2. pääsiäispäivä, Matt. 28: 8-15, Martti Vaahtoranta

1.
Kuulimme alttarilta kaksi erilaista „pääsiäiskertomusta“, kaksi toisilleen vastakkaista selitystä, miksi Jeesuksen hauta oli tyhjä. Yksi selityksistä on se, jota vielä meidänkin päivinämme toistetaan. Toinen taas on se, jonka tähden me olemme täällä nyt jo toista päivää riemullista pääsiäisjuhlaa viettäen. Niinhän me teemme joka pyhä, jokaisena viikon ensimmäisenä päivänä, jokaisena Herran päivänä, mutta aivan erityisesti juuri nyt, pääsiäisenä.
Kaksi kertomusta, kaksi johtopäätöstä – mutta silti kaikille yhteinen lähtötilanne. Eivät vain päivän evankeliumin henkilöt, vaan kaikki, jotka ylipäätään tiesivät, mitä heidän ympärillään tapahtuu, tiesivät myös, että tunnettu profeetta Jeesus Nasaretilainen oli otettu pääsiäisjuhlan alla kiinni, tuomittu kuolemaan ja naulittu ristille. Tuomiokaan ei ollut salainen, ja itse teloitus oli mahdollisimman julkinen tapahtuma.
Jeesuksen ristiinnaulitsemisella oli paljon todistajia, ja nekin, jotka eivät olleet paikan päällä, kuulivat siitä silminnäkijöiltä. Jeesuksen kuolemasta puhuivat kaikki. Siitä olivat kuulleet myös sotilaat, jotka komennettiin vartioimaan Jeesuksen hautaa, elleivät he suorastaan kuuluneet samaan osastoon, joka oli jo ristiinnaulitsemassa Häntä.
2.
Yhdessä tämän päivän Raamatun kertomuksista, jota ei tänään luettu alttarilta, kerrotaan kahdesta opetuslapsesta, jotka kävelevät Jerusalemista Emmauksen suuntaan. He kohtaavat tiellä tuntemattoman miehen, joka lyöttäytyy heidän seuraansa. Hänen kysyessään, mistä murheelliset ystävykset tiellä kulkiessaan keskenään puhuivat, toinen heistä vastaa: „Oletkos ainoa muukalainen Jerusalemissa, joka et tiedä, mitä siellä näinä päivinä tapahtui?“ (Luuk. 24:18)
Veli Kleopas tarkoittaa sitä, mikä on kaikkien huulilla ja mistä jokainen on kuullut. Ja moni on sen myös omin silmin nähnyt. Kaikki tietävät, mitä tapahtui ja senkin, kuinka se tapahtui – kuinka Jeesus, Jumalan mies, otettiin kiinni ja tapettiin.
Mitään ei tapahtunut salassa. Kaikki oli julkista. Jeesuksen tuomiota oli kuulemassa ja Hänen ruoskimistaan näkemässä muitakin kuin vain Hänen tuomitsijansa, kiduttajansa ja väärät todistajat. Ja kun lähdettiin Golgatalle, mukana seurasi suuri joukko kansaa.
Myös joitakin Jeesuksen omaisia ja ystäviä oli Jeesuksen lähellä Hänen kärsiessään ja kuollessaan. Yhdessä paikalla olleen virkavallan kanssa he näkivät ja kuulivat Jeesuksen huutavan ja kuiskaavan ja lopulta kuolevan. Sotilaat puhkaisivat Hänen kylkensä, ja ystävät ja omaiset näkivät, kuinka siitä juoksi verta ja vettä.
Sitten Jeesuksen läheiset ottivat Hänet alas ristiltä ja käärivät Hänet puhtaaseen pellavavaatteeseen. Hyvin suurella todennäköisyydellä se otettiin talteen, ja se kätkettiin ja sitä suojeltiin rakkaana muistona. Se saattaa edelleen olla olemassa. (Tarkoitan Torinon käärinliinaa, jonka kopio on nähtävillä Rauman Nuortentalon näyttelyssä.)
