(Saarna Karstulan kristillisen kansanopiston 70-vuotisjuhlamessussa)
Tämän sunnuntain aiheena on kristityn vapaus. Mistä siinä on kyse? Pitääkö lakia noudattaa silloinkin, kun se tuntuu olevan ristiriidassa omantunnon kanssa?
Suomi on rakennettu lakien ja järjestyksen varaan. Olemme yhdessä sopineet periaatteet, joiden mukaan kaikkien tulee toimia. Liikennesäännöt ovat tästä yksinkertainen esimerkki. Mikäli kansalainen ei noudata niitä, hän on uhka toisille ja joutuu tekemisistään vastuuseen. Pahaa on estettävä. Tarvittaessa oikeuslaitos määrää rikkomuksista rangaistuksen. Vielä suurempia uhkia varten on olemassa puolustusvoimat.
Kaiken tämän tarkoitus on turvata yhteisön hyvinvointi ja sen jäsenten hyvä inhimillinen elämä. Erityisen huolenpidon kohteena ovat joukossamme heikoimmat. Hyvän tekeminen lähimmäiselle tapahtuu lakien ja säädösten vaatimuksesta, jopa pakottaen, ei suinkaan ihmisen vapaaehtoisen hyväntahtoisuuden varassa. Parempi toki olisi, jos tahtoisimme osoittaa rakkautta toisia ihmisiä kohtaan käskemättä, mutta niin ei kuitenkaan näytä olevan. Usein on pikemminkin päinvastoin: itsekäs ihminen tavoittelee etua itselleen toisten kustannuksella. Lait siis tarvitaan: ne rajoittavat itsekkyyttä ja pakottavat rakkauteen, kun muu ei auta.
Samalla, kun tunnustamme tämän, tiedämme, että varsinainen päämäärä ja ihanne jää toteutumatta. Vapaus, tahtominen ja pakottamattomuus kuuluvat rakkauden olemukseen. Miten tällainen rakkaus on mahdollista?
Jeesuksen esimerkki
Jeesuksen aikana kysymys lakien noudattamisesta oli polttava ja pysyvästi ajankohtainen. Juutalainen elämänmuoto rakentui 10 käskyn, Mooseksen lain ja Vanhan testamentin säädösten varaan. Ne oli peritty isiltä, ja niitä noudattamalla toteutui hengellinen elämä. Perinnäissääntöihin kuuluivat myös sapattia koskevat määräykset.
Tätä sääntöä vastaan Jeesuksen oppilaat asettuivat, kun he söivät nälkäänsä tähkäpäitä. Fariseusten mielestä he korjasivat satoa, ja se oli kielletty sapattina. Niinpä fariseukset närkästyivät.
Jeesus kuitenkin perusteli opetuslasten toimintaa tunnetulla Vanhan testamentin esimerkillä. Siellä kerrotaan, kuinka kuningas Daavid miehineen meni temppeliin ja söi uhrileivät nälissään. Uhrileivät oli tarkoitettu käytettäväksi jumalanpalveluksessa, ja vain pappien oli lupa syödä niitä. Säännön rikkominen oli selvä.
Jeesuksen mielestä säännöstä sai kuitenkin poiketa silloin, kun sen noudattaminen esti ihmisen hyvän toteutumisen. Tässä tapauksessa oli kyse nälästä. Herramme ei kumonnut lain määräystä, mutta tulkitsi niitä fariseuksia avarammin. Asia ja ihmisen tarve ratkaisivat. Pelkkä säännön kirjaimellinen noudattaminen ei taannut hyvää lopputulosta. Ja tämän hän uskalsi sanoa myös fariseuksille, kun ilmaisi olevansa sapatin Herra. Se tarkoitti, että hän tunsi taivaallisen Isänsä tahdon paremmin kuin yksikään fariseus perinnäissääntöineen.
Jeesuksen ajoista lähtien kristinuskon piirissä on suhtauduttu kysellen sellaisen elämäntapaan, joka perustuu pelkkään sääntöjen toistamiseen. Niiden tilalla on korostettu kristilliseen elämään kuuluvaa harkinnan vapautta.
Luterilainen perinne
Kristityn vapaus on erityisellä tavalla osa luterilaista perinnettä. Reformaattori Martti Luther kirjoitti aiheesta pienen mutta sisällöltään painavan kirjasen. Siitä tuli yksi reformatorisista pääkirjoituksista, joissa hän hahmotti evankelista kristinuskon käsitystä. Kristityn vapaus -kirjasen hän lähetti paavin luettavaksi Roomaan.
