”Mitä enemmän lakeja, sitä vähemmän oikeutta!”, sanotaan. Asioita pitää toki järjestellä ja kontrolloidakin, kun ihmisten maailmassa elämme. Uhkana on kuitenkin se, että byrokratian rattaat jyräävät alle ihmisen. Ollaan liian kankeita, pelokkaita tai taitamattomia ottamaan huomioon kärsivän lähimmäisen hätää juuri silloin, kun kädenojennusta eniten tarvitaan. Toisaalta tuo Martti Lutherinkin käyttämä ajatus säädetyistä laeista oikeuden puutteen korvaajina on kutsu itsetutkisteluun, joka johtaisi toimiin, joilla rakennetaan keskinäistä luottamusta. On epäluottamuslause koko yhteisöä kohtaan, jos on pakko laatia lakeja sellaisiakin tilanteita varten, joista kyllä aivan hyvin selvittäisiin järjen ja omantunnon ääntä kuunnellen ilman mitään ulkoista ohjaustakin. Luottamusta on syytä vaalia. Kun se on kadonnut, asioiden sujuvuus heikkenee dramaattisesti. Ilman lakeja ei kuitenkaan realistisesti ajatellen tulla toimeen. Siksi Luojakin meille omantunnon ja käskynsä antoi.
Niinpä uskonpuhdistaja Lutherkin arvosti lain myönteistä puolta samassa mielessä kuin psalmissa yksi sanotaan: ”Hyvä on sen osa, joka… löytää ilonsa Herran laista, tutkii sitä päivin ja öin. Hän on kuin puu, vetten äärelle istutettu: se antaa hedelmän ajallaan, eivätkä sen lehdet lakastu. Hän menestyy kaikissa toimissaan.” Lain valoisa puoli on siinä, että se on Jumalan sydämiimme kirjoittamaa elämän lakia, joka ohjaa luottamaan Jumalaan ja kohtelemaan oikein niin lähimmäisiä kuin koko vaikutuspiirissämme olevaa, luotua todellisuutta. Lain ja profeettojen ydin tulee ilmi päivän evankeliumin käsittelemässä rakkauden kaksoiskäskyssä, joka pelkistettynä kuuluu: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi … Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat” eli Vanhan testamentin ilmoituksen ydin, joka huipentuu luvatun Messiaan, Kristuksen persoonassa ja työssä.
Kun Luther puhuu laista, hän käyttää termiä yleensä kahdessa merkityksessä lain kulloisenkin käyttötarkoituksen mukaan. Lain ensimmäinen käyttö on sen niin kutsuttua yhteiskunnallista käyttöä. Me ihmiset olemme syntisiä ihmisiä emmekä välttämättä vapaaehtoisesti tee sitä, mikä on kokonaisuuden kannalta oikein, vaan oma hyvinvointi on usein lähinnä sydäntä. Tarvitaan yleistä lakia, jonka toteutumista viranomaiset valvovat ja tarpeen tullen rankaisevat lakia rikkonutta. Joskus puhutaan rakkauden kolmoiskäskystä, jonka mukaan rakkauden kaksoiskäskyyn sisältyisi kolmantena oman itsen rakastamisen ajatus. Luther kuitenkin oli sitä mieltä, että itseä ei tarvitse käskeä rakastamaan. Sen me osaamme muutenkin. Sen sijaan myös rakkaus itseen vääristyy, kun lähimmäinen ja ennen muuta Jumala unohdetaan.
Lain yhteiskunnallinen käyttö ei sekään kuitenkaan ole aina automaattisesti Jumalan tahdon mukaista. Joudutaan tekemään ero säädetyn lain ja oikeuden välillä. Tämä erottelu pohjaa Lutherin ajattelussa siihen, että oikeus on aina rakkauden palveluksessa – rakkauden kaksoiskäskyn hengessä. On esimerkkejä laeista, jotka kohtelevat toisia ihmisryhmiä epäoikeudenmukaisesti, jopa julmasti. Aina uudestaan vastaa tuleva esimerkki on natsi-Saksan syntyhistoria. Vallan keskittämisessä yhdelle puolueelle ja johtajalle vedottiin siihen, että kaikki tehtiin vallitsevia lakeja noudattaen sen jälkeen kun ratkaiseva lainsäädäntövalta oli käytännössä annettu natseille. Toisia esimerkkejä tulee vastaan entisistä itäblokin maista tai niistä maista, joissa kristinusko on lainsuojattoman asemassa vielä nykyäänkin.
