Rakkaat ystävät, seurakuntalaiset, kirkkoon tulleet.
Milloin maailma loppui? Aika erikoinen kysymys, voi ajatella, sillä tässähän me vielä olemme. Jeesus kuitenkin sanoi jo melkein kaksituhatta vuotta sitten, noin vuonna 33: ”Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu.” Kirkossakin me kuitenkin uskomme, että lopullisia asioita on tiedossa, esimerkiksi se, että ihmisten välinen pahuus lakkaa olemasta ja kuolema tuhoutuu. Mistä taivaan ja maan häviämisestä sitten Kristus puhui? Oliko Jeesus väärässä maailmanlopun suhteen, oliko hän samanlainen maailmanlopun saarnaaja kuin monet nykyään? Joku voi muistaa esimerkiksi, että joulukuussa 2012 maailman olisi pitänyt päättyä.
Jeesus ei kuitenkaan puhunut mistään pelottavasta kaiken lopullisesta tuhoutumisesta tai rapautumisesta, vaikka paljon sotaa ja pelkoa oli tiedossa. Päinvastoin, hän kehotti nostamaan pään, sillä vapautus jostakin oli käsillä. Taivaan ja maan, koko maailmankaikkeuden, perusjärjestys tulisi muuttumaan. Milloin koko maailma siis väistyi Jeesuksen mukaan?
”Tulee aika, jolloin kaikki tämä, mitä te nyt katselette, revitään maahan. Tähän ei jää kiveä kiven päälle.” Näin sanoi Jeesus ihmisille heidän ihastellessaan juutalaisen, silloin ainoaan yhteen Jumalaan uskovan uskonnon pyhäkköä. Evankeliumissa Vapahtaja selittää tätä omaa ennustustaan Jerusalemin temppelin tuhosta, joka tapahtuikin vuonna 70. Jeesuksen, Marian Pojan, omalle kansalle ja heidän toiveilleen temppelin tuhoutuminen oli maailman loppu. Temppelin, jossa kaduttiin syntejä, uhrattiin niin sovituksen kuin kiitoksen merkeissä, ja julistettiin armoa, tuon temppelin oli määrä koota kaikki kansat yhteen palvelemaan Jumalaa, elämään ikuisessa rauhassa. Miten sen tuhoutuminen voisi olla hyvä asia? Jollakin käsittämättömällä tavalla Herran rajun ennustuksen mukaan loppu olisi kuitenkin vapautusta jostakin.
Jeesus Kristus eli nimittäin kulttuurissa, jossa hengellisyys, moraali ja valta kuuluivat saumattomasti yhteen. Juutalainen, monoteistinen, kansa eli Rooman keisaria ja epäjumalia palvovan pakkovallan alaisena. Messiaalta, vapauttajalta, odotettiin sitä, että hän saattaisi kansan kuuliaiseksi Jumalan hyvälle laille. Tämän jälkeen sortajat heitettäisiin pois. Mutta juuri tästä vallan ja väkivallan kierteestä oli saatava vapautus, sellainen maailma sai Jeesuksen mukaan hävitä, Oli koittamassa aika, jossa täydellinen moraali ei olisi hengellisyyden, eli hyvän ja aidon elämän, ehto. Vaatimalla oikeanlaista käytöstä tai ajattelua ei saataisi aikaan oikeutta, ainoastaan vallan tuottamaa tuhoa. Kansojen, sortajien ja sorrettujen, ristiriidat päättyisivät toisella tavalla. Voimaan oli astumassa armon aika.
Muutosvoima ei perustukaan ihmisten yrityksiin olla erinomaisia. Messiaaninen rauhan valtakunta ei tullut sitä kautta, että olemme tarpeeksi kilttejä. Sellaisen maailman, valtakunnan, jossa joulu on totta, saivat Kristuksen tuleminen ja vanhan maailman loppu aikaan. Joulupukilla ei olekaan risuja pahoille lapsille ja lahjoja kilteille. Pyhä Nikolaus, 300-luvun kristillinen piispa, johon hahmo perustuu, antaa lahjoja köyhille ja toivottomille. Se, että voi odottaa hyvää, vaikkei olekaan täydellinen, ei edes hyvä, on hyvin uhkarohkeaa, joidenkin mielestä ehkä jopa röyhkeää tai vaarallista. Siksi monet saarnaavat tai pitävät yllä ajatusta tulevasta lopusta pelotteena, vaikka se, mikä on vanhaa, on jo kerran väistynyt.
Milloin maailma siis loppui? Noin vuonna 33, kun Jeesus, Ihmisen Poika, ei suostunut voimaa ja vaatimuksia käyttäväksi Messiaaksi. Hänestä tuli kärsivä Herran palvelija, armahtaja, ei pelkästään armahduksen opettaja, vaan armon antaja. Profeetta Daniel sanoikin kauan sitten: ”..näin, miten taivaan pilvien keskellä tuli eräs, näöltään kuin ihminen… hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.” Jeesuksessa, joka on ihmiseksi tullut Jumala, koko ihmiskunta on viety Jumalan, ehdottoman rakkauden, läsnäoloon. Maan päällä rauha! Taivaalle on kohonnut uusi merkki: ristin merkki, armon merkki. Voimme odottaa kaikkea hyvää elämältämme, joululta ja kaikelta lopulliselta. Maailman lopusta, rististä, Jumalan kuolemasta, on tullut kaiken alku. Ihmisen Poika sanoo meidän ihmisten keskellä: ”Se on täytetty. Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.”
Oma maailmamme loppui, kun kristillisen kasteen tulvavesi peitti sen. Uusi, yhteinen on alkanut. Tunnustakaamme nyt siis syntimme, ripittäytykäämme.