Rakkaat kristityt!
Tänään en aikonut rasittaa teitä pitkällä saarnalla. Haluaisin avata vain muutamia näköaloja pääsiäisen sanomaan – ja erityisesti tämän toisen pääsiäispäivän sanomaan. Päivän evankeliumi tuottaa iloa siksi, että ainakin minun on helppo löytää siitä itseni. Ja sehän se tarkoitus tietenkin aina on.
Kun pysähdymme pyhä pyhän jälkeen ilosanoman äärelle – siitä, mitä tapahtui kaksi tuhatta vuotta sitten tulee tämän päivän todellisuutta. Ajan rajat murtuvat – me olemme evankeliumissa mukana. Elävä Jeesus kohtaa meidät, puhuu meille – uudistaa uskomme ja elämämme.
Tänään evankeliumi kertoo kahdesta opetuslapsesta kulkemassa Emmauksen tiellä. Toinen heistä on nimeltään Kleopas – toisella ei ole nimeä. Ehkä se olet sinä – tai ehkäpä se olen minä.
Heistä kerrotaan, että he ovat tiellä, kulkemassa – he puhuvat ja pohdiskelevat sitä, mitä kaikkea onkaan tapahtunut. He saavat matkakumppanikseen Jeesuksen – mutta eivät tunnista tätä. Heidän silmänsä ovat kuin sokaistuneet.
He käyvät Jeesuksen kanssa läpi viikonlopun tapahtumia. He kertovat kuinka olivat odottaneet tuosta Jeesuksesta Israelin vapauttajaa – mutta toivo valunut hiekkaan. Juutalaisten omat hallitusmiehet olivat luovuttaneet hänet roomalaisille tuomittavaksi ja kuolemaan.
Nyt oli jo kolmas päivä: perjantai, lauantai, sunnuntai… päivä oli ollut vieläkin hämmentävämpi, koska oli tapahtunut jotain aivan ennen kuulumatonta. Naiset olivat löytäneet aamulla tyhjän haudan ja saaneet enkeliltä viestin: Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista. Myöhemmin Simon oli todennut saman haudalla.
Mitä tämä on? Miten tämä on mahdollista? Ymmärrys ei riitä käsittämään.
Kertomus jatkuu sillä, että Jeesus pitää näille seuraajilleen ja kuvaa kuinka kaikki, mitä Messias koki ja kärsi – oli jo kirjoituksessa ennustettu. Vähitellen alkoi sanat aueta.
Tultiin perille ja miehet pyysivät Jeesusta jäämään – ja yhteisellä aterialla he tunnistivat hänet hänen murtaessaan leivän.
Nyt tuli opetuslapsille kiire palata toisten luo kertomaan, että he olivat kohdanneet Jeesuksen.
Hyvät ystävät – meitä kristittyjä on kutsuttu ”sen tien kulkijoiksi.” En tiedä, mitä tietä tuolla sanonnalla on tarkoitettu – mutta olkoon se vaikka tuo Emmauksen tie.
Kuinka usein onkaan niin, että me kuljemme tiellämme tunnistamatta Jeesusta. Yhä hän kulkee sillä tiellä – me vain olemme niin helposti sokeat nähdäksemme hänet. Siinä hän vain kulkee lähellämme, milloin kenenkin hahmossa. Ehkäpä juuri sen hahmossa – josta sitä vähiten odotamme. ”kaiken minkä olette tehneet (tai jättäneet tekemättä) yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet (tai jättäneet tekemättä) minulle.” Hän kulkee yhä keskellämme kutsuen rakastamaan, välittämään, levittämään ihmisarvoa, oikeudenmukaisuutta ja vaikka tasa-arvoakin (mikä on viime päivinä jälleen ollut esillä).
Ja yhä vielä Kristus tulee näkyväksi, tunnetuksi, kohdatuksi – yhteydessä. ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siinä minä olen heidän keskellänsä.” Ja aivan erityisesti hän on tunnistettavissa siellä, missä leipä murretaan ja viini jaetaan – ehtoollisessa.
Ylösnousemususkon vahvin todiste on kohtaamisessa. Yhä vielä hän on täällä. Kristus nousi kuolleista – totisesti nousi.