Pellon partiotyön 50-vuotisjuhlan messu.
Rakkaat kirkkovieraat, veljet ja sisaret!
Kertomus Emmauksen tien kulkijoista on yksi UT:n koskettavimmista teksteistä. Se on osa Luukkaan kokonaisteosta Evankeliumikirja – Apostolien teot, jossa hän kertoo Jeesuksen valmistamasta pelastuksesta, ja siitä, miten Jeesuksen joukkoonsa valloittamat ihmiset kuljettivat hyvää sanomaa ympäröivään maailmaan.
Teologisesti katsottuna kertomus Emmauksen tien matkalaisista kuvaa aivan kuin pitkän kaarisillan alkupään – sillan joka yltää tähän hetkeen, tämän aamun jumalanpalvelukseenkin. Kyse on siitä, että Jeesus Vapahtaja ei jäänyt hautaansa. Hän ei jäänyt myöskään Jerusalemiin vuoteen 30. Ei, vaan hän on luvannut olla ja hän on ”siellä missä kaksi tai kolme, kaksi tai kolmekin vain on koolla hänen nimessään”. Hän itse, ylösnoussut, silloittaa sen aikakuilun, joka on ensimmäisen pääsiäisen tapahtumien ja meidän nykyhetkemme välissä.
Viimeksi kiirastorstaina vietimme monessa Oulun yliopistollisen sairaalan potilashuoneessa ehtoollista. Aina alkuvirren jälkeen luin Kirkollisten toimitusten kirjasta luvusta ”Sairaan luona käynti” nämä sanat: ”Herramme J.Kr on sanonut ´Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään´. Hän on nytkin luonamme ja antaa meidän kokea läsnäolonsa.”
Sikäli kuin tiedetään, Luukas on kirjoittanut evankeliuminsa ja myös tuon kuvauksen Emmauksen tien matkalaisista vasta 80-luvulla jälkeen Kristuksen syntymän. Hän oli itse monta kertaa kokenut tuon ihmeen, että Ylösnoussut Vapahtaja tulee ymmärryksemme ylittävällä tavalla luoksemme, kun Hänen ateriaansa, pyhää ehtoollista vietetään. Selvästikin Luukas käyttää sanavalintoja, jotka tekevät Emmauksen kylän pienen kodin ateriasta ehtoollisen: ”hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille”.
Mutta Luukkaan kertomus sisältää muutakin kuin ehtoollisen. Siinä Vapahtaja itse käsittelee Raamatun lupauksia Pelastajan tulemisesta ja selittää niitä matkakumppaneilleen. Näin tapahtuessa näiden miesten, Kleopaksen ja hänen ystävänsä, sydän alkaa hehkua innosta. Luukas oli itse kokenut ja niin olemme myös me kokeneet, että kun Raamatun sanaa luetaan, tutkikaan ja selitetään seuroissa, leirihartauksissa, jumalanpalveluksessa, sen sanan kautta Vapahtaja itse käy lohduttamaan levotonta tai murheellista sydäntä. Vapahtaja itse on läsnä, kun sanaa luetaan ja tutkitaan.
Kirkkomme Tunnustuskirjoihin kuuluu kirjoitus nimeltä Schmalkaldenin artikkelit. Luther luettelee tässä kirjoituksessaan ne kanavat, joiden kautta Jumala toimii meitä kohtaan ja ylläpitää uskoamme ja toiveikkuuttamme. Listassa on viisi kohtaa: 1. evankeliumin julistaminen, siis saarna tai seurapuhe, 2. kaste, 3. ehtoollinen, 4. rippiin liittyvä synninpäästö ja 5. viidenneksi ”veljien keskinäinen keskustelu ja lohduttaminen. Sillä – niin Luther jatkaa – Kristus sanoo: Missä 2 tai 3 on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään´.” – Myös tämä Jumalan armon kanava meidän luoksemme on mukana kertomuksessa Kleopaksesta ja hänen ystävästään. Näin Luukas: ”He keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa…” Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja muutti synkät miehet aivan toisenlaisiksi!
Me emme siis ole uskon tietä kulkiessamme omassa varassamme, vaan kaikki on sen varassa, että Vapahtaja Kristus itse aina uudelleen tulee luoksemme ja nostaa meidät luottamukseen ja iloon. Toteutuu virren 301 sana: ”Sun on Jeesus alkamasi uskoni ja kilvoitus, sun on myöskin hallussasi matkan päässä vapahdus. Silloin minut uupuneen noudat luokses taivaaseen.”
