Evankeliumien perusteella voisi tehdä oman kirjasen, jonka nimi voisi olla vaikkapa”Jeesus syömässä” tai ”Aterialla Jeesuksen seurassa sattuu ja tapahtuu” . Sen verran usein evankelistat kertovat erilaisista tapahtumista ja keskusteluista, kun Jeesus on kutsuttu aterialle. (Ja jos otettaisiin lukuun Vanhassa testamentissa kuvatut erilaiset ateriahetket, opuksesta tulisi todella paksu ja värikäs.) On oltu fariseuksen kodissa, Sakkeuksen luona jne. Ja tietysti, muistamme erään erityisen tärkeän ateriahetken; Jeesuksen viimeisen aterian, jossa tunnelma oli hyvin erityinen.
Taas kerran Jeesus oli suostunut ottamaan vastaan ateriakutsun, vaikka varmasti vallan hyvin tiesi, että joutuu taas kyttäyksen kohteeksi. Ateriakutsu tuli fariseukselta, joka oli maan johtaviin henkilöihin kuuluva, ja mahdollisesti myös suuren neuvoston jäsen. Tunnelma aterialla ei todellakaan ollut välitön ja ystävällinen. Kuinka sellaisessa ilmapiirissä yleensä saa mitään kurkusta alas. Päinvastoin taas miellyttävä ruokaseura ja rattoisa ilmapiiri kruunaa maukkaan aterian. Tällaisia hetkiä Jeesus sai viettää erityisesti ystäviensä Martan, Marian ja Lasaruksen seurassa.
Tämä teksti tuo esille ihmisen rakkaudettoman sydämen, mutta myös Jeesuksen lempeyden ja luovuuden. Jeesus myös käänsi ilmassa leijuvan kysymyksen heihin itseensä: onko sapattina lupa tehdä hyvää.
Taustana tähän voi todeta, että ateriat olivat tilaisuuksia, johon kuka tahansa ihminen saattoi tulla tapaamaan haluamansa henkilöä. Tämä selittää yllättävät tilanteet ja vieraat ateriahetkissä. Vai oliko sitten vesipöhöä sairastava mies nimenomaan nyt kutsuttu paikalle, että voitaisiin syyttää Jeesusta lain rikkomisesta ja saada hänet kiikkiin.
Ihminen ei ole sapattia varten, vaan sapatti, eli lepo-ja pyhäpäivä ihmistä varten, tätä Jeesus joutui monta kertaa rautalangasta vääntämään, kun käskyistä ja säännöistä oli tulla tärkeämpiä kuin käskyjen tärkeimmästä sisällöstä, rakkaudesta.
Paavali sanoo saman asian näin kirjeessään roomalaisille luvussa 13: Älkää olko kenellekään mitään velkaa paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista on täyttänyt lain vaatimukset. Käskyt älä tee aviorikosta, älä tapa, älä varasta, älä himoitse samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa, näin rakkaus toteuttaa koko lain.
Tärkeintä ei siis ole sääntöjen noudattaminen ja hurskain ei ole se, kuka tekee sen tarkimmin. Tärkeintä ei siis ollut tässäkään tapauksessa varmistaa, että sapatti tulee varmasti pidetyksi, vaan se että kärsivä ihminen saa avun, sapattinakin.
Usko ei ole sääntöjen noudattamista. Ei ole olemassa käsky-ja kieltolutteloa, mistä meidän tulisi aina katsoa, miten pitää toimia missäkin tilanteessa. Itse asiassa se olisi jollain tavalla yksinkertaistakin, jos näin olisi. Usko olisi silloin vain ulkoa opetellun luettelon noudattamista.
Mutta sellainen olisi uskonnon harjoittamista. Ja kristinusko ei viime kädessä ole uskonto. Se on henkilökohtainen suhde Jeesukseen ja tässä suhteessa elämistä. Uskossa Jeesukseen eläminen on luovaa, rakkauden ohjaamaa elämää
Uskonto sitoo ja kahlitsee, mutta usko vapauttaa.
Kristinuskon suurin laki on rakkauden laki. Koska tätä rakkautta meillä ei luonnostamme ole, me joudumme taistelemaan omaa rakkaudettomuuttamme ja itsekkyyttämme vastaan joka päivä. Ja se vasta on kova taistelu; se on paljon vaikeampaa kuin yksittäisten sääntöjen noudattaminen. Ja tässä taistelussa ei luulisi kenelläkään enää riittävän voimia toisten virheiden kaiveluun, kyttäämiseen ja kampittamiseen niin kuin fariseuksilla oli tapana.
