7.10.2012 19. shel Room. 10:1-13
Mikä on suurinta lähimmäisen rakastamista?
Sekö että annamme hänelle paljon rahaa?
Tai se, että annamme hänelle paljon omaa aikaamme?
Tai se, että vahvistamme hänen itsetuntoaan antamalla
myönteistä palautetta?
Ei, Paavali kertoo meille, mikä on suurinta lähimmäisen
rakastamista:
Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa,
että he pelastuisivat.
Tämä on suurinta lähimmäisenrakkautta!
Kyllä meillä on velvollisuus pitää huolta ihmisten ajallisistakin
tarpeista. Meitä kutsutaan juottamaan ja syöttämään,
vaatettamaan ja majoittamaan, käymään katsomassa sairaita
ja vankeja.
– Näinhän tuomiosunnuntain evankeliumi kuvaa kristityn
toimintaa.
Mutta kaikki tuollainen auttaminen koskee kuitenkin VAIN
tätä elämää.
Tämä elämä ON tärkeä. Se on Jumalan suuri lahja.
Mutta tämä elämä on kuitenkin vain pieni hippunen
iankaikkisuuden valtameressä.
70, 80, 100 vuotta muutamilla kauemmin.
Ja sitten se on ohi. Alkaa ikuisuus.
Kaija-tätini, äitini sisko, kuoli tiistaina 85 vuoden iässä.
Viimeisenä äitini sisarista.
Nyt on koko tuo sisarusparvi, neljä tyttöä, jättänyt tämän
maallisen elämän.
Siksi ihmisen pelastuminen ikuiseen autuuteen on se,
johon meidän ENNEN MUUTA tulisi kiinnittää huomiomme.
Ja jos joku ei ITSE huomaa tai älyä kiinnittää huomiota
iankaikkisuusasioihin, silloin meidän, uskovien,
pitäisi hoksauttaa heitä.
Hei, miten sinä olet ajatellut nämä kuoleman jälkeiset asiat?
Mihin sinä olet matkalla? Oletko valmis lähtöön?
Onko Jeesus jo sinun turvasi kuoleman edessä?
Paavali sanoo tässä kaksi asiaa tuosta lähimmäisen rakastamisesta.
Hän ensinnäkin TOIVOO SYDÄMESTÄÄN, että hänen maanmiehensä,
israelilaiset, pelastuisivat.
Paavali oli saanut paljon vihaa ja vainoa osakseen juutalaisten
taholta. Häntä oli kivitetty. Hänet oli yritetty vangita.
Häntä syytettiin jumalanpilkasta ja siitä, että hän on luopunut
isien uskosta. Ei ollut helppo rakastaa tällaisia ihmisiä.
Välit olivat poikki monien kanssa.
Eikä mitään toivoa yhteisymmärryksestä tuntunut olevan.
Mutta silti Paavali ei toivo, että hänen maanmiehensä tuhoutuisivat
tai joutuisivat kadotukseen.
Päinvastoin!
Hän jopa sanoo edellisessä luvussa:
Minulla on sydämessäni raskas suru ja lakkaamaton tuska.
Toivoisin suorastaan, että itse olisin kirottu ja erotettu Kristuksen
yhteydestä, jos se vain auttaisi veljiäni, oman kansani jäseniä.
(Room. 9:2-3).
Voitteko kuvitella suurempaa lähimmäisenrakkautta.
Hän olisi itse valmis kadotukseen,
jotta muut eivät sinne joutuisi.
Eivätkä nämä muut olleet suinkaan hänen lapsiaan tai
rakkaitaan vaan VIHOLLISIA. Ainakin monet heistä.
Kuinka on MEIDÄN vihollistemme laita.
Toivottavasti sinulla ei sellaisia ole, mutta jos kuitenkin on joku,
jonka kanssa et ole väleissä tai jonka kanssa sinulla on hankalaa:
Toivotko sydämestäsi, että hän pelastuisi?
Se voi olla hyvin vaikeaa.
Meidän inhimillinen mielemme toivottaa viholliset mieluummin
helvettiin. Tai ei ainakaan toivo heille mitään hyvää.
Kristus meissä kuitenkin haluaa, että me voisimme sydämestämme
toivoa vihollisillemme pelastusta.
Vaikka me emme tässä elämässä koskaan saisi sovittua riitojamme,
vaikka välimme eivät koskaan korjaantuisi,
vaikka hiertäisimme toisiamme kuin kivi kengässä;
– silti voimme toivoa, että hekin kerran perisivät ikuisen autuuden.
Siellä perillä ovat riidat poissa.
Siellä syytökset ovat laantuneet.
Siellä kaikki asiat on sovittu ja sovitettu.
***
Käytännössä tällainen toivominen ja sen mukaan toimiminen
voi olla äärimmäisen vaikeaa.
Riita saa meidät puolustautumaan.
Se eristää meidät.
– Silloin on hyvin vaikea ajatella tai tehdä mitään hyvää riita-
kumppanille.
Mutta yhden asian me kuitenkin voimme tehdä.
Paavalihan kirjoitti:
Toivon sydämestäni ja RUKOILEN JUMALAA,
että he pelastuisivat (Rm 10:1).
Rukous on asia, jota me voimme tehdä, vaikka kaikki muut
keinot olisi käytetty loppuun.
