2. pääsiäispäivä, Matt. 28: 8-15, Martti Vaahtoranta

1.
Rakkaat veljet ja sisaret pääsiäisen ihanassa valossa!
Jos nyt saarnaisin siinä kirkossa, jossa olen aikuisikäni toistaiseksi pisimmän ajan saanut elää ja kasvaa kristittynä ja myös pappina paljon oppinut, sanoa kajauttaisin tällä tavalla: Christus ist auferstanden! Ja te vastaisitte: Er ist wahrhaftig auferstanden!
Mutta koska nyt saarnaan Rauman kaupungissa, jossa olen asunut ja elänyt vieläkin kauemmin kuin Saksan Rheinhessenissä ja missä me nyt kokoonnumme seurakuntana viettämään pääsiäisen riemujuhlaa, sanon saman asian suomeksi ja myös vastaan huutooni: Kristus on ylösnoussut! Hän on totisesti ylösnoussut!
Vielä me opettelemme tämänkin – että tervehdimme toisiamme pääsiäisen aikaan tällä riemullisella sanomalla. Eivät meitä tosin kristilliset tavat eivätkä iskulauseet sellaisinaan pelasta, mutta kun meillä joka tapauksessa on tapoja, joita noudatamme ja lauseita, joita toistamme, niin olkoot ne sitten sellaisia, jotka todistavat meidän Herramme ja Vapahtajamme suuresta armosta ja rakkaudesta, siitä, mitä Hän on tehnyt meidän puolestamme. Sillä Kristus on totisesti ylösnoussut ja kuolema nielty siinä voitossa, jonka Hän sai valheen isästä ja murhaajien ruhtinaasta! Henkitoreissaan se nyt kituu ja raivoaa, mutta joutuu lopulta ikuiseen kadotukseen. Kuolema on jo kuollut, mutta Jeesus elää, ja Hänen kanssaan kaikki Hänen omansa, kaikki ne, joille on annettu synnit anteeksi ja jotka on kasteessa herätetty kuolleista, ne, jotka uskovat Häneen, Elämän ruhtinaaseen.
2.
Uskotko sinä? Iloitsetko sydämestäsi siitä, että Jeesus nousi kuolleista? Uskotko, että Hän sovitti syntisi ja avasi sinullekin tien iankaikkiseen elämään?
Vai epäiletkö? Tuntuuko sinusta siltä, kuin Jeesus yhä olisi haudassaan? Tuntuuko Jeesuksen ylösnousemus liian hyvältä ollakseen totta?
Ei kannattaisi epäillä, sillä Jeesuksen totta se on. Se on todella tapahtunut tosiasia.
Totta on kyllä sekin, totta sen kokemuksen perusteella, joka meillä on tästä maailmasta, etteivät kuolleet yleensä herää henkiin. Tiettävästi yksikään ihminen ei ole palannut kertomaan meille, mitä rajan toisella puolella on, ei ainakaan niin, että hän olisi tullut lopullisella tavalla sieltä takaisin eikä niin, että asia olisi laajalti tiedossa ja dokumentoituna ja kaikkien luettavissa.
Itse asiassa pidetään järkkymättömänä luonnonlakina sitä, mikä meilläkin on jokaisella edessämme, ellei Herramme palaa sitä ennen: että tämä maallinen elämämme kerran päättyy ja päättyy lopullisesti. Tämä luonnollinen asiaintila onkin suurimpia syitä siihen, että myös Jeesuksen ylösnousemus pyritään torjumaan. Sanotaan, että ”sellaista nyt vain ei voi tapahtua”.
Silti sekä Raamattu että tunnetun historian kulku todistavat ja puhuvat voimakkaasti Jeesuksen ylösnousemuksen puolesta. Raamatun kertomukset siitä ovat juuri niin elämänmakuisia ja rosoisen todellisia, että kuulemme niissä aidon silminnäkijätodistajien äänen. Niitä kertomuksia ei varmasti ole keksitty, vaan Pyhän Hengen ohjauksessa on kirjoitettu ylös eri näkökulmista käsin katsottuna se, mitä hämmästykseltä ja hämmennykseltä muistettiin siitä mullistavasta ja täysin odottamattomasta tapahtumasta, jonka tähden mekin nyt täällä olemme koolla.
