Armo teille ja rauha meidän Herraltamme Jeesukselta Kristukselta. Aamen.
Juhlapäivän evankeliumi kertoo meille, mitä Jeesus ajatteli Taivaallisesta Isästään. Heillä oli läheiset välit ja erityinen yhteys. Jeesuksen mukaan hän oli Isän kaltainen ja teki Jumalalle tunnusomaisia tekoja. Hän sanoi: ”Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo.” (Joh. 5:21) Kuolleista herättäminen on jotain sellaista, johon vain kaikkivaltias ja uutta luova Jumala pystyy.
Tällainen puhe oli liikaa juutalaisille oppineille ja Jumalan valitun kansan jäsenille. Ei auttanut, vaikka Jeesus oli juuri osoittanut voimansa parantamalla 38 vuotta rampana olleen miehen. Jeesuksen tunnusteot ja puheet vain lisäsivät oppineiden halua ottaa hänet hengiltä. Kirjanoppineet olivat siis valinneet puolensa. He eivät halunneet tunnustaa Jeesuksen erityislaatua, vaan tahtoivat päästä eroon hänestä. Heille riitti, että Jumala oli antanut 10 käskyä vaatimuksineen.
Miksi Isän ja Pojan yhteys on merkityksellinen?
Jumala on meille ihmisille suuri salaisuus. Emme tavoita häntä katseellamme. Järkemme ei kykene tuottamaan tietoa hänestä. Lisäksi Jumala kätkee itsensä eikä suostu ihmisen määriteltäväksi.
Kaikesta tästä huolimatta kirkon on puhuttava Jumalasta. ”Emme voi puhua hänestä, ja kuitenkin meidän täytyy”, sanoi Karl Barth, yksi tunnetuimmista 1900-luvun teologeista.
Kristilliseltä kirkolta vei yli 300 vuotta ennen kuin se kykeni ilmaisemaan tyydyttävällä tavalla, millainen Jumala on. Tämä käsitys on kirjattu uskontunnustukseen. Niitä on kaksi, ja ne löytyvät virsikirjan takakannen sisäsivuilta. Uskontunnustuksen mukaan Jumala on yksi. Samaan aikaan hänellä on kuitenkin kolme persoonaa, Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Lisäksi uskontunnustus kertoo, mitä nämä kolme ovat tehneet ja tekevät.
Luterilaisessa kirkossa ja läntisessä kristikunnassa on tapana käyttää Apostolista uskontunnustusta. Se on meille tuttu. Sen sijaan Nikean uskontunnustus on vieraampi. Se on kuitenkin yhteinen koko kristikunnalle. Sen vuoksi Nikean tunnustuksella on suuri arvovalta. Sen muotoiluja ei noin vain muuteta.
Nikean tunnustuksessa todetaan, että Poika, Jeesus Kristus, on samaa olemusta kuin Isä. Tähän johtopäätökseen vaikuttivat ennen muuta Johanneksen evankeliumissa lausumat, kuten Jeesuksen ajatus siitä, että hänellä on erityinen, läheinen yhteys Isäänsä, maailman Luojaan.
Miksi siis?
Varsinainen kysymys on kuitenkin vielä vastaamatta: miksi Jeesuksen ja Isän Jumalan yhteys on kristityille niin merkityksellinen, että se piti kirjata uskontunnustukseen?
Vastaus on oikeastaan yksinkertainen: koska Jeesus on yhteydessä Isään, hän tuntee tämän ja tietää tämän tahdon ihmistä kohtaan. Yhteyden vuoksi hän voi kertoa meille, millainen Taivaallinen Isämme on ja mitä hän odottaa meiltä. Jeesuksen tehtävä on siis paljastaa meille tavallisille kuolevaisille Jumalan olemus ja tahto. Kuten vanhassa kristinopissa sanottiin, Jumalan ja hänen Poikansa Jeesuksen tunteminen on elämämme kallein asia.
