Rakkaat kristityt!
Kun rinnasta puristaa,
kun läheinen henkäisee viimeisen henkäyksensä,
kun ihmissuhde katkeaa – tai muuten tuntuu kovin kipeältä,
kun rahat loppuvat,
kun töitä ei ole,
kun elämä ei maistu,
kun keinot loppuvat,
kun usko hiipuu,
pelottaa,
kun tunneli tuntuu loputtomalta,
kun oma kuolema on edessä,
näkyykö tunnelin päässä valoa?
Tämän sunnuntain evankeliumin ymmärtämiseksi on hyvä muistaa se, mihin kohtaan evankeliumia Jeesuksen sanat liittyvät. Johannes on evankeliumissaan edellä kertonut juuri parantamisihmeestä Betesdan altaalla. Monien muiden mukana altaalla oli ollut 38 vuotta sairastanut mies. Hänen toivonsa oli ollut siinä uskomuksessa, että kun vesi kuohuu – sinne ensimmäisenä ehtivä paranee. Kolmeenkymmeneen kahdeksaan vuoteen hän ei ollut ollut se ensimmäinen. Aina joku muu oli ehtinyt ennen häntä. Ei ollut muuta – hän oli laskenut elämänsä tällaisen lottovoiton varaan. Kolmeenkymmeneen kahdeksaan vuoteen ei ollut tärpännyt. Aina joku muu meni edelle. Aina.
Sitten oli Jeesus tullut paikalle ja esittänyt yksinkertaisen kysymyksen: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Tunnelin pää oli tullut vastaan – ei umpikujana – vaan uusina maisemina. Jeesus sanoi: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.
Mutta tämä kaikki tapahtui vääränä päivänä – sapattina. Juutalaiset kirjanoppineet pitivät sitä syntinä. Parantaminen oli sapattina kiellettyä. Kun Jeesus vielä kutsui tämän lisäksi Jumalaa Isäkseen, joka jatkuvasti tekee hoitavaa ja parantavaa työtään – oli juutalaisten mitta täysi.
Tähän tilanteeseen me kuulimme evankeliumissa Jeesuksen vastauksen. Minä en tee mitään omin neuvoin: teen vain mallin mukaan. Poika tekee Isän mallin mukaan. Jeesus on mallioppija – niin kuin mekin tahoillamme. Hänen mallinsa vain on toisenlainen. Jeesuksen teoissa me näemme sen vuoksi sen, mitä itse Jumala tekee. Jeesuksen erityisyys on siinä, että Jumalan todellisuus oli ja on hänelle auki – toisin kuin meille. Me olemme usein sokeat Jumalan töille – hän ei.
Missä sinä olet tänään? Oletko elämässäsi avaralla maalla, jossa maisemat avautuvat vapaina eteenpäin? Niin kuin Betesdan lammikolla parannettu parantamisensa jälkeen. Jalat kantavat, askel on keveä. Toivon niin – sillä ajattelen näin, että se on toivottava olotila. Tie näyttää elämässä vievän eteenpäin – vaikka en sitten tarkkaan tietäisi minne – mutta eteenpäin kuitenkin.
Vai oletko sellaisessa tunnelissa, jossa seinät tuntuvat painuvan yhä lähemmäksi toisiaan. Sekään ei ole mitenkään harvinaista. Hyvin monenlaiset asiat voivat nousta ahdistaviksi seiniksi. Evankeliumin miehellä se oli pitkäaikainen sairaus. Sinulla ja minulla elämää ahdistamassa voivat olla aivan toisenlaiset asiat.
Usko ei pelasta elämän kivulta. Moni uskova on ajanut avioliittonsa karille, sairastumiset koskevat myös Kristuksen seuraajia – kuolemalta ei välty kukaan. Se vain odottaa tiemme päässä.
Mutta jotain aivan erityistä meillä on.
Tätä sunnuntaita kutsutaan pieneksi pääsiäiseksi. Aiheenahan on ”Jeesus antaa elämän”. Tämän sunnuntain evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo.” Muissa tämän päivän evankeliumiteksteissä kerrotaan pojan herättämisestä kuolleista Nainin kaupungissa sekä Lasaruksen kuolleista herättämisestä. Elämän ja kuoleman raja on kovimpia rajoja maailmassa. Sen rajan yli emme näe – eikä sieltä yleensä palata. Jumalalle kuolema ei ole kuitenkaan raja meidän uskomme mukaan. Jumalan todellisuus on toinen – kuin meidän todellisuutemme.
Kuolema näyttäytyy meille loppuna – kaikkien mahdollisuuksien päättymisenä, umpikujana. Tämän sunnuntain ilosanoma on muistutus siitä, että lopulta elämässä ei ole umpikujia. Kristus antaa elämän – hän avaa tietä eteenpäin. Koko ajan. Silloinkin, kun tie näyttää törmäävän seinään. Kun rintaa puristaa. Kun ihmissuhteet ovat solmussa. Kun kaikki tuntuu uhkaavan. Kun mahdollisuudet ovat loppuneet. Umpikujan pohjukasta aukeaa tie eteenpäin. Ei aina sellainen polku kuin me toivomme – mutta polku kuitenkin.
Joskus on mentävä pitkälle, että tien voi nähdä – mutta siellä se on. Valo tuikkii tunnelin päässä.
Mies Betesdan lammikon rannalla oli varmasti ehtinyt jo moneen kertaan menettää toivonsa. Ei ollut ketään, joka hänet veisi altaaseen. Ei ketään. Tie yksinkertaisesti oli poikki. Ja sitten Kristus tuli, ja avasi tien eteenpäin: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Kuoleman varjot poistuivat – tosin tietysti vain ajaksi. Kyllä Nainin lesken poika on sittemmin kuollut, samoin Lasarus, ja varmasti myös tuo Betesdan lammikolla kerran parannettu mies – mutta elämä jatkui ja saimme matkamme turvaksi lupauksen siitä, että niin kuin Isä herättää kuolleet – Jeesus antaa elämän kenelle tahtoo.
Jos tänään olet elämässäsi avaralla paikalla – iloitse siitä, kiitä siitä. Jos taas olet sillä paikalla, jossa henki tuntuu pakahtuvan eikä ilma kulje – tahdon rohkaista sinua: Kulje eteenpäin, vaikka tie näyttäisi päättyvän – Kristus on sanonut olevansa tie – lupauksensa mukaan hän avaa elämän eteesi. On käsittämätöntä, että silloinkin, kun elämä on kaikkein vaikeinta ja ahdistavinta – aurinko vain jaksaa aamulla nousta. Päivä seuraa yötä. Elämä jatkuu.