Ja lisäksi niitä, jotka olivat ennen Jeesuksen taivaaseen astumista kohdanneet Hänet todellisesti ylösnousseena Herrana, niitä oli sadoittain. Vielä huomattavasti myöhemmin eli Paavalin laatiessa kirjeitään, heitä oli niin paljon elossa, että kyselijät voitiin aivan helposti lähettää tarkistamaan asia ensikäden todistajilta.
Millään muulla tavalla kuin Jeesuksen todellisella ylösnousemuksella ei voi myöskään selittää sitä kertakaikkista muutosta, joka tapahtui Jeesuksen opetuslapsissa: maahan lyödystä ja täysin lannistetusta pienestä joukosta tuli hyvin lyhyessä ajassa se alkukirkko, joka käsittämättömän nopeasti ja verisiä vainojakaan pelkäämättä levisi kaikkialle Rooman valtakunnassa ja sen rajojenkin ulkopuolelle. Pelkän hallusinaation, harhakuvan varassa ei mennä villieläinten eteen areenalle, eikä Herran kuoleman psykologinen torjunta riitä selitykseksi sille, ettei Pietarista ja hänen kavereistaan tullut enää Gennesaretin kalastusosuuskunnan jäseniä, vaan Herran Jeesuksen marttyyreja, veritodistajia.
3.
Kyllä Jeesuksen ylösnousemus on totta. Meillä on maallisessakin mielessä vankat perusteet uskoa siihen, vaikka se sotiikin luonnollisen järjen ja järjestyksen lakeja vastaan.
Siitä huolimatta olet hyvässä seurassa, jos et vielä toisenakaan pääsiäispäivänä oikein tahdo uskaltaa uskoa siihen ihmeelliseen uutiseen, jonka uskovat sisaret eilen toivat Jeesuksen tyhjältä haudalta. Muistamme, kuinka kallioapostoli Pietari ja hänen veljensä olivat kuin se suomalainen, joka ”ei usko, ennen kuin näkee”. Ja tämän päivän ensimmäisen vuosikerran evankeliumissa, jonka kuulimme alttarilta, tilanne on samanlainen. Näin puhuu Kleopas tuntemattomalle miehelle, joka lyöttäytyy hänen ja erään toisen opetuslapsen seuraan näiden kävellessä kohti Jerusalemia parin tunnin matkan päässä kaupungista:
Oletkos ainoa muukalainen Jerusalemissa, joka et tiedä, mitä siellä näinä päivinä tapahtui? Ja hän sanoi heille: mitä? He sanoivat hänelle: Jesuksesta Natsarealaisesta, joka oli väkevä propheta töissä ja sanoissa, Jumalan ja kaiken kansan edessä. Kuinka meidän ylimmäiset papit ja päämiehet antoivat ylön hänen kuoleman kadotukseen, ja ristiinnaulitsivat hänen. Mutta me luulimme hänen siksi, joka Israelin piti lunastaman. Ja paitsi kaikkia näitä on jo kolmas päivä tänäpänä, kuin nämät tapahtuivat. Mutta myös muutamat vaimot meistä ovat meitä peljättäneet, jotka varhain aamulla tulivat haudalle, Ja kuin ei löytäneet hänen ruumistansa, tulivat he ja sanoivat, että he enkeleinkin näyn nähneet olivat, jotka sanoivat hänen elävän. Ja muutamat niistä, jotka meidän kanssamme olivat, menivät haudalle ja löysivät niinkuin vaimot olivat sanoneet; mutta ei he häntä nähneet. (Luuk. 24:18-24)
Ei ensimmäistenkään kristittyjen ollut helppo uskoa, että Jumala voisi tehdä jotakin niin kokonaan toisenlaista kuin kukaan koskaan oli kokenut. Ja joskus on vaikea ottaa vastaan myös hyviä eikä vain pahoja uutisia. Me olemme sillä tavoin kietoutuneet oman surkeutemme ja maailman pahuuden ympärille, että niistä muodostuu meille vankila, ja oven siihen suljemme itse – sisältä käsin. Vaikka kuinka aurinko ulkona paistaisi, me suremme suljettujen ovien ja raskaiden verhojen takana maailman pahuutta ja elämän synkeyttä.
