Usko on lumoavaa ja kiehtovaa!
Evankeliumi antaa aihetta uskon syventämiseen. Mitä me pelkäämme, mistä me oikeasti riemuitsemme ja mikä on se tuttu seutu, jossa uskomme olo on kuin kotosalla olisi?
Päivän evankeliumin loppupuoli kertoo, että tästä maailmasta on kysymys. Ihmisten toimintatavat eivä’t juuri valoa kestä.
Tosiasian kieltäminen hoidettiin lahjuksilla. Hallinto lahjoi sotilaat peittämään sekä käskijöidensä että omat virheensä. Jeesuksesta olisi pitänyt päästä lopullisesti eroon eikä jättää epäilyksiä. Edes tarinaa Jeesuksesta ei olisi saanut päästää enää kansan keskelle. Tämä on esimerkki siitä, että evankeliumin tapahtumat eletään tässä maailmassa. Maailma, johon Jeesus tuli oli täsmälleen tämä eikä jokin parempi tai toisenlainen
Naiset lähtivät liikkeelle. He olivat peloissaan ja riemuissaan. Tosiasian kanssa naisetkin olivat tekemisissä. Matteus kertoi, että naiset olivat peloissaan. He olivat kohdanneet jotain sellaista, joka ei mahtunut ajatuksiin
Raamattu kertoo tällaisia tapauksia useitakin. Jeesus herätti Jairoksen tyttären (Mk 5:21-43) (Lk 8:40-56) ja Nainin lesken pojan (Lk 7:11-17), juuri kuolleen lapsen ja nuorukaisen, jota kannetaan hautaan – ja Lasaruksen, joka oli ollut haudassa monta päivää ( Jh 11:1-44). Ja viimein hän itse nousee kuolleista. Ikään kuin alkaen pienimmistä, lapsista ja nuorista ja päätyen lopulta vaikeimmin uskottaviin, pelottaviinkin.
Perinteisesti uskoon on kuulunut kauhistava puoli (mysterium tremendum). Me elämme nyt ristiriitaista aikaa. Toisaalta kaiken pitäisi olla miellyttävää. Toisaalta kulttuuri on täynnä pyrkimystä järkyttää enemmän kuin päivän uutisissa.
Miten välttäisimme sen, että usko latistuu omaksi saarekkeeksi ja ihmisten järisyttävät kokemukset kanavoituvat muualle?
Vanha kristinopin näkemys hartaudesta pitää nyt nostaa esille. Hartaus on Jumalan läsnäolon tuntoa. Hartaus ei ole vain tilaisuus, jossa on virsi puhe virsi vaan etsiytymistä meitä syvimmältään koskettavan äärelle.
Naiset olivat riemuissaan. Jeesuksesta oli tullut heille jo merkityksellinen ja tärkeä ihminen, esikuva ja opettaja. Siksi uskon perinteinen tulkinta on sisältänyt myös järisyttävän ja pelottavan vastakohdan. Järisyttäväähän tietenkin luonnostaan myös pakenemme, emme tahdo sen lähelle. Naiset kokivat Ylösnousemuksen sanoman pelottavan lisäksi yhtä aikaa myös toisella tavalla: riemuissaan. Usko on lumoava, kiehtova, luokseen vetävä (mysterium fascinosum).
Missä me nyt voimme kokea ja tuoda esiin, että uskomme on lumoava, kiehtova ja luokseen vetävä?
Avain on Jumalan hyvyys. Emme lähesty Jumalaa vain teoriassa pohdiskellen vaan luottaen siihen, että tämän nurjan maailman keskellä meillä on yhteys hyvään, Jumala on hyvyydessään läsnä. Siksi virsikään ei ole vain lallatusta tai läpilaulamista vaan innostumista Jumalan hyvyydestä ja omakohtaisesti vastaanotettavasta armosta.
Naiset saivat eteenpäin vietäväksi myös viestin: Menkää Galileaan. Se tarkoitti, ettei kaupungissa nyt enää ollut enempää vaan että piti palata tutuille seuduille, kotoisan murteen ja kotoisten maisemien ja ihmisten pariin.
Tämä tarkoittaa sitä, että Jeesuksen ylösnousemus ei kuulu jonnekin toisaalle tai toisille ihmisille vaan juuri tähän elämään ja elämänpiiriin, jossa olemme. Se ei ole joillekin toisille tai toisenlaisille ihmisille vaan meille.
Tänään meille luettiin Raamatusta evankeliumin lisäksi myös hyvät ohjeet:
Jumala on kallioni, minun onneni on olla lähellä Jumalaa. (Ps 73: 23- 28). Ihmistä ei ole heitetty jonnekin yksinäisyyteen vaan luotu Jumalan yhteyteen.
Pietari antoi myös voimakkaan kehotuksen: Pitää pysyä kuuliaisena totuudelle. Kehotuksella on hyvä horisontti. Pelkkä totuus on kova ja ankara. Rakkauteen yhdistyneenä totuus on evankeliumi ja perimmältään Jeesus Kristus itse.
Hän on Jumalan elävä ja pysyvä Sana, Hän, Jeesus Kristus itse.