Lopulta Jeesus haudattin Joosef Arimatialaisen omistamaan uuteen hautaluolaan. Ja viimeistään haudan sinetöinnin yhteydessä roomalaiset sotilaat olivat taas paikalla, elleivät he sitten vartioineet myös ristiltä ottamista ja Jeesuksen kuljetusta hautapaikalle.
3.
Mitään erimielisyyttä siitä, mitä Jeesukselle oli tapahtunut siihen mennessä, kun hauta suljettiin, ei eri osapuolten välillä ollut. Todennäköisesti hauta sinetöitiin samana iltana heti Jeesuksen hautaamisen jälkeen. Ja vaikka se olisi tapahtunut myöhemminkin, tyhjää hautaa ei olisi alettu vartioida. Epäilemättä ensin tarkistettiin, että kyse oli oikeasta haudasta, siitä, jossa todella oli kuollut Nasaretin Profeetta.
Ja tietysti haudan paikka oli niiden tiedossa, jotka olivat olleet Jeesusta sinne laittamassa, mutta myös niiden naisten, jotka katselivat tapahtumaa, ja sotilaiden, jotka asetettiin vartioimaan sitä. Miksi sitä olisi ylipäätään pitänyt piilotella ja peitellä? Panihan Joosef Arimatialainen, Korkeimman neuvoston jäsen, todella paljon peliin. Hän asetti vähintään oman asemansa alttiiksi käyttäessään arvovaltaansa, rahojaan ja omaisuuttaan siihen, että Herra Jeesus haudattiin kunniallisesti, ettei Häntä jätetty mätänemään ristille tai heitetty joukkohautaan, niin kuin tavallisille ristiinnaulituille ja ilmeisesti myös Jeesuksen kanssa teloitetuille ryöväreille tehtiin.
Aamuvarhaisella haudalle tulleet naiset siis tiesivät, mitä tekivät. Eivät he tyhmiä olleet, ja kyllä he reitin tunsivat. Jos se olisikin päässyt heiltä unohtumaan, oikea hauta olisi ollut helppo tunnistaa sotilaspartiosta, joka sitä vartioi.
Vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa ovatkin ne puheet, joita myös Suomessa on levitelty, että Jeesus olisi heitetty tuntemattomana ruumiina johonkin joukkohautaan. Se on erinomaisen epäuskottava tapa yrittää selittää sitä ilmeistä tosiasiaa, että pääsiäisaamuna hauta oli tyhjä.
Silloin, kun kaikki tapahtui, ajatus Jeesuksesta joukkohaudassa ei olisikaan juolahtanut kenenkään mieleen. Kaikki tiesivät, että Jeesus oli todella kuollut. Tiedettiin myös, että Hänet oli haudattu siihen kallioluolaan, jonka sinettiä roomalaiset sotilaat vartioivat ja jolle uskovat naiset olivat tulossa aamulla saattaakseen loppuun viimeisen palveluksen rakkaalle Herralle.
4.
Tästä tilanteesta alkavat päivän evankeliumin kahden erilaisen kertomuksen kaksi vastakkaista selitystä sille, että Jeesus ei enää ollut haudassa, johon Hänet oli vastikään pantu. Nytkin oli kaikkien pakko todeta, että hauta oli tyhjä. Sen näkivät niin Jeesuksen omaiset ja ystävät kuin virkavallankin edustajat, joiden tehtävänä oli estää kaikenlainen kajoaminen ruumiiseen, joka lepäsi kivipaaden takana kylmää kalliota vasten.
Nyt kysymme, kumpi näistä kahdesta kertomuksesta on uskottavampi – sekö, jonka tähden vietämme suuresti iloiten pääsiäistä, vai se, jota jo Matteuksen evankeliumin syntyaikoina leviteltiin ja josta myös tänään kuulimme? Aloitamme siitä, jälkimmäisestä kertomuksesta.
5.