Lain ensimmäinen käyttö on siis yhteiskunnallista käyttöä, maallisen vanhurskauden toteutumista palvelevaa lainkäyttöä. Se on yhteistä kristityille ja pakanoille. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeen toisessa luvussa: ”Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii. Silloin pakanat, vaikkei heillä lakia olekaan, ovat itse itselleen laki. Näin he osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä.” Lain toinen käyttö on puolestaan sen teologista, uskonnollista käyttöä. Tässä mielessä lain tehtävä on näyttää ihmisen syntisyys, omien ansioiden täydellinen riittämättömyys pelastuksen asiassa. Laki näyttäytyy tällöin jopa hirmuisena vaatijana, joka musertaa ihmisen alleen. Lain alla oleminen on ahdistusta omasta syntisyydestä ja kaipuuta armahtavan Jumalan kasvojen eteen.
Joskus on sanottu, että elämä saarnaa lakia meille ihmispoloille niin kovasti, ettei sitä enää tarvitse saarnatuolista puhua. Ajoitain onkin varmasti niin, että ihminen on jo sen verran ahdistunut, että ei silloin laki auta vaan yksin kristinuskon omin sanoma: evankeliumi Jumalan armosta Kristuksessa, joka jumalattoman pelastaa. Usein kuitenkin näyttäisi ihminen olevan sen verran kovakorvainen ja hyvä hämäämään itseään, että hän tarvitsee herättelyä, lain saarnaa huomatakseen, että jokainen meistä on Jumalan armon varassa ja parannettavaa riittää itse kunkin vaelluksessa. Käsi on usein hidas auttamaan ja oma suu lähinnä.
Katekismuksessa todetaankin kymmenen käskyn selityksessä lopuksi näin: ”Koska Jumala tahtoo ihmisille hyvää, hän vaatii ehdotonta rakkautta. Käskyt eivät ole vain elämänohje. Ne osoittavat, ettei kukaan meistä kykene täyttämään Jumalan vaatimusta, vaikka sydämemme tunnustaakin sen oikeaksi. Jokin meissä vastustaa Jumalan rakastavaa tahtoa. Hyvää tehdessämmekin etsimme omaa etuamme. Ellei meillä ole luottamusta Jumalaan, hyvyyden lähteeseen, huolehdimme ennen muuta omasta hyvinvoinnistamme. Silloin myös suhteet toisiin ihmisiin turmeltuvat. Käskyt osoittavat meille, että elämämme tärkein ja perustavin asia on usko Jumalaan.”
Olisi väärä yksinkertaistus sanoa, että juutalaiset opettivat vain lakia, Jeesus vain evankeliumia. Myös juutalaisten lähtökohta oli siinä, että ”Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin.” Jumala on Herra eli hänellä on valta yksittäisten ihmisten elämiin ja yli koko maanpiirin taivasten taivaisiin asti. Tämä on peruslähtökohta. Ero tulee kuitenkin esiin Jeesuksen Kristuksen persoonassa. Hän sekä kumosi käskyt että asetti ne voimaan. Laki on sitä, mitä Jumala meiltä odottaa ja evankeliumi se, mitä hän meille lahjoittaa. Se mikä on uutta on se, että Kristus täytti lain meidän puolestamme ja uskon kautta hän tekee meissä rakkauden tekoja uuden elämämme perustana, alkajana ja täydelliseksi tekijänä. Olkoonkin, että meissä on se Jumalan tahtoa vastustava, itsekäs minämme tässä vielä rinnalla pyristelemässä ja valtaa hamuamassa. Emme omin voimin pääse synnistä irti. Tarvitsemme yhä uudestaan syntien anteeksiantamusta.
Pappien synodaalikokouksessa kuluneella viikolla totesimme, että on hyvä huomata, että vaikka laki ja profeetat ovat tiivistettävissä rakkauden kaksoiskäskyyn, tarvitaan myös laajempaa raamatullista kokonaisuutta, joka yksilöi, mitä tämä käsky arjessa tarkoittaa. Keskeistä on lähimmäisen kulloinenkin tarve, mutta tuota tarvetta ei tule irrottaa etenkin kymmenen käskyn laista. Me ihmiset usein haluamme sellaista, mitä emme lopulta tarvitse ja mikä ei lopulta meille niin hyväksikään ole. Meidät on armosta otettu Jumalan perheväen joukkoon, jossa meitä kutsutaan elämään tätä osaa todeksi. Sana lupaa meidän saavan vahvistusta tässä kutsumuksessa. Lopulta kaiken perustana on Jumalan lahja Jeesuksessa Kristuksessa. Hänelle kuuluu ansio uskostamme, toivostamme ja rakkaudestamme.