Loviisan karjalaisten 70-vuotisjuhlajumalanpalvelus.
Rakkaat kristityt!
Jos suljet silmäsi ja palaat ajatuksissasi lapsuuteesi – niin minne sijoitat itsesi?
Loviisaan, jonnekin rajan takaiseen Karjalaan, muualle Suomeen, aivan toiseen maahan?
En tiedä kuinka paljon kotiseudulla tai tutuilla maisemilla, elinolosuhteilla, tavoilla on lopulta merkitystä – mutta itse koen vahvasti, että lapsuuden maisemat ovat painuneet jonnekin hyvin syvälle – ja muokanneet omalta osaltaan minusta sellaisen kuin olen.
Minun ei tarvitse erityisesti muistella eikä ponnistella mielikuvien kanssa, kun voin nähdä itseni pikkupoikana ongella Röhkösaaren rannassa Näsijärvellä – näin siitä huolimatta, että suurimman osan ajasta elin Helsingissä. Sielunmaisema oli ja on kuitenkin muualla.
Missä sinun maisemasi on? Missä se lepää? Vai lepääkö? Löydätkö lapsuuden maisemista turvallisuutta – vai pelkoa?
Elämän juurilla on merkitystä. On merkitystä, sillä missä olemme eläneet, on merkitystä, sillä kenen kanssa olemme eläneet. Silläkin on merkitystä, millaiseen perheeseen tai sukuun olemme syntyneet. Millaiseen kylä- tai kaupunkiyhteisöön olemme syntyneet. Kuulummeko johonkin vai emmekö kuulu. Olenko jostain kotoisin? Irrallisuus – tai se, että on tullut väkisin revityksi juuriltaan, on hyvin kipeä asia.
Elämän juuriin liittyy myös läheisesti se, olemmeko saaneet tulla rakastetuiksi? Onko sinulla ja minulla ollut lupa olla olemassa? Tai onko ollut lupa kasvaa sellaiseksi kuin olet – tai olet halunnut olla? Elämän juurilla on iso merkitys. On merkitystä sillä, olenko voinut kokea turvallisuutta – vai onko elämää leimannut turvattomuus ja pelko. Olenko joutunut ansaitsemaan olemassaolon oikeutuksen.
Jeesuksen sanat fariseuksille vie meidät kristittynä elämisen ytimen äärelle, kun hän sanoo: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”
Mitä on rakastaminen? Voiko rakastamaan oppia? Käsky on jotenkin ristiriitaisen oloinen siksi, että rakastamisessa lienee jotain sellaista, jota oikeastaan ei voi käskeä. Miltä se nyt kuulostaisi, jos vaimo käskisi miestään – tai mies vaimoaan – rakasta minua! Syntyykö siitä rakkautta – mitä se sitten onkin.
Rakkaus syntyy aina rakkaudesta. Rakkaudessa on kyse rakastavasta suhteesta – ja yleensä se on kaksisuuntainen. Komentelu ja käskeminen eivät auta. On kyse jostain sisäisestä kokemuksesta johon tavalla tai toisella liittyy kokemus yhteydestä. Rakkaus on suuri salaisuus.
Kuinka siis rakastaa Jumalaa – ja kuinka rakastaa lähimmäistään?
Te, jotka olette kotoisin rajan takaisesta Karjalasta – te olette kokeneet sen, mitä on tulla revityksi lapsuuden maisemista – niiltä juurilta, jotka liittyvät tuttuihin paikkoihin. Moni elää tässä maassa muusta syystä muualla kuin niissä maisemissa, joissa on syntynyt. Monet pienet paikkakunnat tuntuvat tyhjenevän asukkaista, kun erityisesti nuoret ovat lähteneet työn perässä toisille seuduille. Yhä harvempi elää omilla juurillaan.
Kuluneen vuoden aikana olemme saaneet maahamme paljon heitä, jotka ovat sodan tai väkivallan uhan vuoksi lähteneet pakoon. Irti revittyjä on paljon.
Rakkaus hoitaa. Rakkaus luo turvallisuutta. Rakkaus kasvattaa uusia juuria.
On onni, että on mahdollista saada uudet juuret. Elämässä uudet juuret alkavat kasvaa siellä, missä olemme saaneet tai missä toivottavasti edelleen saamme kokea rakkautta. Juuret alkavat kasvaa siellä, missä koemme tulevamme kuulluksi ja nähdyiksi hyväksyttyinä.
Jumalan rakkaus ympäröi meidät. Hän kätkee meidät rakkautensa suojaan. Sitä on armo. Armon viesti on yhä uudestaan: olet tervetullut, olet kaivattu, olet hyväksytty, olet rakas – se on Jumalan viesti. Se on hänen viestinsä, josta Raamatun sana sanoo: ”Jumala on rakkaus.” Tästä rakkaudesta eläminen synnyttää rakkautta Jumalaa – elämän perustaa – kohtaan.
Tämän päivän sana kutsuu meidät osoittamaan rakkautta erityisesti heitä kohtaan, jotka meidän aikanamme on revitty juuriltaan. Tämän päivän sana kutsuu meidät kohtaamaan juurilta revityt niin kuin toivoisimme itseämme kohdattavan – jos meidät revitään juuriltamme.
Siellä missä juuret alkavat kasvaa – ne työntyvät maahan, imevät ravintoa ja lopulta kasvun myötä hyvät hedelmät alkavat tuottaa hyvää ympärilleen. Juurettomuus tuo toiset hedelmät. Siksi meidät on kutsuttu rakastamaan.
”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”