Tämän sunnuntain aihe on ”elämämme kallein asia”. Kristinoppi määrittelee sen lyhyesti: Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen on elämämme kallein asia.
Tuo kysymys oli polttava evankeliumitekstissä mainitulle henkilölle. Elämäntavoiltaan hän oli nuhteeton. Hän oli noudattanut Jumalan käskyjä nuoruudestaan asti. Meidän olisi helppoa määritellä hänet hurskaaksi. Siitä huolimatta hän oli yhä huolissaan pääsystä iankaikkiseen elämään. Käskyjen tunnontarkkakaan noudattaminen ei antanut pelastusvarmuutta. Sen paljastaa hänen kysymyksensä: ”Mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?”
Jeesuksen vastaus ei ainakaan helpota tilannetta. Sitä voisi luonnehtia inhimillisesti ajatellen kohtuuttomaksi: ”Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille.” Kokemuksesta tiedämme, että kristillistä kilvoitusta yrittävä ihminen on ahkera ja tunnollinen työssään sekä säästäväinen elintavoiltaan. Hänelle ikäänkuin luonnostaan karttuu varallisuutta ja säästöjä.
Säästäväisyys ja siitä johtuva vaurastuminen ei ole synti. Mutta jos varallisuudesta tulee sydämen asia, silloin Jumalan tahdon noudattaminen jää ulkonaiseksi muotomenoksi ja pelkiksi sanoiksi ja omaisuudesta on tullut elämän kallein asia.
Rikkaan miehen polttava kysymys iankaikkisen elämän perimisestä on todellinen jokaiselle, joka on havahtunut huomaamaan vastuunsa elämästään Jumalan edessä. Martti Luther luostarissa yritti Jumalan tahdon noudattamista nuoruutensa innolla. Mutta pettyneenä hän joutui jälkeenpäin toteamaan: Jos munkki hurskaudellaan olisi saavuttanut iankaikkisen elämän, niin totisesti hän olisi sen ansainnut.
Yhtä vähän köyhyys antaa varmuutta iankaikkiseen elämään pääsystä. Paavo Ruotsalaisella ei jäänyt perheelle edes leipää, kun hän lähti seuramatkoille. Kuitenkin sielunvihollinen tyrkytti kelvottomuuden tunnetta esteeksi pääsylle iankaikkiseen elämään vielä kuolinyönäkin.
Pelastuksen asiassa rikkaan nuorukaisen antaman esimerkin mukaan ei voida nojata hurskaaseen elämään yhtä vähän kuin varallisuuden määräänkään. Eikä edes surkea köyhyys tuota ansiota iankaikkiseen elämään.
Jeesuksen neuvo rikkaalle nuorukaiselle on niin yllättävä, että opetuslapsetkin hämmästelivät: ”Kuka sitten voi pelastua?” Pelastus Jeesuksen mukaan on ihmiselle täysin mahdoton. Olipa sitten kyseessä hurskas elämä tai omaisuuden jakaminen köyhille, niin se on ihmiselle mahdotonta. Pelastusta ei voi ihminen hankkia tai ansaita. Pelastus: pääsy iankaikkiseen elämään on yksin Jumalan teko. Jeesuksen opetuksen mukaan pelastuksen asiassa ei ole hyötyä, vaikka ihminen voittaisi omaksensa koko maailman. Ihminen ei voi antaa mitään sielunsa lunnaiksi. Mk. 8:36-37.
Osallisuus iankaikkiseen elämään ainoastaan Jumalan lahjana kuvastuu kasteessa. Pieni lapsi ei voi itse tehdä kasteelle pääsyn eteen yhtään mitään. Hän on siinä täysin vanhempiensa varassa. Ja kuitenkin kasteessa me saamme osallisuuden iankaikkiseen elämään. Meidät viedään kasteelle. Lähetystilanteessa, kun opetettuja aikuisia kastetaan, tilanne on hieman toinen. Kasteessa me näemme Jumalan tulevan ihmiseen, kun hänet valellaan Jumalan sanaan yhdistetyllä vedellä, siinä on Pyhä Henki. Jumala on niin suuri ja mahtava, että hänellä on varaa tehdä kaikki tarpeellinen meidän pääsemiseksi iankaikkiseen elämään. Kristus on lain täyttymys eli vastaus meidän hätäilyymme, mitä minun pitää tehdä, jotta pääsisin iankaikkiseen elämään.
Jumala tuli Jeesuksessa ihmiseksi. Jumala sovitti ihmiseksi tulleessa Jeesuksessa ristillä meidän syntivelkamme. Sitten hän on kasteessa ottanut meidät lapsikseen, iankaikkisen elämän perillisiksi. Perillisen ei tarvitse tehdä mitään saadakseen perintöosansa. Kasteen perusteella olemme Jumalan lapsia, iankaikkisen elämän rintaperillisiä.
Jumala tarjoaa meille, jotka parhaistakin yrityksistä huolimatta tunnemme omantunnon syyttävän, täydellistä anteeksiantoa kaikista rikkomuksista Pyhässä Ehtoollisessa. Meille luonnollisina ihmisinä on täysin mahdoton hyväksyä, että pelastukseen ei meiltä vaadita mitään omaa, kaikki annetaan lahjaksi, armosta.
Joonas Kokkonen kuvaa Paavo Ruotsalaisen kuolinyötä esittävässä oopperassa ”Viimeiset kiusaukset” ihmisen kiihkeää tarvetta löytää jotain ansiota Jumalalle esitettäväksi. Sekä häpeällisen epäuskon suossa että ylpeän omahyväisyyden viidakossa kuolevan ainoa toivo on Kristuksen lunastustyö. Ahdistusten ja epäuskon riepotellessa kuoleva saa sielunrauhan vedotessaan Jumalan armoon.
Raamatunkäännöskomitean ehdotuksessa on vanhurskauskäsite ilmaistu nykykielellä selkeästi: ”Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat: Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” Rm. 3:22-24.
Meitä ei pelasta vaelluksen tapa, varallisuus tai varattomuus. Me pääsemme sisälle iankaikkiseen elämään yksin uskosta Jeesukseen Kristukseen, joka on täyttänyt meidän puolestamme lain vaatimukset. Laki on yhä edelleen välttämätön, koska se ajaa meidät Kristuksen ansion turviin. Ja Kristus vie meidät kärsivän lähimmäisen vierelle. Raamatun mukaan me kohtaamme Kristuksen kärsivässä lähimmäisessä, emme kilvoituksessaan onnistuneessa hurskaassa. Kristus sanoo tulleensa kutsumaan tykönsä syntisiä eikä vanhurskaita, Mk. 2:17.
Jokainen synnin kiusaama on Elämän Herran kutsuvieras Ehtoollispöytään.