Jeesuksen haudan vartijat olivat kuin puulla päähän lyötyjä herätessään horteesta, johon he olivat vaipuneet. Vartiossa nukahtaminen ei ole vieläkään yhdellekään sotilaalle eikä varmasti ollut Rooman pelätyn armeijan legioonalaiselle mikään pikkujuttu. Mutta niin vain oli nyt käynyt. Sotilaat olivat nukkuneet, ja sillä välin haudan sinetti oli murrettu ja kivi otettu pois sen suulta.
Kun sotilaat sitten epäuskoisina katsoivat hautaan sisälle, he eivät nähneet siellä mitään muuta kuin tyhjät käärinliinat. Ne makasivat myttyinä siinä, missä Jeesus oli maannut. Jeesusta he eivät nähneet. Ruumis oli poissa.
6.
Mitä vartijat mahtoivat ajatella noista käärinliinoista? Nehän näyttivät siltä kuin vainaja olisi pujahtanut niiden lomasta vapauteen jättäen ne kasaan niille kohdin, joissa ne olivat ympäröineet ruumista. Luulisi silloin muutaman kylmän väreen kulkeneen jo monenlaista nähneen ja kokeneen legioonalaisen selkäpiitä pitkin. Tätä asiaa ei taidettaisi ratkaista miekoin eikä keihäin. Tässä oli takana jotakin, mikä ei tottele roomalaisen armeijan komentoja.
P. Matteus ei tosin käärinliinoista kerro, toisin kuin P. Luukas ja P. Johannes evankeliumissaan. Ja kun hautaa tultiin myöhemmin tarkastamaan, käärinliinat olivat varmasti jo paremmassa tallessa.
7.
Sotilaat eivät jääneetkään pohtimaan tapahtumaa, vaan yrittivät pelastaa sen, mikä pelastettavissa oli. Koska heidät, niin kuin näyttää, oli tehtävässään alistettu temppelipoliisille ja ehkä myös, koska vartiossa nukahtaminen oli vakava rikkomus, sotilaat lähtivät ylipappien eivätkä päällikkönsä puheille. Näin P. Matteus jatkaa:
Niin he kokoontuivat vanhimpain kanssa, ja neuvoa pitivät, ja antoivat sotamiehille paljon rahaa, sanoen: ”Sanokaat, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä ja varastivat hänen meidän maatessamme. Ja jos se tulee maaherran korville, niin me tahdomme hänen lepyttää ja saattaa teidät suruttomaksi.” Ja he ottivat rahan ja tekivät niinkuin he olivat opetetut.
Lopuksi evankelista toteaa omaan aikaansa viitaten: „Ja tämä puhe on ääneksi otettu Juudalaisten seassa hamaan tähän päivään asti.”
8.
Ehkä näin oli Matteuksen evankeliumin syntyaikoina selitetty myös juutalaisissa synagoogissa – että teloitetun rabbi Jeesuksen oppilaat olivat kähveltäneet ja hävittäneet Hänen ruumiinsa. Mutta onko tämä ”puhe”, ”tämä opetettu tarina”, millään tavalla uskottava? Ei ole.
Haudassa oli varmasti vainaja, kun se sinetöitiin. Eikä pelätyn Rooman armeijan osaston takaa ja isolla kivellä suljetusta haudasta noin vain varastettu ruumista. Vaikka koko sotilasosasto olisikin nukkunut, siihen ryminään ja kolinaan, kun kiveä olisi miehissä alettu kangeta syrjään, sotilaat olisivat varmasti heränneet. Tai soihtujen loimotus olisi saanut heidät havahtumaan.
Ja mihin Jeesuksen ruumis sitten olisi viety? Ja miksi? Siksikö, että hartaasti odotettiin Hänen nousevan kuolleista, kuten Hän oli luvannut? Että kun niin ei tapahtunutkaan, piti ruumis hävittää ja uskotella kaikille, että yhtä kaikki Jeesus ei enää ollut haudassa ja että hän siis oli kuin olikin noussut kuolleista? Näinkö opetuslapset todella toimivat ja päällisen päätteeksi vielä pettivät Jeesuksen muita seuraajia valehdellen heille päin naamaa?