Emmekä me voi auttaa itseämme! Ei kukaan voi nostaa itseään niskasta kuiville! Emme voi pakottaa itseämme myöskään uskomaan Jeesuksen ylösnousemukseen, saati iloitsemaan siitä. Eikä Herra Jeesus itsekään meitä pakota – mutta Hän auttaa meitä! Hän auttaa meitä väkevästi epäuskosta uskoon, auttaa ihan kädestä pitäen uskomaan siihen, mikä on totta siitä riippumatta, uskommeko me sen.
Totta on kyllä sekin, minkä Herra myöhemmin sanoi pyhälle Tuomaalle: ”Ettäs näit minun, Toomas, niin sinä uskoit: autuaat ovat ne, jotka ei näe, ja kuitenkin uskovat.“ (Joh. 20:29) Muistatte varmasti tilanteen, johon palataan ensi pyhänä: kuinka Tuomas ei ollut paikalla, kun muut jo olivat nähneet ylösnousseen Herran ja kuinka hän sittenkin lopulta uskoi ja ihan polvilleen pudoten palvoi Herraansa ja Jumalaansa.
4.
Ensimmäisiä opetuslapsiaan Jeesus auttoikin aivan erityisellä tavalla uskomaan. Me emme saa sitä heiltä kadehtia, mutta on siinä silti meille oppimista: Jeesus ei nimittäin vain lähettänyt enkeliä kertomaan ylösnousemuksestaan, ei ainoastaan suullista ilmoitusta tapahtuneesta, vaan Hän itse ilmestyi omilleen jopa niin, että Hänen kanssaan saattoi syödä ja juoda ja häneen koskea.
Niin tapahtuu myös tämän päivän saarnatekstimme kertomuksessa. Muistamme eilisestä, kuinka saman P. Matteuksen mukaan pelkkä enkelin viesti ei vielä riittänyt niille apostoleille eikä muille opetuslapsille, joille uskovat naiset veivät todistuksensa. Piti mennä itse tarkistamaan asia!
Tänään kuulemme, mihin uskovien naisten varmuus siitä, mitä he kertoivat, lopulta perustui – ei pelkästään avattuun ja tyhjään hautaan, ei ainoastaan enkelin ilmoitukseen, vaan myös ja ennen kaikkea siihen, mitä heille tapahtui matkalla kaupunkiin: Jesus itse tuli heitä vastaan ja sanoi: terve teille!
Naiset kohtasivat Ylösnousseen Jeesuksen itsensä, kun he olivat jo saaneet viestin Hänen ylösnousemisestaan ja olivat menossa viemään sitä eteenpäin. Tämä toistuu monin eri tavoin ja aina uudelleen Pääsiäisen aikaan. Ylösnoussut Jeesus itse ilmestyy omilleen, ja aina Hänen viestinsä on sama: ”Älkäät peljätkö!”
Tämän päivän saarnatekstissä Hän kuitenkin ilmestyy nimenomaan niille, jotka ovat matkalla – ja sama on tilanne päivän alttarilta kuullussa Luukkaan evankeliumin kertomuksessa. Oli kuultu huhuja tai oikeastaan jo selvä viesti Jeesuksen ylösnousemuksesta, mutta ei oikein tahdottu uskoa siihen, oltiin matkalla, ja silloin Jeesus ilmestyi omilleen.
5.