Luther korosti, että kristillinen elämä muodostuu kahdesta pääkohdasta: uskosta ja rakkaudesta. Usko on näistä järjestyksessä ensimmäinen. Usko syntyy meissä Jumalan sanan ja sakramenttien vaikutuksesta. Se on lahjaa, joka annetaan meille. Olemukseltaan usko luottamusta Jumalaan ja hänen anteeksiantoonsa. Se on Jumalan lähellä olemista, Kristuksen läsnäoloa kristityn elämässä ja Kristuksen omistamista.
Lutherin mukaan usko tekee kristityn vapaaksi. Hänen ei tarvitse osoittautua kristityksi tai ansaita Jumalan hyväksyntään teoillaan, ei edes hyvillä teoilla. Riittää, kun kristitty oman syntisyytensä tuntien turvautuu Kristukseen ja tämän sovitustekoon ristillä. Usko on syntien anteeksiantamuksen ja armon omistamista, vaikka tietää, ettei ole osoittautunut sen arvoiseksi. Tästä syystä usko on kristityn hengellistä vapautta. Sinäkin voit luottaa siihen, että Kristus huolehtii sinusta ja synnyttää sinussa uutta, Jumalan tahdon mukaista elämää. Läsnäolollaan hän vaikuttaa tahtomiseesi ja tekemiseesi.
Jos usko on hengellistä vapautta, on rakkaus sitoutumista. Rakkaudessa kristitty palvelee toista eikä etsi omaansa. Suhteessa Jumalaan tämä merkitsee sitä, että hän antaa kunnian kokemastaan elämän hyvyydestä sen lahjoittajalle, Luojalle. Hän on myös valmis toteuttamaan Jumalan tahtoa omassa elämässään. Siihen kuuluu olennaisena osana toisten ihmisten rakastaminen ja palveleminen.
Tällainen rakkaus ei ole pakotettua, käskettyä eikä määrättyä. Se on olemukseltaan vapaaehtoista haluamista ja Jumalan tahdon täyttämistä. Käytännössä se johtaa kultaisen säännön periaatteen toteuttamiseen. Rakkaus on valmiutta asettua toisen asemaan ja sen kysymistä, millä tavoin voin auttaa lähimmäisen hyvän toteutumista. Se on oman itsensä unohtamista ja huomion kiinnittämistä toiseen. Tässä mielessä kristitty on lähimmäisensä palvelija tai, kuten Luther sanoo, jopa tämän orja.
Evankelinen liike tuo reformaatiota etualalle
Olemme kokoontuneet tähän messuun juhliaksemme 70-vuotiasta evankelista kansanopistoa. Evankelinen liike on yksi kirkkomme perinteisistä herätysliikkeistä. Se on omassa toiminnassaan pyrkinyt vaalimaan uskonpuhdistuksen ajan hengellistä perintöä. Sen omassa julistuksessa etualalle nousevat vapaus ja ilo.
Evankeliselle herätysliikkeelle sanoma kristityn vapaudesta on läheinen. Liikkeessä on tapana korostaa, että Kristuksen sovitustyön vaikutus ulottuu kaikkialle. Ristillä kärsivä Kristus kantaa ruumiissaan maailman kaikki synnit. Sen vuoksi ihmiset ovat vapaat. Ainoa syntinen on oikeastaan Kristus. Ja hän ei vain kanna syntejämme, vaan tuhoaa ne ylösnousemuksellaan. Tästä syntyvät kristityn hengellinen vapaus ja ilo, joita monet Siionin kanteleen laulut kuvaavat.
Vapauden ja ilon korostukset meidän kannattaa painaa mieleen evankelisten kristittyjen tavoin. Liian usein unohdamme, että usko ja luottamus Kristukseen ovat iloinen, elämänmyönteinen asia. Yhtä tärkeää on kristillisen elämän toinen puoli: rakkautemme kuuluu lähimmäisille, erityisesti niille, jotka ovat kovilla elämässään. Uskossa Jumalaan olemme vapaat, rakkaudessa lähimmäisen palvelijoita. Voiko suurempia ilon lähteitä olla olemassa. Aamen.