Tänä sunnuntaina kehotetaan rakastamaan kahta kohdetta, Jumalaa ja lähimmäistä. Ja sekin sanotaan, miten: ”Niin kuin itseäsi.” Lähtökohta on siis, että me rakastamme itseämme. Se pitäisi sitten siirtää myös lähimmäisiin ja Jumalaan.
Mitä on itsensä rakastaminen? Vaikea kysymys, eikö totta. Tässä Jeesus tuskin tarkoitta itserakkautta. Itsensä rakastaminen ei liene maailman napana olemista: ”Me, myself and I!” kuten amerikkalaiset sanovat, ”Minä, minä ja minä”.
Englantilainen kirjallisuusmies ja professori C.S. Lewis on pohtinut itsensä rakastamista. Hän sanoo, ettei aina pidä itsestään. Eikä omasta seurastaan. Hän tajuaa olevansa ajoittain sietämätön itselleen ja lähimmäisilleen.
Rakastaako Lewis silti itseään? Kyllä. ”’Rakastan itseäni’ tarkoittaa minimissään sitä, että toivon itselleni kaikesta huolimatta ja kaikista vioistani huolimatta kaikkea hyvää.”
Mitä itsensä rakastaminen näin ymmärrettynä tarkoittaa suhteessa toisiin? Kehotus ”Rakasta lähimmäistäsi” ei tarkoita samaa kuin ”Pidä hänestä.” Minun ei tarvitse pitää kaikkia lähimmäisiäni mukavina ihmisinä. Jotkut heistä ovat minulle vaikeita, jopa sietämättömiä. He tuovat elämääni kipua. Ei heistä minun tarvitse tykätä. Riittää kun toivon heille vioistaan huolimatta kaikkea
hyvää. Voin jättää heidän hyvän Jumalan huomaan. Eikö tällainen lähimmäisenrakkauden ymmärtäminen ole suunnaton helpotus.
Entä Jumalan rakastaminen? Se onkin toisenlainen juttu.
Jeesus opettaa että lähimmäistä tulee rakastaa kuin itseään, mutta Jumalaa sinun tulee rakastaa ihan eri tavalla. Koko sielustasi. Koko sydämestäsi. Koko mielestäsi. Ja koko voimallasi.
Vahva lista, mutta siihen saattaa olla yksinkertaista yhtyä. Jos ymmärrän että Jumala on hyvyys, rakkaus, kaiken luoja, elämän ylläpitäjä, niin en kai tuollaista voi olla rakastamatta. Rakastan Jumalaa itseni ja maailman elämän tähden. Lähimmäinen ja minä itse olemme suurempi haaste.
Mitä lähimmäisenrakkaus on? Toissa yönä aamuyöstä soi puhelin. Sattui olemaan asunnottomien yö.
Soittaja esittäytyi: ”Olen täällä Kalevan kirkon ovella. Minulla ei ole mitään paikkaa minne mennä yöksi. Huomasin tuossa ilmoitustaululla teidän numeronne ja päätin soittaa. Onko kirkolla tarjota paikkaa jonne mennä yöksi”
Unenpöpperöisenä kyselin hänen tilanteestaan. Tuntui että hän oli suht’ kunnossa ja kykeni kävelemään. En pystynyt hänelle osoittamaan yösijaa. Kehotin häntä etsimään jonkin lämpimän paikan kun oli pakkasyö.
Puhelu jäin vaivaamaan minua. Olisiko minun pitänyt hakea hänet kotiini ja tarjota yösija? Tai maksaa hänelle hotelliyö?
Mitä sinä olisit vastaavassa tilanteessa tehnyt? Lähimmäisenrakkaudesta on helppo puhua kauniisti mutta sen osoittaminen käytännössä on joskus aika hankala juttu.
Usko ja lähimmäisenrakkaus liittyvät toisiinsa. Ei ole toista ilman toista. Evankelista Markus puhuu Jumalan rakastamisesta tärkeimpänä käskynä. Ja toinen yhtä tärkeä on lähimmäisen rakastaminen.
Pakanoiden apostoli Paavali oli Markuksen hengenheimolainen. Hän puhui uskosta ja rakkaudesta yhtä lailla toisiinsa liittyvinä. Gal. 5:6 ”Kristuksessa Jeesuksessa on yhden tekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.”
Ainoa tärkeä. Tärkeää ei siis ole ihmisen ominaisuudet, onko hän luvatun kansan jäsen vai jonkun muun. Ei se miten noudattaa Mooseksen lain määräyksiä, miten suorittaa Jumalalle erilaisia uhreja, polttouhreja tai kaikkia muita uhreja, kuten Markus kirjoittaa. Tärkeää on sydämen uhri, siis Jumalan rakastaminen ja toiselle hyvän toivominen ja tekeminen. Tämä ei katso rajoja.
Tänään Jeesus houkuttelee tutkimaan itseämme ja elämäämme rakkauden kaksoiskäskyn valossa. Jos olemme rehellisiä ja valmiit tutkistelemaan itseämme, joudumme usein, tekisi mieli sanoa joka päivä, myöntämään, ettemme ole toimineet niin kuin olisi pitänyt. Merkillistä on, että velttous ja omahyväisyys kulkevat mukanamme kuin paita iholla. Eivät vain tekomme ole puutteellisia ja vääriä, vaan myös mielemme ja ajatuksemme värittyvät usein itsekkyydestä ja itsekeskeisyydestä.
Itseensä pettyneelle ihmiselle kehotus rakastaa Jumalaa tarkoittaa hänen armoonsa ja rakkauteensa, siis Kristukseen turvaamista. Kristus on epäonnistuneelle armontuoja, itse armo. Kristus ei ole tullut tuomaan uusia taakkoja ja vaatimuksia meidän elämäämme, vaan hän on tullut vapauttamaan meidät kuormista, kaikkein kamalimmistakin. Kristus on tärkein ja elämän Ykkönen sen vuoksi, että hän antaa toivon myös niille, jotka kompuroivat itsensä ja lähimmäisen rakastamisen kanssa. Kristus on armo arvottomille ja epäonnistuneille.
Tästä voi alkaa itsensä ja lähimmäisen oikea rakastaminen. Tunnustan että en kykene elämään niin kuin oikein olisi. Tunnustan että toisen sietämisessäkin on joskus tekemistä. Luotan kuitenkin siihen että Kristus hyväksyy minut ja tahtoo minulle hyvää. Siksi minäkin voin toivoa itselleni hyvää. Ja tätä samaa haluta myös heille joiden kanssa elämää jaan.
Paavali toteaa uskon ja rakkauden suhteesta myös näin: ”Niin pysyvät nämä kolme, usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.”
Saksalainen runoilija Jörg Zink kirjoittaa: ”Rakkaus on katoamaton. Kaikki mitä me puhumme, hukkuu tuuleen. Kaikki mitä me tutkimme ja pohdimme, unohdetaan. Meidän tietomme on vain sirpaleita, puheemme Jumalasta vain sirpaleita. Kun meidät ottaa vastaan Täydellinen, me saamme jättää sirpaleet taaksemme.
Usko on muuttuva näkemiseksi, toivo on muuttuva kiitollisuudeksi. Mutta rakkaus pysyy rakkautena iankaikkisesti. Siis sen, mikä pysyy tässä ajassa ja tämän maailmanajan jälkeen rakentavat ne, jotka rakastavat.”