Tämän pyhän evankeliumi koostuu kahdesta hieman erillisestä osasta. Ensimmäisessä Jeesus keskustelee fariseusten kanssa Jumalan valtakunnan tulemisesta kun nämä – ilmeisesti ivaillakseen Jeesukselle – tivaavat häneltä tarkkaa aikaa Jumalan valtakunnan tulemiselle. Toisessa osassa keskustelukumppaniksi vaihtuu opetuslapset, ja aiheena on Ihmisen Pojan tuleminen.
Jeesuksen ajan fariseusten opetuksessa oli ilmeisesti yhdessä tärkeässä roolissa ajatus Jumalan Valtakunnan tulosta pikaisesti, ”meidän päivinämme”. Heidän kysymyksensä Jeesukselle onkin nähtävä tämän opin valossa.
Raamatunteksti herättää kyselemään, miten Jumalan valtakunnan tuleminen ja Ihmisen Pojan tuleminen liittyvät toisiinsa. Ne kun ensisilmäyksellä tuntuvat olevan hieman ristiriitaisia käsitteitä: Jumalan valtakunta on Jeesuksen mukaan jo todellisuutta mutta Ihmisen Poika tulee vasta joskus tulevaisuudessa.
Jumalan valtakunta on Jeesuksen opetuksen yksi kulmakivi niin Matteuksen, Markuksen kuin Luukkaan evankeliumeissa. Opetuksen perusajatuksena on ajatus siitä, että Jumala ottaa maailman hallintaansa.
Jeesuksen mukaan Jumalan valtakunta on meidän keskellämme. Kyseisen kohdan voisi myös kääntää siten, että Valtakunta on meidän sisällämme, mutta kyseisen kohdan yleisö – fariseukset – huomioon ottaen on todennäköisempää, että nykyinen raamatunkäännös ”teidän keskellänne” on lähempänä aiottua viestiä.
Jeesus opettaa tämän päivän tekstissä, ettei kukaan voi tietää sitä, milloin Jumalan valtakunta ja Ihmisen Poika tulevat. He voivat vain luottaa siihen, että ne ovat tulossa. Kun Ihmisen Poika tulee, hänet tunnistaa siitä että hän tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Jeesus kutsuukin seuraajiaan olemaan valppaita ja julistamaan evankeliumia.
Tämä pyhä muodostaa eräänlaisen vastaparin viime sunnuntain pyhälle. Siinä missä viime pyhänä Jeesus tuli nöyränä aasin selässä, tämän sunnuntain tekstissä hän tulee majesteettisena suuruudessa. Jo varhaiskirkon aikana nähtiin nämä Jeesuksen kaksi puolta: nöyrä ihminen ja majesteettinen, kunniassa tuleva Kuningas. Näin myös Jumalan valtakunnalla on kaksi puolta: jumalallinen ja inhimillinen. Valtakunta on nähtävissä myös vajavuudessa, kärsimyksessä, köyhyydessä ja kuolemassa siinä missä täydellisyydessä, voimallisuudessa, rikkaudessa ja syntymässä.
Jeesuksen mukaan ”ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla.” Raamatuntekstin kreikankielisessä alkutekstissä ”tarkkailemista” tarkoittavana sanana käytetään sanaa, jolla yleensä viitataan erityisesti taivaankappaleiden kuten auringon, kuun ja tähtien tarkkailuun.
Sanaa käytetään Vanhan testamentin puolella, kreikankielisessä käännöksessä, myös puhuttaessa ”tarkkaavan odotuksen yöstä”. Juutalaisuudessa pääsiäistä oli pystyttävä juhlimaan täydenkuun yönä, jolloin piti valvoa ja odottaa Jumalan valtakunnan airutta.
Tämä ajattelu säilyi myös varhaiskirkossa, jossa ajateltiin että Jeesus saapuu kirkkaudessaan juuri tarkkailun yönä, pääsiäisenä. Aivan kuten viime sunnuntaina Jeesus saapui Jerusalemin pääsiäisjuhlille nöyryydessä, hän tämän sunnuntain evankeliumissa saapuu pääsiäisenä kirkkaudessaan.
Toisen adventtisunnuntain teksti herättää meitä, Jeesuksen seuraajia, kysymään seuraavan kysymyksen: ”miten uskoni liittyy elämääni”? Meidän tulee kääntää ajatuksemme taivaankappaleista omiin sydämiimme.
Jos Jumalan valtakunta on meidän keskellämme, miten voimme elää vajavaisessa maailmassa? Ympärillä näkyy vihaa, luonnon käyttämistä omiin tarkoitusperiimme ajattelematta seurauksia sekä muunlaista pahuutta.
Perinteisesti on ajateltu, että ihminen on luomakunnan herra ja että hänellä on näin ollen oikeus käyttää sitä hyväkseen. Näin ihmiset ovat halunneet täyttää jonkin sisäisen kaipuun.
Mutta tuo kaipuu löytää täyttymyksen vain Jumalan läsnäolosta. Meidän tulisikin täyttää maailma rakkauden teoilla, ei itsekkyyden. Sillä kuten ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä kirjoitetaan: ”Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.”
Jumalan valtakunta on meidän keskellämme, sillä Hän tuli kerran ihmiseksi meidän keskellemme. Jumalan valtakunta tuli ihmiseksi Jeesuksen persoonassa. Koska olemme Hänen seuraajiaan, on Jumalan valtakunta näin ollen sisäisesti meissä.
Kasteessa meidät jokainen on kutsuttu toimimaan Jeesuksena tässä maailmassa ja ajassa. Jeesuksen työ ja Taivaan valtakunta näkyvät jokaisessa Rakkaudessa tehdyssä työssä. Joka kerta kun autamme köyhiä, sairaita, yksinäisiä tai muuten avuntarvitsijoita, tuomme osaltamme Jumalan valtakuntaa tähän maailmaan. Meidät on kutsuttu ja lähetetty Jumalan valtakuntaa ennakoimaan.
Pyydän siis teitä: auttakaa yksinäisiä. Lahjoittakaa avuntarvitsijoille. Keskustelkaa tuntemattomien kanssa ja hymyilkää heille. Sillä tämän päivän evankeliumi kutsuu meitä toimimaan Jumalan valtakunnan esiintuojina. Jokainen hyvä teko, jonka teemme ajattelematta sitä, mitä itse siitä saamme, on osa Jumalan valtakunnan työtä.
Kuten laulaja Pave Maijanen laulaa kappaleessaan ”Pidä huolta”: ”sillä jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa”. Jos autamme kanssaihmisiämme, he suurella todennäköisyydellä laittavat hyvän kiertämään. Ja jos näin käy, voimme ehkä nähdä välähdyksen Taivaallisen Isän Valtakunnasta oman elämämme keskellä.