Vaikka en enää pystyisi puhumaan jonkun ihmisen kanssa,
vaikka ei olisi mitään toiveita saada välejä kuntoon,
vaikka vihan muuri näyttää ylittämättömältä;
AINA VOI RUKOILLA.
Sekään ei ole helppoa.
Yritäpä rukoilla pahimman vihamiehesi puolesta.
Tai vähemmänkin pahan vihollisen puolesta.
Sanat tarttuvat kurkkuun.
Mitä minä nyt sille toivoisin
Kuinka saisi itseni kuulostamaan Jumalan edessä siltä,
että en nyt ihan kauheasti inhoa tuota ihmistä?
Mutta ei meidän tarvitse ruveta näyttelemään Jumalalle.
Saamme rukoilla vaikka tähän tapaan:
Jumala, sinä näet ja tiedät,
minkälaiset välit minulla on tuon ihmisen kanssa.
On vaikea ajatella hänestä hyvää.
Tuntuu mahdottomalta toivoa hänelle hyvää.
Mutta silti tiedän, että hänkin on Jumalan luoma ihminen.
Hänetkin Kristus on ristillä lunastanut.
Siksi haluan oppia rukoilemaan hänen puolestaan.
Haluan että hänkin kerran olisi taivaassa,
missä ei ole vihaa eikä riitaa.
Ja haluaisin jo täällä maan päällä saada asiat sovittua,
jos se suinkin on mahdollista.
Herra armahda minua syntistä ihmistä!
***
Luulen, että jatkuva tällainen rukoileminen muuttaa meitä.
Se muuttaa meidän suhtautumistamme toisiin ihmisiin,
myös niihin hankaliin.
Silloin on myös helpompi lähestyä heitä ja
osoittaa heille myötämielisyyttä.
***
Se on hyvä ohje, se Paavali sana Roomalaiskirjeen 12. luvussa:
JOS on mahdollista, ja JOS teistä riippuu,
eläkää rauhassa kaikkien kanssa (j. 18).
Se rauha on kahden JOS-sanan takana.
Jos on mahdollista aina se ei syystä tai toisesta ole.
Olosuhteet, tilanteet, sodat, avioerot jne
heittävät ihmiset erilleen.
Ja JOS teistä riippuu.
Niin, se ei aina riipu meistä.
Luulen, että moni kantaa turhaakin syyllisyyttä ristiriidoista,
joihin he itse eivät ole syypäitä
tai joita he eivät yrityksistä huolimatta saa purettua.
– Kun toinen osapuoli haluaa olla riidoissa.
Tällaiselle ystävälle haluaisin sanoa:
Voi kun osaisit päästää irti.
Et sinä ole sidottu toisen ihmisen vihaan.
Se on hänen pienuuttaan tai kykenemättömyyttään tai pahuuttaan,
ettei hän halua luopua vihanpidosta.
Ainakin kun olet yrittänyt hieroa rauhaa ja
pyytää anteeksi,
on pallo siirtynyt hänelle.
Vaikka hän ei tule vastaan, eikä halua sovintoa,
SINÄ olet silti vapaa.
Älä suostu jäämään tuollaiseen ristiriitaan.
Se uuvuttaa sinut ja vie sinun voimasi.
***
Sielunvihollinen käyttää niin helposti tällaisia ihmisten välisiä
ristiriitoja hyväkseen.
Niiden avulla se haluaa masentaa meitä.
Se syyllistää meitä: Katso nyt, et sinä ole sen kummoisempi
kuin julkijumalattomat ihmiset. Samanlainen riitapukari ja
leppymätön ihminen sinä olet. Oletkos sinä edes uskossa?
Ei uskovainen ihminen tappele?
Uskovainen on hyvissä väleissä kaikkien kanssa
– Näin tuon Vihulainen kuiskuttelee meille,
ja tahtoo saada meidät luopumaan uskosta ja kilvoittelusta.
Pistä hanskat naulaan vaan.
Ei sinusta tule koskaan kunnon uskovaista.
Mitä me siihen vastaamme?
Niin, ei minusta ehkä koskaan tulekaan kunnon uskovaista,
jos sillä tarkoitetaan tuota.
Minä olen luonnoltani syntinen kuolemaan asti.
Mutta minä huudan avukseni Jeesusta.
Ja Raamattu lupaa, että jokainen, joka huutaa avuksen
Herran nimeä, pelastuu (Rm 10:13).
Minäkin huudan avuksi Jeesusta juuri siksi,
että tiedän olevani paha ja tekeväni monenlaista väärää.
Tiedän vihaavani toisia, vaikka ei saisi vihata.
Olen katkera, vaikka en saisi olla.
En rakasta vihollisia, vaikka Jeesus niin opettaa.
En kuitenkaan tahdo luopua Jeesuksesta,
sillä hänessä on minun ainoa toivoni ja turvani.
Ilman Häntä minä hukun omaan pahuuteeni ja syntiini.
Mutta kiitos Herran!
Hänen armostaan minä olen vapaa.
Kristuksen sovitustyön tähden saan olla puhdas ja pyhä.
Vaikka itsessäni olen kurja, köyhä syntinen.
Älä tule syyttämään minua, saatana,
sillä minä tahdon uskoa Kristukseen ja
oppia rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseäni