”Mitä isot edellä, sitä pienet perässä”. Monesti lapset saavat elämän mallia jäljittelemällä itseään isompia. Tämä pätee niin hyvässä kuin – valitettavasti myös – pahassa. Tämä puolestaan terottaa aikuisten vastuuta nousevasta polvesta.
Jäljittelyä näyttäisi tapahtuvan päivän evankeliumin mukaan myös taivaan Isän ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen välillä. Mutta tässä on kyse paljon enemmästä. Isä ja Poika ovat yhtä. Jeesus Nasaretilainen, Jumalan Poika, on ihminen ja Jumala samassa henkilössä. Siksi Jeesus teki ja tekee Jumalan tekoja.
Maan päällä eläessään Jeesus kuitenkin kätki jumalallista voimaansa. Ihmisenä hän kävi läpi ihmisen kaiken puutteen ja kärsimyksen. Syvimmillään Jeesuksen kärsimys oli ristille naulittuna. Vain ajoittain hän ilmensi jumaluuttaan: antoi syntejä anteeksi, herätti kuolleita, teki muitakin ihmetekoja sekä opetti voimallisin sanoin. Nämä olivat tekoja, joita yleisestikin tunnustettiin vain Jumalan kykenevän tekemään. Niinpä päivän evankeliumin edellä epäuskoiset kuulijat syyttivät Jeesusta siitä, että tämä sanoi Jumalaa isäkseen ja teki siten itsestään Jumalan vertaisen (Joh.5:18).
Mutta tämä Jumalan voiman ilmentäminen oli vasta alkusoittoa sille, että hän, joka kärsi häpeällisen kuoleman niin kuin rikollinen, nousi haudastaan ja ilmestyi opetuslapsilleen, todistaen elävänsä. Ylösnousemus vakuuttaa siitä, että hänen kuolemansa ei ole tappio, vaan Jumalan pelastava teko. Hänen kuolemaansa on kätkettynä voitto synnin ja kuoleman vallasta.
Hän teki kaiken meidän puolestamme, meitä varten. Jokaiselle häneen uskovalle on luvattu syntien täysi anteeksiantamus ja kuolemanjälkeinen, ikuinen elämä. Mutta ikuisen elämän ennakkona, Jeesus luo meissä Hengellään sisäistä rauhaa ja siitä kumpuavaa iloa, jota ei voi tämä maailma antaa.
Elämä – mitä se on? Tällaisen kysymyksen voi esittää sellainenkin, joka elää ulkonaisesti rikasta ja monipuolista elämää. Mutta kun tällainen elämä kaikkineen paljastaa tyhjyytensä, epävarmuutensa ja tarkoituksen puutteensa, ihminen alkaa janota syvällisempää elämää: sisäistä rauhaa, koetuksen kestävää rakkautta, puhdasta iloa, tyytyväisyyttä ja päämäärää. Vain Jeesus voi antaa tällaista elämää.
Elämä on Johanneksen evankeliumissa runsaasti viljelty sana. Mitä on elämä? Ensinnä tietenkin elämä, jonka saamme syntymämme perusteella ja joka päättyy kerran kuolemassa. Uskontunnustuksen mukaan Jumala, taivaallinen Isä, on luonut maan ja taivaan. Paavali kirjoittaa: ”meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla” (1.Kor.8:6). Mutta jo tässä myös Kristus, Jumalan elävä sana, on ollut mukana: ”Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät” (1.Kor.8:6). Jumala on luonut kaiken sanallaan, Kristuksen kautta.
Miksi sitten tämä luonnollinen elämä ei tyydytä? Syy ei ole Kristuksen, vaan ihmisen, joka lankesi syntiin. Tämän seurauksena yhteys Jumalaan katkesi. Elämä jäi vaille tarkoitusta, päämäärää ja toivoa.
Mutta juuri tähän Jeesus tuo avun. Hän tietää, mitä on ihmisen elämä kaikkine vajavuuksineen ja murheineen. ”Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan” (Hepr. 2:18). Syvin – ja varsinainen – ongelmamme on synti. Mutta Jeesuksen apu on armo. Saamme parhaan avun silloinkin, kun vaivat ovat tulleet jäädäkseen. Meidän puolestamme Jeesus sovitti ristillä meille kuuluvan rangaistuksen, ikuisen eron Jumalasta. Siksi jokainen, joka turvaa häneen, saa Jumalalta anteeksi, ja yhteys Jumalaan palautuu. Uskoen olemme matkalla ikuiseen elämään Jumalan luona. Mutta jo nyt saamme elää uutta, Pyhän Hengen uudistamaa elämää Jumalan tahdon mukaan. Näin elämällä on tarkoitus ja päämäärä, jota kohti kuljemme toivossa. Tämä on sitä todellista elämää, jonka Jeesus on meille valmistanut. Ja koko luomakunta voi palvella uskon syntymistä ja ylläpitämistä. Jumala puhuu meille ennen muuta sanallaan, mutta myös luomakunnan kautta – esimerkkinä Jeesuksen vertaukset. Kristuksesta sanotaankin: ”Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten” (Kol. 1:16).
Ihmeellistä Jeesuksen antamassa elämässä on sen kätkeytyminen vastakohtaansa, kuolemaan. Käsitämme tämän ensinnäkin ylösnousemuksessa ikuiseen elämään. Koska Jeesus on jo noussut kuolleista, tämän maailman viimeisenä päivänä mekin nousemme. Jeesus herättää meidätkin kuoleman unesta. Emme voi itse sovittaa syntejämme, mutta Jeesukseen uskoen seuraamme häntä kuoleman kautta ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään.
Kuoleman ja haudan kautta on mentävä, ellei sitten Jeesus saavu toisen kerran maan päälle jo meidän elinaikanamme. Siinä tapauksessa vältämme kuoleman ja haudan. Mutta joka tapauksessa joudumme tuomiolle. Jeesus on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Vapauttavan tuomion saavat ne, jotka nukkuvat pois Jeesukseen uskoen tai elävät uskoen Jeesuksen tullessa.
Mutta tuo elämän kätkeytyminen vastakohtaansa tapahtuu eräällä tavalla jo tässä ajassa – ja niin tulee ollakin. Koska Kristus kuoli syntiemme vuoksi, meidänkin synnin turmeleman, tuon vanhan Adamin tai Eevan, tulee eräässä mielessä kuolla kaikkine synteineen. Tämä tapahtuu katumuksen ja uskon kautta. Siihen ovat useinkin johdattamassa myös kärsimys ja muutkin elämänvaiheet. Uskon myötä saamme synnit anteeksi ja nousemme uuteen, Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin meillä säilyy myös toivo nousta kerran ikuiseen elämään. Taivaassa on kaikki täydellistä: kaikki vajaa on jäänyt taakse.
Tähän toivoon tarttuen, nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme: