Valmisteltaessa vuosituhannen vaihteen, nyt käytössä olevaa kirkkokäsikirjaa, Luther-tukimuksen Helsingin koulukunnan edustajat havahtuivat huomaamaan, että kirkkopyhien joukosta puuttui kokonaan heille niin keskeinen ”Kultaisen säännön sunnuntai”. Tänään on se sunnuntai, 17 tämänkaltainen. Toki lähimmäisen pyhiä ja vastuuviikkoja ynnä yhteisvastuukertyksiä oli sitäkin ennen, eivätkä ne ole nytkään lakanneet olemasta keskeinen osa seurakuntiemme käytäntöjä. Perussmuodossaan se kuuluu Jeesuksen vuorisaarnaan: Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille . Tässä on laki ja profeetat. Matt. 7:12. On syytä huomauttaa, että luonnonoikeudellinen kultaisen sääntöä koskeva suomalaisten Luther-tukijoiden löytö uskonpuhdistajan teksteistä ei suinkaan ole riidaton ja itsestäänselvä. Kirkkovälisissä keskusteluissa on ollut tärkeää löytää kosketuspinta erityisesti roomalaiskatoliseen kirkkoon päin. Lähtökohtana oli kevääll 1981, sittemmin kenttäpiispana ja Lapuan piispana toimineen Jorma Laulajan väitöskirja: Kultaisen säännön etiikka. Lutherin sosiaalietiikan luonnonoikeudellinen perusstruktuuri. Missiologian ja ekumeniikan seuran julkaisuja 32. Helsinki 1981.
Viimeaikoina myös piispaehdokkaana olleen professori Jaana Hallamaan eettis-filosofinen kultaisen säännön pohdiskelu kattaa suuren osan vastikään ilmestyneestä kirjasta. (Jaana Hallamaa: Yhdessä toimimisen etiikka. Gaudeamus, Helsinki 2017)
Kultainen sääntö on lähemmin tarkasteltunan yleismaailmallinen, ja se sisältyy useimpiin uskontoihin ja maailmankatsomuksiin, kuten juutalaisuuteen: Älä tee muille mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän, zarathustralaisuuteen: Ainoastaan sellainen luonne on hyvä, joka ei tee toiselle mitään sellaista, joka ei olisi sille itselleen mieluista tai hyväksi, brahmalaisuuteen: Älä tee toiselle sellaista, joka aiheuttaa sinulle itsellesi tehtynä tuskaa, buddhalaisuuteen: Älä aiheuta toiselle sellaista kipua, jota et itsekään halua kokea, hindulaisuuteen ja kungfutselaisuuteen: Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle ja tolaisuuteen: Pidä naapurisi saavutuksia kuin omiasi ja hänen tappioitaan kuin omia tappioitasi.
Kultaisen säännön ymmärtäminen on mahdollista jokaiselle tervejärkiselle ihmiselle ja jopa pakanoillekin. Sen hengellinen sisältö avautuu kuitenkin raamatullisesta yhteydestä Jeesuksen vuorisaarnaan. Luukkaan mukaan:
Luuk: 6: 27 ”Mutta teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. 28 Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. 29 Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. 30 Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie. 31 Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille. 32 Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin rakastavat niitä, joilta itse saavat rakkautta. 33 Jos te teette hyvää niille, jotka tekevät hyvää teille, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin tekevät niin. 34 Ja jos te lainaatte niille, joiden uskotte maksavan takaisin, mitä kiitettävää siinä on? Syntisetkin lainaavat toisilleen, kun tietävät saavansa takaisin saman verran. 35 Ei, rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää ja lainatkaa, vaikka ette uskoisikaan saavanne takaisin. Silloin teidän palkkanne on suuri ja te olette Korkeimman lapsia, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille. 36 ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.
Jeesuksen vuorisaarnaan sisältyvä Jumalan laki on ikäänkuin lakia lain päälle ja se on annettu siksi, että ihminen tulisi näkemään syyllisyytensä Jumalan edessä. Se on sitä varten, että me ymmärtäisimme, että me emme pysty itse pelastamaan itseämme. Kukaan ihminen ei pysty täyttämään Jumalan lakia niin täydellisesti, että voisi sitä tietä pelastua synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Kukaan ei voi rakastaa Jumalaa niin täydellisesti, että voisi siihen vedoten ansaita itselleen pelastuksen lahjan. Ihmisen omin voimin ponnistelu autuuteen tekee pilkkaa Jumalan pelastustyöstä Kristuksessa. Lutherin ja Paavo Ruotsalaisen yksinkertainen autuuen oppi annettiin täysheikoille omiin töihinsä uupuneille aikanaan totisille kilvoittelijoille.
Jumalan lain ensimmäinen käyttö on tehdä synti pieneksi kultaisen säännön mukaan hyvän elämän takaamiseksi, kunnon kansalaisuteen kasvattamiseksi, toinen lain käyttö sisältäen ajatukset, sanat ja työt tekevät taas synnin niin suureksi, että ihminen on valmis anteeksiantoon ja katumukseen. Kultainen sännön hengellinen soveltaminen kuuluu tähän osastoon. Sen täyttämnen on rehelliselle ihmiselle mahdotonta, vaikka teoriassa se tarjoaa monia hyvyyden muunnoksia. Puhe pyhityksestä kolmannen lain käytön muotona on meille luterilaisille ollut vierasta. Silti syntien anteeksisaamisesta kumpuava rakkauden töihin kehottava toimeliaisuus on oleva kiitollisuutta Kristuksen pelastavaa työtä kohtaan, kuten ennen sanottiin ”pelastettuna palvelemaan”. Se merkitsi käytännössä aina katumukseen valmiina olemista ja toivon ulottamista viimeuseen päivään asti.
Päivän teksti sisältää myös rakkauden kehotteen, joka koskee lähimmäsen ohella Jumalaa. ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.” Luther viittaa Isä meidän rukouksen kolmanteen pyyntöön ”Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa”. siis siihen, että ihminen näin rukoillessaan rukoilee myös omaa tahtoaan vastaan. Jos kirkkokansa tämän ymmärtäisi, se ei haluaisi tietää sellaisesta Jumalasta mitään, joka ei heitä kuulisi, vaan rienäiasi suuttuneena pois. Eihän kukaan halua rukoilla itseään vastaan. ”Siellä missä Jumalan sanaa saarnataan, otetaan vastaan eli uskotaan, sieltä ei varmasti rakas pyhä ristikään ole kaukana. Kenenkään ei pidä kuvitella, että saisi olla rauhassa, vaan hänen on varauduttava siihen, että joutuu jättämään alttiiksi kaiken, mitä omistaa maan päällä: omaisuuden, kunnian, kodin ja konnun , vaimon lapset ja oman elämänsä.” Tätähän Jeesus seuraajilleen on luvannut: ””Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä” (Matt. 10:39; ks. myös Matt. 10:32–41; 16:24–28; Mark. 8:34–38; Luuk. 9:23–26; 17:33).
Viimein päädytään rakkauden lakiin, joka tietoisena omasta katoavaisuudestaan ymmärtää koko elämänsä Jumalan antamana lahjana. Lahjana, joka on kerran on annettava pois. Jumala ottaaa täysheikon avuttoman jopa kuolleen vastaan lahjoittaen täyden armonsa uudessa elämässä. Luopuja antaa ilolla pois elämäsä tehden tilaa tuleville sukupolville. Vanha kirkkokansa tiesi kertoa omasta haavoittuvuudestaan, mieluisana ristinä, asiana toinen toisilleen. Vanha isoäitini tunsi sanonnan: ”Näin meitä riisutaan”.
Joh 15:13”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.” Meidän Herramme ja Vapahtajamme esimerkki itsensä hukkaavasta rakkaudesta, jota helvetin portitkaan eivät voita (Matt 16:18b), eivätkä suuret vedet voi sammuttaa (Laul.8:7a). Tämänkaltaiseen rakkauteen vetoamnen on ollut myös oman kansamme itsenäisayyden tae niin kuin sodan ja rauhan aikana, hyvinä ja pohaina päivinä.
Aikansa pappien teologis-filosofista viisastelua kuunneltuaan Paavo Ruotsalainen totesi:”Työ vilosoohvit työtte selevästä Jumalan sanasta saman kuin sika pottuhalmeesta. Vei minne, vei, minä tartun Kristukseen ja menen hänen kanssaan vaikkapa helvettiin.” Olisiko meidänkin tartuttava, ei omiin sääntöihimme, vaan Jumalan anteeksiantoon Kristuksessa, astuttava armon virtaan.