Miten löytäisi oikean joulumielen? Pitääkö ampua ilotulitusraketteja tai soittaa meluisaa musiikkia? Kuka valmistaisi joulun? Miten löytäisi oikean Joulumaan? Pitäisikö mennä sinne, missä tapahtuu ihmeitä tai muuta voimallista, joka kiehtoo ja houkuttaa: ”Se on täällä! Se on tuolla!”. Päivän evankeliumissa varoitetaan: ”Älkää juosko perässä”.
Joulun alla kehotetaan auttamaan lähimmäistä ja käymään yksinäisten luona. Jeesus opettaa: ”Älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea tekee” (Matt.6:3). Rakkaus ei ole kilisevä kulkunen, paljon porua, mutta vähän villoja. Sillä tyhjät tynnyrit kolisevat eniten!
Jossakin melutaan elävää Jumalaa vastaan: ”Miksi pakanat raivoavat, kansat punovat turhia juonia? Maailman kuninkaat nousevat vastarintaan, hallitsijat liittoutuvat Herraa ja hänen Voideltuaan vastaan” (Apt.4:25-26). Paavali kirjoittaa maanmiehistään, jotka yrittivät noudattaa Jumalan käskyjä omin voimin, mutta hylkäsivät Jeesuksen: ”Minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan” (Room. 10:2).
Muistamme, miten Herra ilmestyi Elialle: ”Myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa” (1. Kun. 19:11-12). Luonnonvoimat voivat tänäänkin osoittaa meille pienuutemme Jumalan edessä. Näin ne käyvät Herran edellä. Mutta vasta hiljaisuudessa Herra puhui Elialle ja puhuu meillekin.
Tässä näkökulmaa myös joulun odotukseen. Sen sijaan, että otamme joulun vastaan meluisasti ja näkyvästi, emmekö voisi kaikessa hiljaisuudessa kuulla ja tutkia joulun sanomaa, rukoilla ja auttaa lähimmäistä tekemättä siitä numeroa. Voisiko joulu tulla vielä hiljempaa kuin tontut sillan alla, varpaisillaan hiipien.
Olemme juuri viettäneet itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlia. Suomi luetaan hyvinvointivaltioksi. Valtakuntia hallitaan lakien ja esivallan voimalla. Meillä on paljon hyvää, joka näkyy ja tuntuu. Osaammeko kiittää siitä? Osaammeko käyttää sitä lähimmäisten hyväksi?
Entä sellainen hyvä, joka ei näy? Meidän tarvitse etsiä sitä, missä se on. Emmehän näe sitä silmillämme. Jumalan valtakunta on meidän keskellänne, salatulla tavalla. Jumalan valtakunta tulee sinne, missä uskotaan Jeesukseen. Ja uskohan on näkymätöntä. Toki voimme kuulla, mitä toinen puhuu, mutta ei meidän tehtävämme ole päättää, onko toisen sydämessä usko vai ei. Me vain teemme niitä askareita, joita Herra on meille antanut.
Mutta usko tuo mukanaan rakkautta, rauhaa ja iloa. Rakkaus ilmenee näkyvinä, hyvinä tekoina. Rauha ja ilo ovat alun perin sisäisiä, mutta nekin voivat myös näkyä ja kuulua: rauhaa myös toistemme kesken ja iloa voimaksi vaikeinakin aikoina.
Jumalan valtakunta on rakkautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa uskoville. Täällä ajassa, maan päällä, Jumalan valtakunta ei kuitenkaan ole vielä kaikki kaikessa. Uskovinakin me teemme syntiä. Mutta niin kauan kuin on uskoa, kelpaamme Jumalalle, ja hänen valtakuntansa ulottuu sydämestä sydämeen. Vasta ajan rajan tuolla puolen Jumalan valtakunta on täydellinen ja ikuinen. Mutta missä on uskoa, siellä on synnit saatu anteeksi ja ikuinen elämä on läsnä – pala taivasta on maan päällä.
Kerran Jeesus tuli maan päälle avuttomana, syntyi vauvana Betlehemin tallin seimeen. Kohta syntymänsä jälkeen hän joutui pakolaiseksi. Vartuttuaan hän koki nälkää ja janoa, kipua ja pilkkaa, surua ja kaikkea, mitä mekin. Ja lopulta hän antoi naulita itsensä ristille, suuresta rakkaudesta meitä kaikkia kohtaan. Hän sanoo: ”Minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä” (Matt.11:29). Ja hänestä on ennustettu: ”Ei hän huuda eikä riitele” (Matt.12:19). Sitten hän nousi haudastaan ja astui ylös taivaaseen. Hänen heikkouteensa ja hiljaisuuteensa on kätkettynä voimista suurin, kuolleista herättävä voima.
Mutta juuri näin hän valmisti meille syntien anteeksiannon ja Jumalan valtakunnan, jo nyt, täällä ajassa ja kerran, ikuisesti taivaassa. Tänään hän kohtaa meitä Raamatun sanassa ja ehtoollisessa Meissäkin käy toteen: ”Murtunutta ruokoa hän ei muserra, savuavaa lampunsydäntä hän ei sammuta” (Matt. 12:20), ja samalla: ”Kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman” (Jes.40:31).
Odotamme hänen tulevan sydämiimme ja kirkastavan itsensä. Mutta kerran tämä aika päättyy, jokaisella meistä. Jeesus tulee toisen kerran maan päälle – ei enää heikkoudessa, vaan silloin kunniassa ja voimassa. Tuo päivä tulee yllättäen, ja se voi tulla myös kuoleman kautta. Hän tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Jotkut ovat silloin elossa maan päällä, kuolleet hän herättää haudoistaan, mutta kaikki joutuvat tuomiolle. Meille, jotka uskomme Jeesukseen, sanotaan silloin: ”Mene Herrasi iloon”. Synnit on saatu anteeksi, ja tuomio on lopullinen vapautus, pääsy taivaaseen. Siellä on ikuinen joulujuhla. Mutta ne, jotka loppuun saakka hylkäävät Vapahtajan, jäävät ikuiseen eroon Jumalasta.
Vielä nyt Jeesus voi ja tahtoo auttaa meitä. Hän sanoo meille kaikille: ”Poikani, tyttäreni, ole turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi” (Matt.9:2, KR38). Jääkää Herran rauhaan!