Kääntäessään fariseusten kritiikin epäpuhtain käsin syömisestä heitä itseään vastaan Jeesus ei puhu huonon käsihygienian puolesta vaan siitä, että erilaiset uskonnolliset suoritteet eivät sinällään auta ihmisen jumalasuhteen hoitamista, jos ne eivät tue hiljentymistä Jumalan armahtavien kasvojen edessä ja johda hänen tahtonsa mukaiseen elämään. Uskonnolliset teot ovat vääriä, jos ne eivät siis palvele suhdetta Jumalaan ja lähimmäiseen vaan pikemminkin ajavat omia, itsekkäitä tarkoitusperiä. Raamatun lain saarnan tiivistelmä rakkauden kaksoiskäsky sekä kymmenen käskyä tooran eli 5 Mooseksen kirjan keskuksena oli silloisessa tulkintaperinteessä jätetty taka-alalle ja huomio olikin siirtynyt myöhäsyntyisiin omiin sovelluksiin, perinnäissääntöihin, joiden yhteys keskukseen oli joskus varsin hutera.
Vanhan testamentin laissa on kyllä myös tarkat määräykset puhtaudesta ja saastaisuudesta. Ne koskettavat ruokaa, sukupuolielämää, kuolleen käsittelyä ja spitaalia eli lukuisaa joukkoa vakavia ihosairauksia. Hygienian kanssa näillä määräyksillä ei ilmeisesti ole ainakaan alunperin ollut mitään tekemistä eivätkä ne myöskään liittyneet ensi sijassa moraaliin. Kysymyksessä oli niin vanha käytäntö, ettei Vanhan testamentin ajan israelilaisillakaan ollut tietoa sen alkuperästä. Jeesus osoittaa, että jumalallisesti pyhitettyjä nämä puhtaussäädökset, perinnäissäännöt, eivät olleet eivätkä ainakaan pelastuksen kannalta merkityksellisiä.
Herramme arvosteli sellaisia käytäntöjä, joita ei voinut rakkauden lain, lähimmäisen tarpeen tai oman hengellisen rakentumisen vuoksi selkeästi perustella. Hän julistaa selvin sanoin oppilaitaan moittineille fariseuksille: ”Te olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä”. Asiaa havainnollistaa esimerkki, jonka kautta Jeesus tuo esiin kuulijoidensa rakkaudettomuuden. Kun Mooseksen laki käskee pitämään vanhemmista huolta, fariseukset opettavat: ”Jos joku sanoo isälleen tai äidilleen: ’Se, mitä sinun piti minulta saada, on nyt korban: olen luvannut sen uhrilahjaksi’, te ette salli hänen enää tehdä mitään isänsä tai äitinsä hyväksi.” Käskyn ”kunnioita isääsi ja äitiäsi” ilmentämä huolenpitokehotus jää sivuun.
Korban-sanaa käytettiin silloin, kun haluttiin vihkiä jokin esine Jumalalle. Sen jälkeen tämä esine poistettiin tavallisesta käytöstä, vaikka sitä ei välttämättä toimitettukaan temppelin aarteistoon. Nykyisten juutalaisten puolustukseksi sanottakoon, että myöhäisemmät juutalaiset opettajat ovat tapauksesta samaa mieltä kuin Jeesus. Herramme tähdensi inhimillisen toiminnan olennaisena kriteerinä ehdoitta tapahtuvaa ihmisen hädän huomioon ottamista. Tässä hän meni selkeästi pidemmälle kuin juutalaiset opettajat tai yleensäkin moraalioppineet korostaessaan vuorisaarnassaan jopa vihollisen rakastamista.
Perinnäissääntöjen viidakkoon eksyminen ja lähimmäisen jääminen lain kirjaimen taakse pimentoon on yleisinhimillisesti tuttua. Kyse on elävän elämän kivettämisestä tai vangitsemisesta jonkin valmiin kehikon puristukseen. Pohjimmiltaan säädöksien tulisi palvella yhteisöä ja yksilöitä hyvän elämän rakentamisessa. Tilanteiden muuttuessa eivät säädökset aina aja tarkoitustaan ja jos niistä härkäpäisesti pidetään kiinni enemmän oman itsekkyyden, vallanhalun, pelon tai mukavuuden kuin todellisen yhteisen parhaan nimissä, päädytään lainkuuliaisuudesta lain orjuuteen. Oikeus ja laki eroavat toisistaan, vaikka lain tulisi ilmentää ja palvella oikeuden toteutumista. Ulkoisen lain tulisi raamatullisessa mielessä palvella rakkauden lain eli Jumalan tahdon toteutumista. Siksi nykyisissäkin tuomarinohjeissa, jotka Ruotsin uskonpuhdistaja Olaus Petri 1500-luvulla laati, sanotaan: ”Se mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei saata olla lakikaan”.