Luukas on kirjoittanut jalon tekstin – Jumalan hengen johdannassa, ei tällaista kaikiksi ajoiksi pätevää kertomusta olisi muuten syntynyt!
Mutta vielä tekee mieli kehua lisää Luukkaan tekstiä! Hän on siinä piirtänyt myös kuvan ystävyydestä, kahdesta saman tien kulkijasta, kuin partiokavereista.
Lapsistamme vanhin Mikael on erityisen innokas partiolainen. Kysyin häneltä, mitä partio on hänelle antanut. Miettimättä hän ensimmäiseksi vastasi: ”Hyviä ystäviä! (Jatkoi kyllä: ”niin ja vaimonkin”, he tapasivat partiossa.)
Myös minulle Ylirannan ensimmäisen vartion, Karhu-vartion Makelle partiovuodet antoivat uskollisia ystäviä, joista olen syvästi kiitollinen. Sain tavallaan ison veljen ja hänessä oivan miehen mallin, kristityn miehen mallin. Näin ja näen esikuvan uskollisesta kristittynä kilvoittelemisesta.
Sain muutakin: Miten syviä luontoelämyksiä antoivatkaan silloisen erämaamaisen Kivivaaran ja Kivijärven tienoot, jonne teimme retkiä. Ja vielä: Miten meitä yhdistikään Lapin partiopoikapiirin Luoston talvileirin uuvuttava iltaöinen kuutamohiihto Sodankylän Torvisen kylästä Luoston juurelle. Olimme aivan väsyneitä. Luulimme, että lämpimät teltat ovat meitä varten valmiina. Mutta ei muuta kuin keräämään havuja ja pystyttämään puolijoukkuetelttaa. Väsytti, masensi, tympi. Mutta aamulla kevättalven aurinko säteili uskomattomalla kirkkaudella ja eilisen harmit olivat tiessään. Leiristä tuli hieno – ja me opimme ponnistelemista äärirajoilla, sitä että selvitään ja sitä, että uusi päivä kaiken muuttaa voi.
Opimme Luoston leirillä myös raamatullista arvosijojen vaihtumista. Lipunnostoon järjestäydyttäessä keväthanki kantoi kevyimmät ja pienimmät, isoimmat humpsahtivat metriseen lumeen lyhyimpiä päätä lyhyemmiksi.
Te partiossa mukana olleet tai olevat tiedätte, miten paljon partio antaa. Te tiedätte myös, miten hyviä asioita partio opettaa. Ei koskaan ole tarvinnut eikä tarvitse hävetä yhtäkään niistä ihanteista, joita partiolupauksessa ja partion opetuksissa pyritään juurruttamaan mieliimme. Ne ihanteet ja ne opetukset ovat yhä ja aina pätevät.
Lopuksi haluan ottaa esille asian, joka on sanottu eräässä toisessa pääsiäisajan raamatunkohdassa. Se on apostoli Paavalin kirjeestä Rooman kristityille. Näin Paavali: ”Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti.”
Paavali ei puhu tässä hyvän elämän ihanteista tai kunnon partiolaisen tuntomerkeistä, ne ovat tärkeitä tätä elämää varten. Hän puhuu siitä, miten me kestämme pyhän Jumalan edessä, miten me voimme päästä kerran perille taivaan kotiin. Pyhän Jumalan edessä, hänen läpivalaisussaan ei kestä paraskaan ihminen omassa varassaan. Myös hänen sydämensä syövereissä asuu syntisyyden pimeys. Taivaaseen ei pääse paraskaan partiolainen oman yrittämisensä varassa. Jumalan sanaa sanoo: ”Meistä ei ole itseämme auttamaan Jumalan edessä kelpaavan pyhyyden saavuttamisessa.” Tämä pyhyys, tämä kelpaavuus tulee meille vain lahjana Vapahtajaltamme Jeesukselta. Hän on kuollut meidän syntiemme tähden niiden sovitukseksi. Hänen nimessään ja veressään meillä on kaikkien syntiemme anteeksiantamus. Sen me saamme uskoa omalle kohdallemme, se meidän tulee uskoa omalle kohdallemme tänäänkin. Se lopulta on kaikkein tärkeä asia, kun elämämme ilta kerran lähestyy – emmekä kukaan tiedä, milloin se ilta itsekunkin meidän kohdalla on.
Luukkaan ihanassa tekstissä on myös meidän suuhumme sopiva pyyntö. Se olkoon sinun ja minun elävä rukous: ”Rakas Jeesus, jää luoksemme.”
Siunatkoon hän jatkossakin Pellon partiotyön.
Siunatkoon hän itsekunkin meidän elämän ja rakkaittemme elämän!