Vapautuksen hetki
Toisen maailmansodan loppuvaihetta isäni koki Berliinissä. Venäläisten saartorengas kävi yhä ahtaammaksi, pommitukset yhä tukalimmiksi ja ihmisten olot mahdottomiksi. Oikeastaan isä oli turvassa, mutta kun sieltä, missä hän oli, ei saanut mennä pommisuojaan, nousivat joka pommitusaallossa varsinkin öisin rukoukset yhä hartaammiksi. Paikka, jossa isä joutui olemaan, oli vankila, johon hänet oli teljetty Hitlerin hirmuvallan vastustamisen vuoksi. Sodan saartorenkaan käydessä yhä ahtaammaksi natsiurhot ennättivät ampua vankilan alakerran vangit selleihinsä, mutta yläkertaan, jossa isäni selli oli, saksalaiset he eivät ennättäneet. Siitä helvetistä venäläiset sotilaat vapauttivat hänet. Vapauduttuaan isä luki papiksi ja omistautui saarnaamaan Jumalan suunnatonta rakkautta Kristuksessa ja Jeesuksen tuomaa rakkautta ja anteeksiantoa ihmisten välillä.
Varmaan tässä kirkossa moni on kokenut vastaavanlaisia kohtaloita. Minulle tuli isän kohtalo niin elävästi mieleen, kun luin tämän päivän evankeliumin. Vankilan pimeässä elämän äärettömässä ahdistuksessa ja täydellisessä epätietoisuudessa kohtalosta ja maailman tilanteesta, peräti oman maailman sortuessa, toteutui rukouksessa isälleni, mitä tämän päivän evankeliumi lupaa: ”Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä” (Luuk. 21: 27-28).
Kun sinun elämäsi on synkissä vastoinkäymisissä, kun maailmasi sortuu ja pääsi painuu elämääsi tarttuvan Jumalan edessä, kun ”kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa ” (Luuk. 21: 26), silloin kehotetaan: ”nostakaa rohkeasti pää pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä”.
Miksi kehotetaan nostamaan päätä? Mitä nähdään silloin, kun pää on painuksissa? Alas katsoessaan nähdään toivottomuuttaan, jalkansa, jotka seisovat hävityksen sirpaleiden päällä. Mutta mitä nähdään nostaessaan päätään? Silloin nähdään läsnä olevan Jumalan saapuvassa Kristuksessa. Silloin havaitaan lähellä oleva vapautuksen hetkeä. Silloin nähdään tihentyvän pimeyden päässä joulun valo. Silloin nähdään elämän realiteetit, nähdään tosiasiat, joiden kaaoksen ja sekasorron keskellä hallitsee Luoja. Hän on luonut kaiken olevaisen. Hän on luonut kaaoksesta järjestyksen. Silloin nähdään vastuunsa elämästään, lähimmäisestään ja luomakunnasta. Silloin nähdään hävityksen kauhistuksen keskellä mahdollisuutensa, joka tarttuu rukouksen toivoon. Silloin nähdään elämän sirpaleiden keskellä vapautuksen hetkeä.
Herramme kehottaa meitä kaikkien vastoinkäymisten keskellä tarkkaamaan luontoa ja luonnon merkkejä. Niin kuin puhkeavasta lehdestä nähdään lähellä olevaa kesää, niin kuin tässä säkkipimeässä ajassa saa aavistaa pian lähestyvää joulun kirkkautta ja rauhaa kaikkien kiireiden jälkeen, niin meidän tulee nähdä rapistuvan elämämme rippeistä Jumalan valtakunnan lähellä olemista (Luuk. 21: 31).
Herramme osoittaa meille miksi näin on ja mikä pysyy: ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa” (Luuk. 21: 33). Vaikka kaikki muu katoa, Sana pysyy. Mieleeni painuu Johanneksen evankeliumin suuri alkupuhe (Joh. 1:15): ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.” Se, mikä oli ennen muun olevaisen, on Sana. Ja se, mikä pysyy kaiken olevaisen hajottua, on Sana. Hän oli alussa ja Hän on kaikessa se koossa pitävä lainalaisuus ja kaiken sisällä oleva jumalainen järkevyys ja järjestys, joka käy ylitse ihmisymmärryksen.
Maailman voimien jylistessä, pommisateessa, ja elämänsä kokonaan kaikkivoivan Jumalan käsiin uskoen isälleni kirkastui Jumalan suunnaton rakkaus. — Auttakoon kolmiyhteinen Jumala meitä elämämme vastoinkäymisissä ja ahdistuksissa näkemään saapuvan Kristuksen, joka pyhässä sanassaan ja vähäisessä uskossa läsnä ollessaan pitää elämämme koossa ja johtaa meitä iankaikkiseen elämään. Aamen.
Uskontunnustusvirsi 733