluntaista, Joh. 5: 19-21, Martti Vaahtoranta

1.
Mitä minun poikani ovat mahtaneet oppia minulta? Eivät ainakaan ammattia!
Pelkään, etteivät ne muutenkaan olleet pelkästään niitä asioita, joista olisi elämässä hyötyä. Paljon on jäänyt puuttumaan. Niin se on meidän ihmisten elämässä. Keskeneräistä ja synnin saastuttamaa on kaikki, mitä teemme, myös se, kuinka hoidamme isän virkaa.
Moni muu poika maailmassa on kuitenkin oppinut isältään ammatin. Tähän Jeesus viittaa päivän evankeliumissa. Hän maalaa kuulijoidensa eteen kuvan, joka on näille tuttu: ennen ammattikoulujen ja oppisopimusten aikaa isä opetti oman ammattinsa pojalleen, joka siirsi sen omalle pojalleen ja tämä taas pojalleen. Niin jatkettiin perheyritystä sukupolvesta toiseen tai toimittiin kokonaisen suvun voimin samassa ammatissa sen salaisuudet omille lapsille edelleen välittäen.
Tätä kaikkea ei Jeesuksen tarvinnut opettaa kuulijoilleen. Hänellä oli muuta mielessään. Pelkkä maallinen isän ja pojan suhteen kuvaus ei olisi myöskään saanut hänen kuulijoitaan kiihdyksiin tai suoranaisen vihan valtaan. Se, mitä Jeesus tällä kuvalla tahtoi sanoa, oli jotakin enemmän ja suurempaa kuin kaikille tuttu asiain tila.
2.
Taustalla oli se, mitä Jeesus oli juuri tehnyt ja puhunut. Oltiin Jerusalemissa, suuren kuninkaan pyhässä kaupungissa. Vietettiin sapattia, Jumalan säätämää lepo- ja pyhäpäivää. Ja juuri nyt, kun kukaan ei saisi tehdä minkäänlaista työtä, Jeesus oli parantanut miehen, joka oli sairastanut kolmekymmentä kahdeksan vuotta. Lisäksi Jeesus oli käskenyt parannetun miehen kääriä makuualustansa rullalle ja kanniskella sitä ympäriinsä niin, että kaikki näkisivät, mitä hän teki.
Ja tapahtui, niin kuin tapahtua piti. Vähemmästäkin lainkuuliaiset juutalaiset suuttuivat: ”Mikä pakko tämän Jeesuksen on juuri tänään, sapattina, parantaa tuo mies? Eikö niin kauan sairastanut olisi jaksanut odottaa vielä yhden päivän?” Eikä mies olisi missään tapauksessa saanut kantaa sapattina makuumattoaan. Sekin näytti työnteolta, joka oli sapattina jyrkästi kielletty.
3.
Mitä Jeesus tällä kaikella oikein tarkoitti? Halusiko Hän kumota Jumalan Kymmenen käskyä? Oliko Hänen tarkoituksensa tehdä kolmas käsky tyhjäksi?
Ei varmasti. Tosin Jeesus tulkitsi sapattikäskyä Jumalan lapsen vapaudesta käsin. Sitä ei ollut tarkoitettu taakaksi eikä loputtomien pohdintojen aiheeksi miettien, kuinka monta askelta saa sapattina astua tai onko tulen sytyttäminen työtä vai ei. Sapatti oli tarkoitettu lepopäiväksi raskaan työn uuvuttamille ja ilonpäiväksi, jota vietettiin Jumalan kasvojen edessä Hänen suuria pelastustekojaan muistaen.
Tällainenkin tulkinta oli tosin monille lainkuuliaisille juutalaisille kauhistus. He noudattivat ”varmuuden vuoksi” -moraalia rakentaen omista säännöksistään eräänlaiset ulommat varustukset varsinaisten Jumalan käskyjen ympärille, ettei vain kukaan vahingossakaan joutuisi vaaraan astua niiden alueelle. Kuitenkin he näin toimiessaan hukkasivat käskyjen varsinaisen päämäärän eli Jumalan kunnian ja lähimmäisen rakastamisen.