Tätä tehtävää Jeesus toteutti kiinnittämällä huomiomme ja tarkkaavaisuutemme hänen omiin sanoihinsa ja tekoihinsa. ”Poika … tekee vain sitä, mitä näkee Isänsä tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika.” (Joh. 5:19), toteaa Jeesus tämän juhlapäivän evankeliumissa.
Luther vertaakin Jeesusta Isossa katekismuksessa kuvastimeen, peiliin, jonka avulla voi löytää Jumalan. Voimme sanoa, että Jeesus on kuin peili, jonka avulla voi kurkistaa nurkan taakse, Jumalan maailmaan. Käytännössä kurkistaminen tapahtuu Jumalan sanaan tutustumalla ja perehtymällä Jeesuksen toimintaan ja tekoihin. Herramme tärkeimmät elämänvaiheet ja teot on kirjattu myös uskontunnustukseen. Siellä mainitaan Jeesuksen syntymä, ristiinnaulitseminen, kärsimys, kuolema, hautaus ja sitten kuolleista nouseminen kolmantena päivänä sekä taivaaseen astuminen. Jos katselemme tätä tapahtumien sarjaa ja sallimme sen puhutella Jumalaa kaipaavaa mieltämme, Jumalan sisimmästä alkaa avautua olennainen.
Silloin huomaamme, että Jeesus on tehnyt kaikki hyvät tekonsa meidän vuoksemme. Hän on Jumala meille ja meitä varten. Hän on Vapahtaja, joka omilla teoillaan yhdessä Isän kanssa osoittaa sanoin kuvaamatonta rakkautta syntisiä ja heikkoja kohtaan.
Mitä sieltä näkyy?
Jumalan rakkaus ei siis ole mitä tahansa hyväntahtoisuutta. Se on lahjoittavaa ja toiselle hyvää tekevää rakkautta. Jeesus ei tavoittele itselleen mitään. Päinvastoin. Jumalan rakkaus on omastaan luopuvaa ja itsensä uhriksi antavaa rakkautta. Sen suuruus paljastuu, kun Isä sallii Poikansa kuolla ristillä meidän puolestamme. Isä luopuu Pojastaan, ja Poika toteuttaa Isän tahdon luopumalla elämästään, kaikesta mitä hänellä on. Isä ja Poika tekevät samoja tekoja.
Tällaisesta rakkaudesta ei pidä puhua koskaan keveästi. Dietrich Bonhoeffer, jonka tunnemme paremmin virren 600 sanoittajana, muistuttaa meille, että Jumalan rakkaudella on korkea hinta. Se on kallisarvoista rakkautta. Jumalan armollisuus merkitsi Pojan uhraamista.
Tämä rakkaus paljastuu meille, kun katselemme Kristuksen kärsimystä ja kuolemaa. Hiippakuntamme ensimmäinen piispa, Eero Lehtinen, totesikin usein, että kristityn on tarkattava yhä uudestaan, mitä Kristuksen kasvoilta näkyy. Siten hän tunnistaa kuin peilistä Jumalan suunnattoman suuren rakkauden syntisiä kohtaan ja alkaa luottaa hänen armollisuuteensa.
Piispantarkastus
Tämän piispantarkastuksen aikana olemme pohtineet Ilmajoen seurakunnan tulevaisuuden suuntaa. Kerromme messun päätyttyä joitain havaintojamme. Kaksi asiaa haluan kuitenkin tuoda julki jo tässä ja nyt. Seurakunnan sanoman ytimessä on pidettävä armollinen Kristus. Ilman häntä näemme vain kaikkivaltiaan, käskyjen täyttämistä vaativan, pyhän ja ankaran Jumalan, ja lopulta pelkäämme häntä. Ilman Kristusta Jumalan rakkaus jää kätketyksi, pimentoon.
Toinen on lähimmäinen. Niin kuin Kristus on osoittanut rakkautta meitä kohtaan, tulee meidänkin rakastaa lähimmäistämme. Kristuksen rakkaus ei saa valua hukkaan. Armo ei ole halpaa. Siksi meidänkin tulee luopua omastamme ja tehdä hyvää lähimmäisellemme. Ja katsoa koko ajan kuvastimesta meitä rakastavaa Kristusta. Aamen.