9.
Ajatus tuntuu mahdottomalta. Ennemmin kuin opetuslasten katalalta juonelta se näyttää juuri siltä ylipappien paniikissa keksimältä hätävalheelta, josta päivän evankeliumissa kerrotaan. Kun luemme Uutta testamenttia ja kertomuksia tapahtumista ennen Pääsiäistä ja Pitkänperjantain jälkeen, Jeesus kyllä puhuu ylösnousemisestaan, mutta opetuslapset eivät sitä ymmärrä.
Opetuslapset odottivat kokonaan jotakin muuta kuin että Jeesus todella otettaisiin kiinni ja tapettaisiin. Eivät he olleet siihen valmistautuneet. Ja puhe ylösnousemuksesta oli heille arvoitus, jota he eivät vielä kyenneet ratkaisemaan.
Jotakin Jeesuksen opetuslapset kyllä jo Getsemanessa aavistivat. Ei vain juuri nautittu hyvä ateria, vaan myös suru, Jeesuksen puheiden ja illan tapahtumien luoma aavistus jostakin, mitä oli tulossa, sai heidät nukahtamaan Jeesuksen rukoillessa. Mutta silti Pitkäperjantai kauhuineen yllätti heidät. Sen, että Jeesus lupasi nousta kuolleista, he muistivat ja ymmärsivät vasta vähitellen ja sitten, kun se oli jo tapahtunut.
10.
On siis mahdotonta ajatella, että opetuslasten kauhu ja epätoivo olisi heissä yön aikana vaihtunut häikäilemättömään suunnitelmaan varastaa Herran ruumis ja jotenkin hävittää se seuraavaan aamuun mennessä niin, ettei kukaan sitä löytäisi. Jos sitä ei vielä silloin olisikaan löytynyt, varmasti hyvin pian sen jälkeen, kun kertomukset Jeesuksen ylösnousemisesta alkoivat levitä. Jostakin olisi aivan varmasti löydetty Hänen ruumiinsa, jolla olisi helposti voitu todistaa, että koko puhe ylösnousemuksesta oli pelkkää huijausta.
Jos siis opetuslapset olisivatkin voineet häärätä haudalla mielin määrin sotilaiden sitä huomaamatta, Jeesuksen ruumista tai edes osia siitä ei koskaan löytynyt mistään. Roomalaisten sotilaiden kerrottavaksi annettu tarina oli hätävale, joka ei kantanut silloin eikä kanna tänäkään päivänä. Kaikki tosiasiat puhuvat sitä vastaan.
11.
Niinpä päivän evankeliumin ensimmäinen kertomus on lähtökohdiltaan paljon uskottavampi kuin sotilaiden maksettu valhe. Evankeliumissa tilanne näyttäytyy juuri sellaisena, kuin sen on täytynyt olla: useimmat opetuslapsista olivat pelon ja kauhun lamaannuttamina, väsymyksen ja murheen murtamina piilossa koloissaan. Vain jotkut Jeesuksen seurassa kulkeneista naisista olivat siinä määrin toimintakunnossa, että saattoivat sapatin mentyä ja Kolmannen päivän aamun valjetessa lähteä jatkamaan työtä, joka suuren juhlan aattoiltana jäi kiireessä kesken.
Sellaisia naiset ovat. Kun me miehet emme enää näe tietä eteenpäin, naisten pitää pysyä jaloillaan, jotta elämä jatkuisi silloinkin, kun se näyttää kokonaan kuolevan. Kuolleistakin on huolehdittava, ja elävistä tietysti myös.
12.
Evankeliumin kertomuksen kehykset ovat siis uskottavat ja realistiset. Tilanne on varmasti ollut juuri sellainen, jollaiseksi Raamattu sen kuvaa.