Itse Kolmatta käskyä ei Jeesus kuitenkaan tahtonut panna viralta. Mutta miksi Hän sitten toimi, niin kuin Hän toimi parantaessaan kauan sairastaneen miehen? Miksi tämän piti vielä kiusaamalla kiusata niitä, jotka vahtivat Jeesusta ja Hänen tekemisiään ja sanomisiaan?
4.
Jeesuksella oli todella jotakin muuta mielessään. Totta kai Hän myös rakkaudesta paransi kauan sairastaneen miehen, mutta se ei ollut Hänen tekonsa ainoa tarkoitus. Sen paljastuessa myös Jeesuksen kuulijoille ja Hänen tekojensa tarkkailijoille näiden aikaisempi närkästys muuttui vihaiseksi kiihkoksi.
Jeesuksen vastustajat nimittäin joutuivat myöntämään, että oli sentään Yksi, joka teki töitä myös silloin, kun muut lepäsivät. – Muslimit pilkkaavat joskus juutalaisia ja kristittyjä näiden Jumalan tähden, tämä kun lepää luomisen jälkeen seitsemäntenä päivänä. He kysyvät, kuinka maailma voi sillä välin pysyä pystyssä, kun sen Luoja on lepäilemässä.
Kuitenkin myös juutalaiset joutuivat tunnustamaan, että Jumalakin tekee jotakin sapattina eikä ole silloinkaan toimeton, vaikka Hän lepäsi seitsemäntenä päivänä luomisen jälkeen. Me ihmiset emme tarkkaan ottaen tiedä, mitä on Jumala ”lepo”. Se ylittää varmasti meidän käsityskykymme. Me tiedämme vain, että Hän on käskenyt meidän levätä työn ohella.
Ja me voimme levätä. Maailma pyörii meistä riippumatta. Me emme ole maailman napa emmekä moottori. Jumalan on sen sijaan välttämättä myös sapattina annettava elämää ja tuomittava. Niin myös juutalaiset uskoivat.
Ja mitä Jeesus olikaan juuri päässyt sapattina tekemästä? Hän oli antanut elämää parantamalla parantumattomasti sairaan miehen! Ja kohta päivän tekstin jälkeen Hän myös lausuu tuomion, ehdollisesti vapauttavan tuomion:
”Totisesti, totisesti sanon minä teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo sen, joka minun lähetti, hänellä on ijankaikkinen elämä, ja ei hän tule tuomioon, vaan menee kuolemasta elämään. .” (Joh. 5:24)
5.
Jeesus antoi sapattina elämää. Hän myös tuomitsi. Mutta miksi ja millä valtuuksin Hän teki niin?
Me tiedämme sen. Ja sen, mitä me tiedämme, Jeesus opetti myös Jerusalemin oppineille. Näin Hän sanoo vain vähän ennen päivän evankeliumin alkua sen jälkeen, kun Hän oli parantanut kolmekymmentä kahdeksan vuotta sairastaneen miehen:
”Minun isäni tekee työtä hamaan tähän asti, ja minä myös teen työtä. ” (Joh. 5:17)
Jeesus teki ja toimi samalla tavoin kuin Jumala – myös sapattina. ’Tähän asti’ Jeesuksen sanoissa tarkoittaa alkukielen perusteella taukoamatonta tekemistä, joka jatkuu edelleen. Jumala tekee „yhäti työtä“, kuten kohta on myös käännetty. Ja heti sen jälkeen Johannes jatkaa:
Sentähden etsivät Juudalaiset häntä vielä enemmin tappaaksensa, ettei hän ainoastaan sabbatia rikkonut, mutta myös sanoi Jumalan isäksensä, ja teki itsensä Jumalan kaltaiseksi. (Joh. 5:18)
Tämä on se opetus, jonka Jeesus halusi antaa vertauksellaan isästä, jolta poika oppii työnsä ja jonka tekoja hän vuorostaan tekee: Jeesus puhui itsestään ja Taivaallisesta Isästä. Eikä Hän vain sanonut olevansa Jumalan Poika, vaan Hän myös toimi, niin kuin Jumala toimii. Hän teki Jumalan tekoja Jumalan arvovallalla.
