Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Tämän sunnuntain aiheena on kristityn vapaus. Saarnaan epistolatekstistä, Paavalin kirjeestä Galatalaisille. Kuulimme siitä otteen lukupulpetista. Sehän alkoi näin:
”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” (Gal 5:1).
Mitä tämä tarkoittaa? – Ensin pitää vähän tarkastella tekstin taustoja.
Paavali kirjoitti Galatalaiskirjeen seurakunnalle, jonka hän itse oli perustanut. Seurakuntaan oli hänen jälkeensä tullut toisia uskon opettajia. Heidän mukaansa Paavali ei ollut opettanut täysin oikein. Paavali oli kyllä puhunut Jeesuksesta ja uskosta ja kasteesta ja ehtoollisesta. Mutta ne eivät aivan riittäneet. Jos galatalaiset haluaisivat tosissaan olla Jumalan omia, miesten pitäisi alistua juutalaiseen ympärileikkaukseen. Ja kaikkien pitäisi ruveta noudattamaan Mooseksen lakia. Vasta sitten Jeesuksesta olisi heille hyötyä.
Paavali oli kuullut huhuja galatalaisten saamasta uudesta opetuksesta. Hän oli täysin tyrmistynyt.
Näin hän jylisi:
”Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, joka on armossaan kutsunut teidät, ja olette siirtymässä toisenlaiseen evankeliumiin. Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia. Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme – vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli – hän olkoon kirottu.” (Gal 1:6–8)
Miksi Paavali sanoo: ”Olette luopumassa hänestä, joka armossaan on kutsunut teidät”? Joku voisi ajatella, että eiväthän galatalaiset Jumalasta olleet luopumassa. He olivat pikemminkin ottamassa Jumalan entistä vakavammin; he olivat alistumassa kivuliaaseen mutta pyhään leikkaukseen, he olivat nyt tosissaan Jumalan tahdon tiellä.
Paavali ei nähnyt asiaa näin. Galatalaiset varmaankin luulivat sitoutuvansa Kristukseen entistä vakavammin. Mutta tosiasiassa he olivat luopumassa hänestä. Se pikkuinen muutos, jota uudet saarnamiehet galatalaisille olivat tuomassa, se oli turmelemassa koko heidän uskonsa.
Miten Paavali voi olla näin ahdasmielinen? Eikö evankeliumista voi olla erilaisia versioita? Eikö kristinuskon sanoma olekaan suvaitsevaisuus ja lähimmäisen rakkaus?
Uskossa voi toki olla sallittua erilaisuutta. Luterilaisten ja helluntailaisten ja ortodoksien ja katolisten jumalanpalvelusmuodot eroavat toisistaan. Siinä ei välttämättä ole mitään väärää; se on rikkautta. Kirkkomme eri herätysliikkeissä uskon eri puolia painotetaan hieman eri tavoin. Eikä siinäkään yleensä ole mitään väärää.
Mutta evankeliumilla on myös selvät rajat, joiden sisällä opetuksen on pysyttävä, jotta sen kautta ihminen tulisi Jumalan yhteyteen. Näitä rajoja kuvaa uskontunnustus. Jumala on kaikkivaltias taivaan ja maan Luoja. Kristitty ei siksi voi opettaa, että maailma on syntynyt sattumalta. Vastaavasti kristitty ei voi opettaa, että Jeesus ei ole syntynyt neitsyt Mariasta tai että hän ei oikeasti noussut kuolleista.
Galatalaiskirjeen aiheena on eräs tällainen ehdottomasti kielletty poikkeama evankeliumista. Sen Paavali ilmaisee näin:
”Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle.” (Gal 5:4)
Vanhurskaushan tarkoittaa Jumalalle kelpaamista. Galatalaisten luokse hiipineet uuden uskon opettajat olivat sanoneet galatalaisille näin: kelvataksenne Jumalalle teidän pitää ympärileikkauttaa itsenne ja ruveta noudattamaan Mooseksen lakia.
Kun galatalaiset kuulivat tämän, he rupesivat pyrkimään vanhurskauteen eli Jumalalle kelpaamiseen lakia noudattamalla. Heidän uskostaan tuli tällaista: ”Kun minä täytän tämän ja tuon säädöksen, niin sitten minä kelpaan Jumalalle.” ”Tuossa lain kohdassa minulla on vielä korjaamista, mutta jos ensi viikon tarkkaan sitä ja muita kohtia vielä paremmin, niin sitten Jumala kyllä hyväksyy minut.”