Älä siis sinäkään jää paikallesi, kun kuulet viestin: ”Jeesus on kuollut sinun syntiesi tähden ja noussut kuolleista niiden sovittajana. Hän elää!” Älä jää kyhjöttämään ihmetellen, onko tämä viesti tosi vai ei, vaan lähde sille matkalle, jolla Kristuksen kirkko, Hänen seurakuntansa on! Lähde yhdessä muiden Herran omien kanssa Egyptin vankeudesta kohti luvattua maata uskoen Jumalan lupauksen sana ja seuraten sitä, kun se johdattaa sinua pilvenä päivällä ja tulipatsaana yöllä!
Et ehkä tunne mitään. Ehkä epäilet. Mutta kun vaellat kysellen ja murheellisena, seuraasi lyöttäytyy muuan kulkija. Kärsivällisesti hän alkaa kysyä, miksi oikein riiputat päätäsi ja miksi huolten rypyt kerääntyvät surullisten silmiesi ympärille.
Ja Hän aloittaa Mooseksesta ja profeetoista ja selittää sinulle Jumalan sanaa. Ja kun ihmettelet, miksi surusi alkaa väistyä ja miksi epäilyksen pilvet haihtua, kun aurinko jo alkaa painua mailleen ja kun tulee ehtoo ja kun et millään haluaisi erota tästä tuntemattomasta ja kun kutsut hänet sinne, missä teille on luvattu yökortteeri muiden samaan suuntaan kulkevien kanssa ja kun on ehtooaterian aika, Hän ottaa leivän, siunaa, murtaa, antaa sen sinulle ja kaikille teille ja sanoo ”tämä on minun ruumiini”, ja viinin, ja sanoo ”tämä on minun vereni” – silloin sinä tunnet Hänet.
Sanassa ja sakramenteissa ja seurakunnan vaeltavassa joukossa ylösnoussut Herra Jeesus Kristus on koko ajan kulkenut kanssasi. Siinä Hän on, ja siinä Hän ilmoittaa itsensä. Saat siis riemuiten jatkaa matkaa yhdessä toisten kanssa näin puhellen: ”Eikö meidän sydämemme meissä palanut, kuin hän tiellä meitä puhutteli ja selitti meille kirjoitukset?”
Ja vielä näin kerrotaan tapahtuneen sen jälkeen:
Ja he nousivat sillä hetkellä ja palasivat Jerusalemiin, ja löysivät ne yksitoistakymmentä koossa ja ne, jotka niiden kanssa olivat, Jotka sanoivat: Herra on totisesti noussut ylös ja ilmaantui Simonille. Ja he juttelivat heille, mitä tiellä tapahtunut oli, ja kuinka hän heiltä oli tuttu leivän murtamisessa. Mutta kuin he näitä puhuivat, seisoi itse Jesus heidän keskellänsä ja sanoi heille: rauha olkoon teille!Niin he hämmästyivät ja peljästyivät, ja luulivat näkevänsä hengen. Ja hän sanoi heille: mitä te pelkäätte? ja miksi senkaltaiset ajatukset tulevat sydämeenne? Katsokaat käsiäni ja jalkojani, että minä itse olen: ruvetkaat minuun ja katsokaat; sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin näette minulla olevan. Ja kuin hän nämät sanonut oli, osoitti hän heille kätensä ja jalkansa. Mutta koska ei he vielä uskoneet ilon tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: onko teillä tässä mitään syötävää? Niin he panivat hänen eteensä kappaleen paistettua kalaa ja vähän kimalaisen hunajaa. Ja hän otti sen ja söi heidän nähtensä. Niin hän sanoi heille: nämät ovat ne sanat, jotka minä puhuin teille, kuin minä vielä tiedän kanssanne olin; sillä kaikki pitää täytettämän, mitä kirjoitettu on Moseksen laissa ja prophetaissa ja psalmeissa minusta. Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä, kirjoituksia ymmärtämään, ja sanoi heille: niin on kirjoitettu, ja niin tuli Kristuksen kärsiä ja nousta kuolleista kolmantena päivänä, ja saarnattaman hänen nimeensä parannusta ja syntein anteeksi antamusta kaikissa kansoissa, ruveten Jerusalemista. Mutta te olette näiden todistajat. (Luuk. 24:33-48)
Amen.