Rakkaus on tuli joka polttaa sen, mikä erottaa
Rakkaus on voima, tahto ja pyrkimys purkaa sitä, mikä erottaa, ja rakentaa sitä, mikä yhdistää.
Rakkaus on tuli, joka leimahtaa ja yllättää niin rakastuneen kuin rakastetun. Rakastuneet löytävät yhdessä jotain, mitä ei olisi ollut mahdollista löytää yksin. Rakkaus kutsuu esiin sen, mikä on kauneinta ja parasta: omastaan antamisen, toisen puolesta tekemisen, apua tarvitsevan auttamisen, heikomman suojelemisen.
Rakkaus on tuli, joka parhaimmillaan sulattaa kaksi yhdeksi. Yksin ei voi rakastaa.
Siellä, missä rakkaus valtaa mielet, siellä ei laskelmoida eikä arvioida paremmuutta tai huonommuutta; siellä vain jaetaan yhdessä. Vanhan Testamentin Saarnaaja sen sanoo: Jos joku antaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hänelle vain naurettaisiin.
Me, jotka olemme rakastuneet tai saaneet rakkautta, tiedämme, että rakkaus on totisinta totta – ei vain haaveilua.
Jeesus opetti: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’
Rakkaus on koko sydämen, koko sielun, koko mielen, koko kehon voiman pyrkimys kohti Jumalaa ja lähimmäistä. Se on totisinta totta.
Rakkaus Jumalaan on rajallisen ja rajattoman kohtaamista. Se on näkyvän ja näkymättömän välisen yhteyden hakemista.
Se, joka hakee yhteyttä Jumalaan, palvoo, rukoilee, kiittää, kilvoittelee, mietiskelee. Jumalaa kaipaava sielu välillä uskoo, välillä epäilee, välillä innostuu, välillä pelkää. Välillä tietoisuus Jumalan johdatuksesta on vahva, välillä elämässä ei ole mitään mieltä.
Elämä rajan tuntumassa haastaa. Kuuleeko tuo rajan toisella puolella oleva tällä puolella olevaa? Rajalta tekee mieli paeta huolehtimaan vain siitä, mikä on tiedon ja taidon keinoin hallittavissa.
Ihmisen luonnollinen valinta on maallistuminen eli keskittyminen siihen, minkä oma järki ottaa vastaan ja minkä mieli hyväksyy. Jeesus haastaa maallistumaan pyrkivän ihmisen sanomalla: tule ja seuraa minua, tule olemisesi rajalle.
Minäkö lähtisin seuraamaan jotain tuiki tuntematonta, rajan takaista?
Juuri tätä kysymystä Jeesus kutsuu seuraajansa kysymään, sillä sen kysymyksen kysyvä antaa tilaa sille, mikä ei ole omaa eikä omassa hallinnassa. Ja juuri rakkaus on hallinnan rajalle uskaltautumista. Se, joka rakastaa uskaliaasti, hakeutuu rajalle ja opettelee kuuntelemaan rajantakaisen puhetta ja ääntä.
Jumalan ja ihmisen kohtaaminen tapahtuu pelon ja rakkauden, uskon ja epäuskon rajalla. Siellä ihminen vuosituhansien saatossa on oppinut tuntemaan Jumalasta yhä uutta ja uutta. Rajan pinnassa viipyvä on päässyt yhä syvemmälle elämän tarkoitukseen.
Uskova on se, jonka pelkoon on vastattu rakkaudella. Uskovan löytö on se, että epäilys on mahdollista vain, jos on vaihtoehtoja. Omien joukossa, omissa mielikuvissa koetaan kyllä varmuutta ja ehdottomuutta, mutta rajat ylittävän rakkauden kautta koettava elämän tarkoitus jää tällöin löytämättä.
Mikä on elämän tarkoitus?
Luomiskertomuksen Jumala sanoi: tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme, siis sellaiseksi, joka rakastaa, armahtaa, antaa anteeksi, on hyvä toiselle, asettuu toisen rinnalla, suostuu erilaisuuteen. Luomiskertomuksen Jumala tuli taivaan ja maan rajalle, jopa sen yli.
Taivaan ja maan rajalla puhaltavat armon ja laupeuden tuulet. Jumalan Henki liikkuu missä ja miten tahtoo, mutta yksi tavoite sillä on: puhaltaa armoa ja laupeutta.
Jumala luomassa elämä saa muotonsa ja merkityksensä erityisesti silloin, kun suunta on pois itsestä kohti toista. Kosketus lähimmäiseen kutsuu jokaisesta esiin sen, mikä on parasta.
Tämä on elämän tarkoitus ja toivo. Heikko, syyllinen, lyöty ei jaksa rakastaa. Armahdettu, ravittu, hoidettu jaksaa paremmin. Elämän tarkoitus on armahtaa, kuulla huokaus rajan takaa, antaa anteeksi vaikka tekisi mieli antaa takaisin samalla mitalla.
Kaksi tuhatta vuotta ehtoollinen on ollut esikuva, muistutus ja voiman lähde elämän tarkoitusta etsivälle Jumalan luomalle. Jumala, elämän syvin tarkoitus ja maailman Luoja ilmoitti itsensä toisten rinnalla kulkevassa Kristuksessa.
Armollinen Kristus on sielun ravinto, joka antaa mielen ja voiman pysytellä rajan pinnassa keskustelemassa Jumalan ja lähimmäisen kanssa. Vain rajan pinnassa puretaan erottavia muureja ja rakennetaan siltoja; koetaan elämän syvintä ja yllätyksellistä merkitystä.
Rakkaus on tuli. Se leimahtaa. Se yllättää. Se lahjoittaa. Se on viinin ja leivän ateria; sinun puolesta annettu ja vuodatettu. Se on enemmän, kuin yksinäisen ruokailu. Siksi kutsu tulla ja seurata Jumalaa ja lähimmäistä on aina merkityksellinen.