Niitä taas voi tehdä vain se, joka on itse Jumala. Se Jumalan kaltaisuus, jonka Jeesus sanoissaan ja töissään ilmoitti, ei ollut vain perisynnistä puhtaan ihmisen alkuvanhurskautta, vaan itsensä Jumalan kirkkautta ja kunniaa.
Ja Jumalan teot – ne ovat rakkauden tekoja. Jumala ei sapattinakaan jätä niitä tekemättä. Meistäkin hän pitää myös sunnuntaisin huolen. Hän kyllä lepäsi kaiken luotuaan, mutta koska meille ei Hänen leponsa kelvannut, Hän joutuu itse tekemään töitä myös sunnuntaina, koska Hän rakastaa meitä niin paljon.
6.
Enkä tarkoita vain luomakunnan ylläpitämistä. Jos nimittäin Jumala ottaisi rakkautensa hetkeksikin pois maailmasta ja maailmankaikkeudesta, joka lankeemuksenkin jälkeen heijastaa Kolmiyhteisen Jumalan rakkautta kaikkea koossapitävänä ja eteenpäin kuljettavana voimana ja jonka kirkas kuva meidän, ihmisten pitäisi olla; jos rakkauden Jumala lakkaisi hetkeksikin pitämästä ruumiistamme ja sen tarpeista huolta, me emme olisi tässä viettämässä Herran päivää lepo- ja pyhäpäivänä, vaan helvetin syvyyksissä.
Ennen kaikkea tarkoitan kuitenkin sitä työtä, jota Herra Jeesus, Jumalan lihaksi tullut Sana ja ihmiseksi syntynyt, ikuisesti jumalallinen Poika tänäänkin tekee meidän keskellämme eikä vain taivaastaan kaikkea ohjaten tai salattuna voimana meitä ylläpitäen: Herra Jeesus vyöttää vaippansa ja ottaa käsivarrelleen liinan ja asettuu palvelemaan meitä oman pöytänsä ääressä puhuttuaan ensin lämpimästi ja rakkaasti meille. Herra Jeesus asettuu sapattisääntöjen yläpuolelle, jotta me saisimme levätä Hänessä ja jotta Hän saisi palvella meitä meidän pitäessämme pyhäpäivää.
Onhan sunnuntaisinkin jonkun kotona laitettava ruokaa, tai ainakin siinä ravintolassa, johon menemme messun jälkeen syömään. Lääkärien on päivystettävä, ja poliisien ja palomiesten. Heillä on oltava muulloin aikaa levätä. Oikein myös olisi, ettei heiltä kovin usein jäisi väliin mahdollisuus pyhittää lepopäivä yhdessä messuun kokoontuvan seurakunnan kanssa.
Joka tapauksessa on paljon ammatteja, joiden tehtävänä on palvella elämää myös silloin, kun suurin osa palveltavista lepää raskaasta työstään viikon aikana. Ja niin toimii myös meidän Herramme ja Vapahtajamme sekä päivän tekstin tapahtumissa että täällä meidän keskellämme: Hän puhuu meille sanansa, joka pelastaa meidät, jos uskomme sen, mutta tulee meille tuomioksi, jos emme ota sitä vastaan. Hän parantaa meitä, halvatuita, Sanansa voimalla ja ruokkii meitä iankaikkisen elämän lääkkeellä Pyhässä Ehtoollisessa.
Niille, jotka uskoen ottavat vastaan Herran ruumiin ja veren, alttarin sakramentti on anteeksiantamuksen, elämän ja autuuden ateria. Niille taas, jotka kieltävät Herran ruumiin ja veren eivätkä välitä Hänen anteeksiantamuksestaan, se on tuomion ateria. Niin Herra Jeesus sapattina antaa elämää ja tuomitsee. Onhan Hän Jumala, jonka tehtävä se on.
