Sisaret ja veljet, olemme tulleet pääsiäispuutarhaan tyhjälle haudalle. Voimme vain kuvitella Marian tunnelmia, hämmennystä, surua ja mielialojen vuoristorataa. Ehkä juuri tänä keväänä niihin on tavallista helpompi samastua. Monen mielestä ei välttämättä tunnu pääsiäiseltä, kun ei voi tullaan kirkkoon, käydä sukulaisten luona ja noudattaa rakkaita perinteitä. Tämänkin jumalanpalveluksen suunnitelmat ovat muuttuneet kahdesti, mutta päivän aihe Ylösnousseen kohtaaminen ei ole muuttunut miksikään.
Magdalan Maria, Jeesuksen uskollinen seuraaja itkee haudalla. Hänestä tuntuu, että kaikki toivo on mennyt. Hänen rakas ystävänsä, Herransa ja Pelastajansa on poissa. Eihän tässä näin pitänyt käydä. Tämä ei voi olla mahdollista. Tässä murheessaan ja tuskassaan hän on koko ajan enkelien ja ylösnousseen Jeesuksen ympäröimänä. Kunpa me, hyvät ystävät, muistaisimme tämän, kun Jumala tuntuu olevan kaukana. Kun me kyselemme onko Jumala unohtanut tai hylännyt, niin ne olivat myös Jeesuksen kysymyksiä ja toistuvat vaikkapa psalmeissa monet kerrat.
Saatamme toivoa, että Jumala puuttuisi asioiden kulkuun yliluonnollisella tavalla ja lähettäisi enkeleitä viestintuojaksi. Tässä hän toimii juuri niin, mutta ei se näytä Marian huolta ja surua helpottavan. Sisimmässä vellovat tunteet menevät kaiken edelle ja maailma nähdään niiden läpi.
Sisäinen maailma on siis jotakin muuta kuin ulkoinen todellisuus. Kun Jumala tuntuu olevan kaukana, on hyvä muistaa, että Jumala on meidän sydäntämme suurempi. Hän on luvannut asua särkyneiden ja murtuneiden luona. Hän on luvannut, ettei koskaan jätä meitä. Hänen läsnäoloaan ei aina huomaa, mutta hän ei silti ole kaukana yhdestäkään meistä.
Niin enkelit kuin Jeesuskin kysyvät Marialta saman kysymyksen: ”Mitä itket nainen?”
Tässä on suuri viisaus. He tietävät kyllä mistä on kysymys, mutta surevan on tärkeää saada sanoittaa tunteitaan. Maria ei ole saman tien valmis ottamaan vastaan sanomaa Jeesuksen kuolleista heräämisestä. Hän katselee hämmentyneenä tyhjää hautaa ja päässä pyörii eri vaihtoehtoja. Hän on vielä niin keskittynyt suremaan Jeesuksen kuolemaa, ettei huomaa puhuvansa enkeleiden kanssa, eikä hän tunnista Jeesustakaan. Kumpikaan ei sano: ”älä itke”, vaan he kuuntelevat mikä Marian mieltä painaa ja antavat hänen purkaa oloaan. Maria on huolissaan Jeesuksen kadonneesta ruumiista.
Tuskansa ja hätänsä keskellä Maria syyttää Jeesusta, jota hän luulee puutarhuriksi. Tuossa täytyy olla se syyllinen, joka on vienyt ruumiin pois. Hyvät ystävät, paha olo ja hätä purkautuvat usein syytöksinä, joiden taakse olisi hyvä nähdä. Yksinäinen ja ahdistunut ihminen jää yhä enemmän yksin, jos pelkäämme kohdata hänen tunteitaan. Vasta mielen kuormaa purettuaan voi osata iloita siitä, että joku kuuntelee ja haluaa auttaa. Me olemme seurakuntana sinua varten. Välillä tarvitaan esimerkiksi pappia tai diakonia, joskus psykologia tai kriisityöntekijää, joskus tuttua lähimmäistä. Uskon, että me kaikki haluamme tässä kriisissä tukea ja kuunnella toisiamme. Jumala jos kuka kestää meidän surumme ja hätämme, pelkomme, syytöksemme ja kysymyksemme. Ne eivät mene kuuroille korville, vaan Herra on lähellä ja kuuntelee. Mariakaan ei tätä huomannut ja hän oli huoliensa keskellä kääntynyt poispäin Jeesuksesta.