Tätä tarkoittavat Paavalin sanat: ”te olette joutuneet eroon Kristuksesta”. Galatalaiset eivät enää sydämessään turvautuneet Vapahtajaan Jeesukseen ja hänen armoonsa. Kristus oli kadonnut heiltä.
Rakkaat ystävät, Luther on havainnollistanut tällaista Kristuksesta eroon joutumista seuraavalla vertauksella: Usko Kristukseen on kuin morsiusvuode, jossa morsian, ihmisen sielu, lepää rakkaan sulhasensa Kristuksen kanssa, hänen armonsa varassa. Morsiusvuode on niin kapea, että sinne ei mahdu kolmatta. Kristuksen ja sielun lisäksi sinne ei mahdu edes Jumalan lakia. Jos ihminen ottaa Jumalan lain sielunsa morsiusvuoteeseen eli alkaa perustaa jumalasuhdettaan yrityksiinsä noudattaa Jumalan lakia, silloin Kristus tipahtaa morsiusvuoteelta pois. Eikä usko silloin enää ole sielun rakkaussuhde Jumalaan. Siitä tulee raadantaa.
Pikkuinen, harmittomalta näyttävä lisä, jonka uudet opettajat olivat galatalaisille tuoneet, se olikin vakava harha.
”Te etenitte jo hyvää vauhtia. Kuka teidät on pysäyttänyt? Tehän ette enää tottele totuutta. Tämä ei ole lähtöisin ainakaan hänestä, joka teitä kutsuu. Pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan.” (Gal 5:7–8)
Galatalaiset etenivät hyvää vauhtia silloin, kun he eivät yrittäneet kelvata Jumalalle omien ansioidensa avulla. He vain uskoivat Jeesukseen Kristukseen. He vain uskoivat, että Jeesuksessa Jumala oli armossaan syntynyt ihmiseksi, heidän tasolleen, heidän Vapahtajakseen. He vain uskoivat, että Jeesus oli ottanut päälleen heidän syntinsä ja kuollut niiden sovituksena. He vain uskoivat, että Jeesus oli noussut kuolleista ja noussut taivaaseen Isän Jumalan luokse. Silloin Jeesus oli heidän vanhurskautensa, se joka oli tehnyt heistä Jumalalle kelpaavia, vaikka he itsessään eivät sitä olleet.
Silloin he olivat eläneet onnellisina. Kun olivat pelkästään uskoneet. Ja tuo usko oli vaikuttanut heissä rakkautta ja hyviä tekoja.
Mutta nyt ajatus siitä, että lain noudattamisella kelvataan Jumalalle, se oli syönyt heidän uskostaan kaiken ilon ja he olivat joutuneet eroon Kristuksesta.
Tästä Paavali opettaa näin:
”Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi. Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi. Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta (Room 4:5–6)
Uusien uskonopettajien pienen muutoksen vuoksi galatalaista oli tullut Jumalan edessä kuin palkkatyöläisiä. Mutta palkkatyössä ei ole armoa. Siinä on vain ansiota.
Jumalan tarkoittama uskonelämä on ihan muuta. Ansioiden sijasta jumalasuhde tulee perustaa Jeesukseen ja hänen armoonsa.
Tässä on kristityn vapaus. Usko Kristukseen vapauttaa meidät perustamasta elämäämme omien tekojemme, ihmisten tekemien sääntöjen tai toisten ihmisten mielipiteiden varaan.
Perustatko sinä uskosi pelkästään Kristuksen varaan? Onko hän sinun ainoa vanhurskautesi Jumalan edessä? Vai onko sinulla pikkuisen huono omatunto Jumalan edessä. Yritätkö lääkitä sitä erilaisilla omilla yrityksilläsi olla riittävän uskovainen.
Älä tee niin. Älä päästä sielusi morsiusvuoteeseen ketään muuta kuin Kristusta. Kuuntele mitä Paavali sanoo meille: ”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudelleen sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.”
Joka haluaa tutustua vielä syvemmin tähän valtavan hienoon aiheeseen, voin suositella erästä itselleni hyvin rakasta kirjaa: Martti Lutherin Galatalaiskirjeen selitystä.
Jos tämä aihe on sinulle liian vaikea ja käsitteellinen, niin älä huoli. Tule ehtoolliselle. Siellä voit kokea aineellisesti sen, kuinka Jumalalle kelpaaminen ei riipu omista ansioistamme, vaan Jeesuksesta.