7.
Ja kerran se, mitä Herra Jeesus Jerusalemissa teki sanallaan; kerran ne Jumalan teot, joita Hän itse Jumalan Poikana teki, täyttyvät täydellisesti, kun toteutuu se, minkä Jeesus ennustaa päivän evankeliumissa:
”Sillä Isä rakastaa Poikaa ja osoittaa hänelle kaikki, mitä hän itse tekee, ja hän on vielä suurempia töitä hänelle osoittava, kuin nämät ovat, että teidän pitää ihmettelemän. Sillä niinkuin Isä herättää ja virvoittaa kuolleita, niin myös Poika virvoittaa, joita hän tahtoo.“ (Joh. 5:20-21)
Tämän Jeesuksen ennustuksen toteutumista ennakoi jo se, minkä Hänen kuulijansa tulivat myöhemmin omin silmin näkemään, kun Hän herätti Lasaruksen kuolleista. Sillä teollaan Jeesus tosin allekirjoitti oman kuolemantuomionsa. Meille Hän kuitenkin avasi ikkunan vielä paljon suurempaan ihmeeseen kuin Lasaruksen tyhjä hauta konsaan saattoi olla.
Se ihme toteutui pääsiäisenä. Jeesus, joka oli tapettu, koska Hän teki hyvää ja puhui totta, nousi kuolleista Kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, kokonaan uuteen elämään eikä siihen vanhaan, johon Lasarus palasi. Ja niin kuin Herra itse nousi kuolleista, niin Hän on herättävä viimeisenä päivänä kaikki kuolleet. Näin Hän sanoo tämän päivän saarnatekstimme jälkeen Johanneksen evankeliumin mukaan:
”Totisesti, totisesti sanon minä teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo sen, joka minun lähetti, hänellä on ijankaikkinen elämä, ja ei hän tule tuomioon, vaan menee kuolemasta elämään. Totisesti, totisesti sanon minä teille: hetki tulee, ja nyt jo on, että kuolleet saavat kuulla Jumalan Pojan äänen; ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää. Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin antoi hän myös elämän Pojalle itsessänsä olemaan, ja on hänellä myös antanut vallan tuomita, että hän on Ihmisen Poika. Älkää tätä ihmetelkö; sillä hetki tulee, jona kaikki ne, jotka haudoissa ovat, saavat kuulla hänen äänensä. Ja pitää tuleman edes ne, jotka hyvää tehneet ovat, elämän ylösnousemiseen, mutta jotka pahaa tehneet ovat, tuomion ylösnousemiseen.” (Joh. 5:24-29)
Me olemme kyllä itsessämme kuolleita ja kykenemättömiä hyviin tekoihin. Herra Jeesus on kuitenkin siirtänyt meidät Pyhässä Kasteessa kuolemasta elämään. Tänään Hän palvelee meitä, jotta saisimme nytkin syntimme anteeksi ja uskoisimme Häneen, kun kuulemme Hänen elämää antavan äänensä ja nautimme iankaikkisen elämän lääkkeen, pyhän alttarin sakramentin.
Näiden armonvälineiden kautta Herra aina uudelleen parantaa meitä, lapsuudestamme asti sairaita, joista ei ole astumaan Betesdan parantavaan veteen. Hän on meidät jo vauvoina itse kantanut siihen, ja nyt Hän haluaa vapauttaa meitä niistä kuoleman kahleista, joihin synti meidät on sitten kietonut ja lähettää meidät armahdettuina ja hyviin töihin vapautettuina Jumalan lapsina tekemään Hänen tekojaan, elämän, rakkauden ja ilon tekoja tässä kuolleessa ja kylmässä maailmassa, niin että Hänen äänensä pasuunan kerran kaikuessa olisimme ja meidän kanssamme mahdollisimman monet olisivat niitä, jotka Hänen askelissaan kulkien ovat ”hyvää tehneet” ja tulevat edes ”elämän ylösnousemiseen” meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden ja Hänen kauttaan, Hänessä eläen ja Hänessä kuollen. Amen.