Seurakunnassamme on tänään juhlapäivä. On juhlapäivä, kun seurakunnalle myönnetään Kirkon ympäristödiplomi vuosille 2015-2019. Iloitsemme siitä, että ympäristönäkökulman huomioon ottaminen on tuottanut tulosta ja seurakunnalle voidaan arvostettu diplomi myöntää jo toisen kerran.
Onko diplomin hankkiminen vain kilven kiillotusta? Peräti populismia? Haluammeko esittää parempaa kuin mitä olemme? Tällaisia arvosteleviakin mielipiteitä on kuulunut, kun ympäristöasiaa on esillä pidetty.
Esitämmekö parempaa kuin mitä olemme? Tällainen kriittinen kysymys voidaan kai kaikesta ihmisen toiminnasta esittää. Kaikki hyvän tekeminen voidaan asettaa kyseenalaiseksi.
Yhtälailla voidaan kyseenalaistaa epäilijöiden ja kriitikoiden motiiveja. Kaikki inhimillinen ajattelu ja toiminta on vajavaista ja sitä on syytäkin kyseenalaistaa. Kaikilla kysymyksillä on paikkansa.
Muutama sunnuntai sitten Jeesus evankeliumissa muistutti siitä, että meidän ei tule tehdä hyvää sen tähden, että saisimme siitä erityistä kiitosta. Tehtävämme suoritettuamme meidän tulee sanoa: ”Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.” (Luuk. 17: 10)
Ihminen on luotu tekemään hyvää lähimmäisilleen ja koko luomakunnalle. Itsekkyytemme, perussyntimme tähden me tässä tehtävässä jokainen epäonnistumme. Siksi Jeesus evankeliumissa yhä uudelleen kyseenalaistaa ihmisen toimintaa. Hyvän tekeminenkin joutuu tarkan suurennuslasin alle.
Päivän evankeliumissa fariseus kutsuu Jeesuksen kotiinsa, aterialle. Fariseuksille oli tunnusomaista juutalaisen lain tarkka noudattaminen pienempiäkin yksityiskohtia myöten. Jeesus tunnettiin fariseusten arvostelijoina.
Tämä ei kuitenkaan estänyt evankeliumin fariseusta kutsumasta Jeesusta kotiinsa, osoittamasta erityistä ystävällisyyttä Jeesusta kohtaan. Ehkä hän tuona päivänä ajatteli olevansa varsin hyvä ihminen.
Ja kuitenkin tuona ystävällisyyden päivänä Jeesus kyseenalaistaa hänen hyvyytensä. Fariseus ei kyennyt ymmärtämään, miksi Jeesus salli julkisyntiseksi tunnetun naisen itkeä hänen jalkojensa juuressa, kuivat hiuksillaan Jeesuksen jalkoja.
Fariseus näki vain ulkoisen tapahtuman, mutta ei ymmärtänyt tapahtuman merkitystä. Ihminen näkee ulkokuoren. Jumala näkee ihmisen sydämeen saakka. Hän tuntee ja näkee ajatuksemme ja toimintojemme vaikuttimet.
Hyvissä pyrkimyksissäkin tärkein voi jäädä huomaamatta. Fariseus ei nähnyt, että Jeesuksen ja syntisen naisen ulkonaisesti epäsovinnaisessa kohtaamisessa tapahtui suurin ja tärkein asia, mikä ihmiselle voi tapahtua.
Syntinen ihminen kohtasi Jumalan armon ja anteeksiannon. Syntinen nainen sai syntinsä anteeksi. ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”, Jeesus sanoi naiselle.
Päivän evankeliumi on kirjoitettu Luukkaan evankeliumissa. Luukas on tallentanut paljon Jeesuksen ja syntisten ihmisten kohtaamisia. Päivän evankeliumin ohella mieleen painuvimpina muistamme kertomuksen Sakkeuksesta ja tuhlaajapojasta.
Luukkaan evankeliumissa syntinen tarkoittaa ihmistä, joka ymmärtää tarvitsevansa Jumalan armoa. Evankeliumissa ei kerrota vain ihmisten pahuudesta, vaan kaikki syntisiksi kutsutut katuvat ja kääntyvät Jumalan puoleen. Syntisen tärkein ominaisuus on katumus. Parannuksen tekevä syntinen on kristityn esikuva.
Jeesuksen voidelleesta naisesta ei sanota suoraan, että hän katuu
mutta hän osoittaa katumuksensa käytöksellään. Luukkaan evankeliumissa parannuksen teko näkyy konkreettisina tekoina.
Epärehellisesti omaisuutta koonnut tullimiesten esimies Sakkeus lupasi armon saatuaan: ”Puolet omaisuudestani annan köyhille ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin.” (Luuk. 19: 8)
Tuhlaajapoika lähti takaisin kotiin toiveena päästä isänsä palkkalaiseksi.
Jumalan tahto on, että meidänkin parannuksen tekemisemme näkyy konkreettisina tekoina. Tähän uuteen elämään, katumuksen ja armahduksen synnyttämään elämään nyt elettävä paastonaika, hiljentymisen ja itsetutkistelun aika on meitä kutsumassa.
Missä on minun elämäni sokeat pisteet? Missä elämäni tarvitsee muutosta? Mitä Jeesus tahtoo minun elämässäni kyseenalaistaa? Mistä minun on tehtävä parannusta? Mitä Jumala tahtoo minulle antaa anteeksi? Millä tavoin parannuksen tekeminen minun elämässäni näkyy?
Tärkeintä elämässä on Jumalan armon ja rakkauden kohtaaminen. Jumalan rakkaus synnyttää halun ja antaa voiman auttaa lähimmäistä, tehdä työtä koko luomakunnan hyväksi.
Rippikoululaiset kysyivät kierroksellaan, mikä on mielestäsi Jeesuksen paras vertaus. Vastasin tuhlaajapoikavertaus, koska se hyvin käytännöllisellä tavalla kertoo Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan.
Meidän Jumalamme odottaa kotiin palaavaa tuhlaajapoikaa. Niin kuin joku on sanonut: ”Minun tuomarini on hän, joka kiipeää joka päivä torniin tähyämään, näkyisikö taivaanrannalla tuhlaajapoika kotimatkalla.”