Usein lehtien otsikot huutavat: ”Sääntö-Suomi iski jälleen!” Omat karkit takavarikoitiin ravintolavaunussa, roskia ei saa kerätä ilman tieturvallisuuskorttia, kerätyistä pulloista pitää maksaa verot jne. Lähtökohtaisesti lait ja yhteiset pelisäännöt ovat luomassa järjestystä ja takaamassa tasa-arvoista kohtelua yhteisössä, mutta turhat säännöt saavat aikaan huvittaviakin tilanteita, ja jotkut säännöt enemmän hankaloittavat kuin helpottavat elämää. Tänä sunnuntaina on kyse kristityn vapaudesta.
Päivän evankeliumissa kysytään, saako sapattina parantaa? Tiukasti lakia noudattavat fariseukset moittivat usein Jeesusta, joka teoillaan rikkoi juutalaisia sapattisäädöksiä. Sapatti on kuitenkin ihmistä varten, eikä ihminen sapattia varten. Alun perin sapattikäsky oli maailman vanhin työaikalaki. Sen tarkoitus oli luoda yhden päivän lepo raskaasta työstä, mutta fariseusten lain tulkinnan myötä vapauttava laki muuttui itsessään orjuuttavaksi. Lakien lisäksi meitä voi tässä ajassa orjuuttaa moni asia: häpeä tai syyllisyys, joku voi kokea olevansa oman ruumiinsa vankina. Myös valta ja raha tai sen puute voivat olla hyvin orjuuttavia. Lain lisäksi meitä sitovat monet kirjoittamattomat säännöt joita voi olla vaikeampi tehdä näkyväksi.
Mitä erilaiset säännöt merkitsevät meille? Rakkaus ja rajat, vapaus ja vastuu, ne kulkevat usein käsi kädessä. Lain noudattamista joutuu aika ajoin pohtimaan myös omassa elämässään. Perinteisesti suomalaiset ovat lainkuuliaisia ja luottavat auktoriteetteihin. Toisaalta joskus hyvän muutoksen aikaan saaminen vaatii radikaalimpia tekoja ja sääntöjen rikkomista.
Joskus tuntuu myös siltä, että laki suojelee niitä joita ei pitäisi suojella, mutta väliinputoajia ovat juuri ne kaikkein eniten apua tarvitsevat. Ketä laki palvelee, ja ketä me palvelemme kun noudatamme lakia?
Sääntöjen rikkojia on helppo arvostella, mutta mitä jos kaivoon putoaa sapattina oma härkä tai peräti oma poika? Siinä tilanteessa kukaan tuskin jättää poikaansa virumaan kaivon pohjalle sapatin päättymiseen saakka. Vuorisaarnassa Jeesus sanoi, että laista ei katoa yksikään kirjain, ja että meidän tulee noudattaa lakia vielä paremmin kuin fariseukset ja lainopettajat. Kysymys onkin lain oikeasta tulkinnasta. Tänä päivänä meillä on hallitus ja eduskunta säätämässä lakeja, ja lakiasiantuntijat ja erilaiset etujärjestöt tulkitsemassa niitä. Lain oikeasta tulkinnasta käydään tällä hetkellä raivoisaakin keskustelua myös kirkossa. Papit, maallikot, piispat ja kirkolliskokous tuntuvat olevan napit vastakkain ja kunnioittava keskustelu meinaa unohtua.
Tänä vuonna kristityn vapauden sunnuntaille osuu myös kansainväline merisunnuntai. Meri on tuttu vertauskuva vapaudesta. Pitkällä laivamatkalla voi parhaimmillaan ollakin tunne vapaudesta jos pääsee katselemaan auringonlaskua äärettömään horisonttiin. Kuitenkin, laivan on osattava pitää oikea kurssi ja tarvittaessa tehdä uusi reittisuunnitelma. Laivassa työskentelevät ovat pitkiä aikoja kiinni työssä, ympäri vuorokauden. Yhteishengen pitää toimia niin, että laiva, rahti ja siellä olevat ihmiset saadaan turvallisesti kuljetettua satamaan. Olemme kaikki samassa veneessä, se on kuvaava ilmaus jota viljellään monessa yhteydessä, myös kirkossa. Esimerkiksi ekumenian symbolina on vene, jonka mastona on risti.
Samassa veneessä oleminen muistuttaa siitä, miten meidän pitää kantaa yhdessä vastuuta ja Raamattu kehottaa meitä kantamaan toistemme taakkoja. Meillä on vastuu lähimmäisestä. Siksi Jeesus käyttää esimerkkinä oman pojan putoamista kaivoon ja sai fariseuksetkin sanattomaksi. Lisäksi oman järjen käyttö on sallittua, sääntöjen noudattaminen ei saa mennä ihmisarvon edelle. Tämän sunnuntain teksteistä mieleeni jäivät vahvasti päivän epistolan ensimmäinen ja viimeinen lause: ”Vapauteen Kristus meidät vapautti — ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko”.