Tämän pyhän nimi on kristityn vapaus. Martti Luther sanoo, että Kristuksen tähden olemme Jumalan edessä vapaat, mutta lähimmäisten edessä olemme orjia.
Tämä voidaan kuvata ristin kautta. Ristin pystypuu kuvaa suhdetta ylöspäin, suhdetta Jumalaan ja poikkipuu suhdetta lähimmäisiin eli vaakatasoa.
Jumalaan olemme yhteydessä uskon kautta, mutta rakkaus on lähimmäisiä varten. Jos haluamme rakastaa Jumalaa, me emme voi osoittaa sitä mitenkään muuten kuin rakastamalla hänen luotujaan, hänen luomiaan ihmisiä, niitä vaikeitakin ja hankalia. Ja olemmeko itsekään niin helppoja tapauksia.
Mutta mistä rakkaus toisiin nousee? Se voi nousta vain vapaudesta ja siitä että itse saa rakkautta. Tuo ristin pystypuu kuvaakin sitä, että Jeesukseen uskoen saamme olla varmoja Jumalan rakkaudesta, siitä, että Jumalan rakastaa meitä ehdoitta ja antaa meille syntimme anteeksi ja ottaa meidät taivaaseen tämän elämän jälkeen. Kouluarvosanoilla voisi sanoa, että teoillamme Jumalan edessä saamme nelosen Jumalan edessä, saamme ehdot kaikilla osa-alueilla eikä siis toivoa läpipääsystä ole. Mutta Jeesuksen tähden Jumala antaa meille täyden kympin, hyväksytyn. Se ei ole meidän ansaitsemamme kymppi, vaan lahjakymppi, se on Jeesuksen hankkima kymppi. Toinen suoritti kokeen puolestani ja teki sen täydellisesti. Ja mikään meidän oma tekomme tai tekemättä jättämisemme ei voi viedä tätä lahjakymppiä meiltä, kun turvaamme Jeesukseen. Mitään ei saa ikinä laittaa Jeesuksen ja syntisen ihmisen väliin.
Mutta sitten on tämä elämä tässä maailmassa. Vaikka olemme vapaat Jumalan edessä, me emme ole vapaat vastuusta lähimmäisen edessä. Jos toinen on hädässä ja on mahdollisuus auttaa, emme voi sanoa, että asia ei kuulu minulle. Rakkauden laki velvoittaa meitä.
Toivottavasti Jeesus ei siis ole meille ns. salarakas, vaan että hän näkyy elämässämme sanoin ja teoin; että näkyy, että hän on Herramme. Ja miten sen pitäisi näkyä; ei siinä, että olemme toimimme joinain ”Jumalan poliiseina” kyttäämässä toisia ja kovuutena muita kohtaan. Sellaiseen meitä ei ole kehotettu, vaan niin kuin Paavali sanoo”tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon, Herra on lähellä” (Fil. 4).
Tarvitsemme jatkuvasti sitä, että Jumala vapauttaa meidät omasta itsestämme palvelemaan toisia. Se ihminen, jonka Jeesus on vapauttanut, hän voi antaa sitoa itsensä rakkauden lailla, hän suostuu palvelemaan muita..
Ja kukaan ei ole luvannutkaan, että tämä olisi helppoa ja yksinkertaista.
”Anna Henkesi tehdä minut Kristuksen kaltaiseksi, että pysyn pienenä ja sovin hyvin yhteen muiden ihmisten kanssa”, sanoo Paavo Ruotsalainen.
Tai niin kuin Äiti Teresa: ”Mielummin teen virheitä ystävällisenä ja myötätuntoisena kuin ihmeitä tylynä ja kovana” ja ”Älä anna minun koskaan häpäistä kutsumustani ihmisenä antamalla myöten kylmyydelle, epäystävällisyydelle tai kärsimättömyydelle”. Tai jopa niinkin pitkälle kuin muuan Ladislaus Boros sanoo: ”Tahdon olla sellainen, jota voi halveksia”.
Vapahtajamme Jeesus on ainut toivomme saada anteeksi ja päästä taivaaseen ja hän on myös paras esikuvamme. Jeesuksella ” oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen, vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon”. (Fil. 2)
Hän tuli pieneksi, heikoksi ihmiseksi että mekin voisimme kasvaa pieniksi. Suuriksi tullaan, mutta pieniksi kasvetaan. Vapaa on se joka voi ehdoitta rakastaa toista.