Rakkaat kristityt!
Eräs elämän suuria kysymyksiä on: ”Mikä on oikein?” Se on siksi elämän peruskysymys, että se on osaltaan kysymys, joka määrittelee sitä kuka olen. Mitkä ovat rajani? Mikä on minulle sallittua ja mikä ei sitä ole. Tai mikä on sallittua yhteisölle – ja mikä ei ole sitä.
Eettiset ja moraaliset kysymykset kuuluvat ihmisen osaan. Niitä on kysytty aina – ja tullaan aina kysymään. Jeesus törmäsi tähän kysymykseen monet kerrat. Hänet yritettiin saada kiinni siitä, että hän toimi väärin. Juutalaiset lainoppineet tahtoivat varmistaa, että laki tulisi täytettyä, ja siksi lain ympärille oli rakennettu suuri joukko niin kutsuttuja isien perinnäissääntöjä, ettei vain vahingossa tehtäisi väärin.
No mielenkiintoista on sinänsä se, että kuinka paljon meitä auttaa – jos tiedämme mikä on oikein. Eivät kai ratkaisut kovin usein kuitenkaan ole kovin pohdittuja. Me teemme monenlaista vain hetken päähänpistosta. Taidamme olla aika helppo pala Kiusaajalle.
Mutta ajatus siitä, että elämän kaventaminen erilaisilla käskyillä ja määräyksillä olisi hyvä asia – ja jotenkin turvaisi kelvollisuutta Jumalan edessä – on aivan totta tänäänkin. Ei ole kai mitenkään yllättävää, että ainakin mielikuvissa uskonnollisia ihmisiä pidetään näkemyksiltään ahtaina. Aivan kuin elämää olisi turvallisempaa katsella hyvin kapeasti. Se, että kuinka paljon uskoviksi tunnustautuvat ihmiset oikeasti ajattelevat ahtaasti – on täysin toinen juttu. Mielikuvat ja todellisuus eivät suinkaan aina ole yksi yhteen.
Evankeliumin kuvaus sapattiaterialta fariseuksen kotona liittyy tähän kysymykseen. Sapatin pyhyyttä oli tahdottu monella tavalla suojella. Tahdottiin kaikin keinoin varjella sitä, ettei vain lepopäivän määräystä rikottaisi. Ja nyt Jeesusta tarkkailtiin, mitä hän tekisi. Rikkoisiko hän työkieltoa?
Kuten kuulimme, aterialle tuli vesipöhöä sairastava mies. Mies sairasti siis tautia, joka aiheutti nesteen kertymisen elimistöön. Jos oikein ymmärrän, tauti saattoi hyvinkin olla hengenvaarallinen ja kivulias.
Voin kuvitella, että Jeesus näki yhtä aikaa fariseusten valvovan katseen ja sairastavan miehen kivut. Kumpaa pitäisi seurata, perinnäissääntöjen määrittelemään työnteon kieltoa vai ihmisen avuntarvetta.
Ei liene mitenkään vaikeaa arvata Jeesuksen ratkaisua. Ei siksi, että samansuuntaisia ratkaisuja hän teki useinkin. Säännöt saivat mennä, kun rakkaus laittoi auttamaan. Rakkaus hädän alaisiin oli tärkeintä.
Tämän sunnuntain aihe: ”Kristityn vapaus”, liittyy tähän tematiikkaan. Paavali kirjoittaa siitä galatalaisille lukukappaleessa, jonka kuulimme. Paavalin ajatuksen kulku oli seuraava. Kristus on vapauttanut meidät lain kahleista. Se tarkoittaa sitä, että Jumalalle kelvataksemme meidän ei tarvitse pystyä täyttämään Jumalan lakia. Se vaatimus oli juutalaisille tuttu – lakiin liittyvän liiton merkkinä oli miehille tehtävä ympärileikkaus kahdeksan päivän ikäisenä. Jos Kristuksen armahtama palasi siihen orjuuteen, jonka laki tuo tullessaan – hän on velvollinen täyttämään koko lain.
Kristitty – armahdettu – sen sijaan kelpaa Jumalalle Kristuksen sovitustyön perusteella. Me elämme armon valtakunnassa. Me olemme tulleet Jumalan armolupauksista osallisiksi jo lapsena kasteessamme – ja saamme uskomme vahvistukseksi nauttia pyhää ehtoollista. Ehtoollisen päästösanoissa sanotaan usein kuin muistutuksena mistä on kyse: ”Te olette vastaanottaneet Kristuksen Jeesuksen.” Tämä riittää – siis usko Kristukseen , joka ilmenee rakkautena –tämä riittää Jumalan edessä.
Uskonpuhdistaja Luther totesi joskus hyvin viisaasti: Uskossa kristitty on vapaa eikä kenenkään orja. Rakkaudessa kristitty on sidottu ja kaikkien orja.
Mitä tämä tarkoittaa? Kun me kyselemme kelpaamista Jumalalle – silloin Kristus on kaikki. Hän riittää. Hän lahjoittaa pelastuksen. Siinä ei kysellä mitä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä. Siinä olet vapaa. Siinä sinulla on kaikki elämisen oikeus.
Kun kyselemme suhdettamme lähimmäisiimme, toisiin ihmisiin – silloin olemme rakkauteen sidottuja. Olemme rakkaudessa velvoitettu ja kutsuttu palvelemaan toinen toistamme.
Kovin helposti nämä kääntyvät päälaelleen: suhteessa lähimmäisiimme otamme vapauksia ja toimimme niin kuin tykkäämme – kävelemme yli ja ohitse. Mutta suhteessa Jumalaan keksimme kaikenlaisia käskyjä ja ehtoja ja kannamme sisimmässämme monenlaista tuskaa. Ja luottamus ja vapaus ovat tipotiessään.
Tästä Paavali siis varoitti.
Kuka olen? Mikä on oikein? Nuo elämän peruskysymykset. Jumalan edessä olen Kristuksen tähden armahdettu ja vapaa. Ja rakkaus on suhteessa lähimmäisiimme oikein – se on mitta, jolla silloin mitataan. Siksi Kristuskaan ei arvellut hetkeäkään – autanko hädässä olevaa, vai noudatanko isien perinnäissääntöjä. On vain yksi kohta, jossa kristityn pitää olla tiukka – se on silloin, kun kysytään rakkautta lähimmäiseen.