Lainsäädännön kannalta tulisi siis pyrkiä noudattamaan keskitietä: ei liian väljää eikä liian tiukkaa lakia, jotta oikeus kulloinkin toteutuisi. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Tulee myös seurata yhteiskunnan kehitystä, jotta eivät säädökset määräisi jostakin tilanteesta, joka onkin tyystin muuttunut ja tosiasiassa säätelemätön, jolloin vahvat ja kekseliäät käyttävät tilaisuutta hyväkseen muiden kustannuksella. Lähimmäisen tarpeen asettaminen keskiöön tarkoittaa sitä, että tulee pitää silmät ja korvat auki sekä katsella asioita myös sydämellä ajatellen ja toisten sijaan asettuen. Elämänmuutokset tulevat näkyviin yksinpä lapsissa, jotka kasvaessaan tarvitsevat aina ikäkautensa mukaista tukea ja opastusta. Toiset muutokset ovat hyvin ennakoimattomia ja laajakantoisia murroksia. Laeilla voidaan ohjailla käyttäytymistä, mutta elämäntaito lähtee sydämestä. Luther tähdensikin sitä, että kristityn vapauteen kuuluu rakkauden lain sanoittaminen aina uudelleen kuuliaisuutta Jumalalle ja lähimmäisen tarvetta arviointiperusteena pitäen.
Jeesuksen harjoittamalla kritiikillä on seuraamuksia sille, mitä yleisesti ottaen ajattelemme elämänmenosta, mutta aivan erityisesti on syytä huomata ne perinnäissäännöt tai mielessä liikkuvat ehkä kirjoittamattomat puhtausmääräykset, jotka uhkaavat sulkea toiset syntiset armon ulkopuolelle ainakin omissa mielissämme. Tuntematta asiaa saati sitten toisen sisimpiä ajatuksia ja tuntoja tarkemmin ei toista pidä tuomita ulkokultaiseksi tai pitää jotakin niin huonona ja vastenmielisenä ihmisenä, ettei häntä voi nähdä Jumalan kuvaksi luotuna, samanlaisena kuin minä itse. Rajallisina ihmisinä voimme sortua näin ajattelemaan, mutta oikein se ei ole. Mitä paremmin tietää ja tuntee oman itsensä, syntinsä ja syyllisyytensä, sitä armollisempi osaa olla toisia kohtaan.
Koska uskomme mukaan pelastuksemme perusta on yksin Jumalan armo Kristuksessa, josta pääsemme osalliseksi kasteen ja uskon kautta ja jota sana, ehtoollinen matkamiesten ateriana ja kristittyjen yhteys ravitsevat ja hoitavat, väärä rauha on kaiketi sitä, että emme kaipaa Kristuksen puhtautta ja pyhyyttä syntiemme peittäjäksi ja puhtaaksi pesijäksi vaan itsevarmuus astuu Jumalaan ja hänen Poikaansa luottamisen tilalle. Ei pyritäkään kyselemään, mitä käsky rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi omalla kohdalla merkitsee. Sitä se ei tarkoita, että näännymme ahdistavien taakkojen alle ja että toiset kasaavat niitä kuormiensa alla horjuvien selkään yhä lisää osoittamalla heidän rakkaudettomuutensa ja uskon heikkouden. Selvää silti on, että Jumalan tahdon vastaiset asiat nostavat päätään jokaisen elämässä.
Jeesus ohjaa päivän evankeliumissa tarkkaamaan Jumalan tahtoa ennen muuta heikoilla olevien ihmisten asemasta – tällä kertaa ikääntyvien vanhempien. Jumala ei ole loputon vaatija vaan ennen muuta kaiken hyvän antaja. Mahdollisuutemme sitä ilmentää omassa elämässä ovat joskus hyvin vähäiset, mutta suunnan tulisi olla selvä ja itsetutkistelun rehellistä. Rohkaiseva lähtökohta on se, että syvimmältään elämä ei ole yhtä suoritusta vaan Jumalan lahja. Usko on ennen muuta Kolmiyhteyden kädenojennus, aina yhtä tuore elämän lähde jokaiseen päivään, vapautus tuskallisista vaatimuksista rakastettuna olemiseen.