Silti kehykset ovat vain kehyksiä. Ne eivät ole itse kuva. Ja varsinainen kuva eli se, mitä kehysten sisällä tapahtuu, ei olekaan enää ”uskottava” eikä ”arkijärjellä käsitettävä.”
Päinvastoin: se, mitä nyt tapahtuu ja koetaan, on äärimmäisen epäuskottavaa sen valossa, mitä me elämästä yleensä tiedämme ja mitä osaamme odottaa ja ennustaa. Se, mitä naiset kokevat, on ainutlaatuista ja ennen kokematonta. Se rikkoo järkkymättöminä pidetyt tunnetun maailman lainalaisuudet kukistamalla meidän kaikkien viimeisen vihollisen, kuoleman, vääjäämättömyyden.
13.
Kuulimme tästä jo eilen. Tänään jatkamme P. Matteuksen kertomusta Jeesuksen ylösnousemisesta. Se on jotakin sellaista, mistä yhä tänäkin päivän sanotaan, että ”se on mahdotonta”, että ”sellaista ei voi tapahtua”. Juuri sen tähden yritetään keksiä muita selityksiä sille, mikä muutti pienen opetuslasten joukon elämän ja sai aikaan senkin ihmeen, että myös me pian 2000 vuotta silloisten tapahtumien jälkeen vietämme Herran ylösnousemuksen juhlaa yhdessä lukemattomien uskonystäviemme kanssa kaikkialla maailmassa.
Silti se, mitä naiset kokivat, todella tapahtui. Mitenkään muuten emme voi selittää sitä, mitä sen jälkeen on tapahtunut heti silloin ja meidän päiviimme saakka ja minkä toivomme jatkuvan aina siihen asti, kunnes Herramme jälleen tulee kunniassa ja kirkkaudessa kokoamaan omansa Taivaallisen Isän valtakuntaan. Haamut ja haaveet eivät tee pienestä, pelokkaasta joukosta kuolemaakin halveksivaa Kristuksen maailmanlaajan Kirkon kivijalkaa. Siihen tarvitaan Peruskivi, jonka päälle kaikki rakentuu – ja se kivi on meidän ruumillisesti ylösnoussut Vapahtajamme, kuten P. Paavali kirjoittaa: ”Sillä muuta perustusta ei taida yksikään panna, vaan sen, joka pantu on, joka on Jesus Kristus. “ (1 Kor. 3:11)
14.
Jutut varastetusta ruumiista ja muut sellaiset, joilla Pääsiäisen ihmettä on yritetty selittää, päätyvät umpikujaan, koska ne eivät ole totta. Mutta totta oli ja yhä on se, minkä ei kukaan olisi uskonut olevan mahdollista – että Jeesus on noussut kuolleista ja että Hän elää!
Se on totta, vaikka se ei ole ”mahdollista”. Sillä Jumalalle on kaikki mahdollista. Hänelle on mahdollista sovittaa ihmisenä meidän syntimme ja voittaa Poikansa ylösnousemuksessa kuoleman hirveä valta.
Jeesus on sen tehnyt. Hän on vienyt synniltä sen kadottavan vallan ja kuolemaltamme sen lopullisuuden ja väistämättömyyden. Hän on ylösnousemisessaan avannut meillekin, eikä vain sielullemme, vaan myös ruumiillemme tien taivaaseen, uuteen päivään ja ikuisen suven lämpöön. Hän on itse meille Tie Isän luo, ja se pysyy auki ja aurattuna, jos vain me pysymme uskossa Häneen, ylösnousseeseen Herraamme, Jumalan ja Marian Poikaan.
Tänään Ylösnousemuksen Aurinko paistaa täydeltä terältä, vaikka meidän taivaamme olisi pilvessä. Tänään saamme iloita sydämemme pohjasta, vaikka elämämme olisi täynnä murheita ja huolia. Sillä Jeesus elää, ja me saamme elää Hänen kanssaan. Halleluja!