Sitten ylösnoussut Herra kutsuu Mariaa nimeltä. En haluaa käyttää sanaa puhutella, koska siitä tulee helposti mieleen, että toisella on jotain moitittavaa. Voimme vain kuvitella miten lempeästi ja rakkaasti hän lausuu ystävänsä nimen. Nyt Marian silmät avautuvat ja hän ymmärtää kenen kanssa hän puhuu. Hän kohtaa Jeesuksen katseen. Meillä saattaa olla vääränlaista jumalanpelkoa. Saatamme pelätä joutuvamme Jumalan puhutteluun ja ettei hän ole meihin tyytyväinen, että hänen katseensa on vaativa tai syyttävä. Ilman Vapahtajaa näin varmaan olisikin. Mutta juuri Kristuksen tähden Jumala lähestyy meitä aina armo ja anteeksiantamus edellään. Jeesus ymmärtää meitä kaikessa, koska hän on kokenut kärsimykset ja kiusaukset. Magdalan Maria oli syttynyt Jeesuksen rakkaudesta. Hän oli kokenut Jeesuksen pelastavaa apua. Meillekin Jeesus sanoo: ”Älä pelkää. Minä olen sinut lunastanut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet minun.”
Kristuksen kanssa kulkeminen ei poista surua ja kärsimystä. John Vikströmin kirjoittamassa kirjassa nimeltä Otan osaa sanotaan seuraavia ajatuksia: ”Olet varmaan huomannut, että suru on aika vaatelias matkakumppani, joka harvoin antaa sinulle omaa aikaa. Se omii itselleen kaikki ajatuksesi ja tunteesi eikä anna sinulle hetken rauhaa. Se herättää monenlaisia tunteita, nostaa esiin kysymyksiä, ehkä syytöksiäkin. Joskus itsesyytöksetkin nostavat päätään ja joskus voi joutua kuin valottomaan tunneliin. Kaikki tämä on normaalia surutyötä, varsinkin alkuvaiheessa. Suru on seuranasi siksi, että menettämäsi ihminen on ollut sinulle rakas. Suru on kaikesta huolimatta myös ystäväsi, jolla on sinulle paljon kerrottavaa – esimerkiksi se, ettei sinun tarvitse olla vahva itsesi eikä kenenkään muunkaan silmissä. Sinä saat olla heikko ja sinulla on lupa käsitellä tunteitasi kaikessa rauhassa”.
Hyvät ystävät, Kristus on meidän matkakumppanimme taivaan tiellä, niin ilossa kuin surussa, työssä ja levossa ja olipa mielenmaisemamme millainen tahansa. Kuulemamme psalmin tavoin voimme hädissämme kokea, että meidät on repäisty pois Jumalan luota, mutta hän antaa apunsa kaikille, jotka turvautuvat häneen. Hän sulkee meidät armonsa suojaan ja ottaa turvaan majaansa.
Marian itku haudalla vaihtuu ilosanoman viemiseksi. Vaikka varmasti tekisi mieli halata ja syleillä Jeesusta, tunnustella, että hän tosiaan on siinä ja jäädä hänen jalkojensa juureen, niin nyt on muiden opetuslasten vuoro kuulla voiton sanoma. Jeesus käskee viemään sanaa veljilleen. Hän on palaamassa oman isänsä ja meidän Isämme luo. Hänen ansioistaan Jumala ei ole kaukainen tai pyhyydessään kauhistuttava, vaan rakastava ja armahtava Isä.
Jeesuksen ylösnousemus on vienyt pohjan epätoivolta, pimeydeltä ja kuolemalta. Meidän kanssamme on Jumala, joka luo uutta ja jolle mikään ei ole mahdotonta. Kaikessa ahdingossakin hän kantaa meitä ja saamme olla parhaassa turvassa. Meitä kutsutaan viemään toivoa ja iloa, kuuntelemaan ja antamaan tilaa kaikille tunteille, rukoilemaan ja siunaamaan. Käyköön myöten taikka vastaan, niin taivaallinen Isä ei hylkää lastaan. Meillä on alkanut pitkä ja iloinen pääsiäisaika. Saamme havahtua siihen, että Herramme elää. Hän kutsuu meitä nimeltä ja meidät on kasteessa liitetty hänen ylösnousemukseensa.