Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä.
Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: “Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: “Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.” “Puhu vain, opettaja”, fariseus vastasi.
“Oli kaksi miestä”, sanoi Jeesus. “He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: “Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.” “Aivan oikein”, sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: “Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Ja hän sanoi naiselle: “Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”
Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: “Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.” Mutta Jeesus sanoi naiselle: “Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.”
Näin Luukas kertoo kohtauksen eräältä aterialta. Isäntänä on muuan fariseus, Jeesus on ateriavieraiden joukossa. Ateria häiriintyy, kun sisään tulee nainen, josta Luukas sanoo, että tämä vietti syntistä elämää. Tarkemmin ei kerrota; saattaa olla, että kyseessä oli prostituoitu.
Asetelma on Luukkaalle ominainen. Luukkaan evankeliumissa kiinnitetään erityisesti huomiota yhteiskunnan marginaaliin, halveksittuihin, väheksyttyihin, niihin, jotka olivat tuossa ankarien sosiaalisten ja uskonnollisten rajojen maailmassa ulkopuolisia.
Kun nainen tulee sisään kesken aterian, kaksi toisistaan erillistä ihmisten todellisuutta tulee saman katon alle. Talon isännän reaktio on torjuva. Hän haluaa pitää oman maailmansa järjestyksessä, hän haluaa sulkea toisen todellisuuden ulkopuolelle, hänelle nainen on ”niitä”, syntisiä, eikä kuulu ”meidän”, kunnon juutalaisten, maailmaan.
Asetelma ei ole mitenkään tavaton. Niin ihminen tahtoo toimia, suojatakseen oman maailmansa, pitääkseen sen koossa. Sellaista voi tunnistaa monessa yhteydessä, se voi tapahtua uskonnollisin perustein tai sosiaalisista syistä, joskus avoimesti ja näkyvästi, joskus huomaamatta ja kätkeytyneenä pinnanalaisiin rakenteisiin. Se heijastuu esimerkiksi puheessa syrjäytymisestä, jossa näkyy yhteiskunnan eri ryhmien todellisuuksien eriytyminen toisistaan. Kun puhumme syrjäytyneistä, puhumme ikään kuin yhdestä, erittelemättömästä ryhmästä, josta olemme huolissamme, mutta joka on kuitenkin jotain ratkaisevasti muuta kuin me, jotka olemme selviytyneet ja pärjänneet. Niinpä suojaudutaan, suljetaan silmät siltä, mikä on ihmisten todellinen kokemus ulkopuolisuudesta, siihen kätkeytyvästä häpeästä ja ihmisarvon murenemisesta, ja mieluummin tulkitaan toisen tilanne tämän oman kyvyttömyyden seurauksena ja herkästi löydetään paheksunnan syitä.
Kun Luukkaan kertomuksessa nainen tulee huoneeseen, jossa Jeesus on, hän kantaa ulkopuolisuuden ja halveksunnan taakkaa.
Tullessaan Jeesuksen luo nainen itkee. Hän itkee vuolaasti ja pidäkkeettömästi, kyyneleet kastelevat Jeesuksen jalat. Miksi hän itkee? Voi vain kuvitella, millainen elämän kuorma kyyneleissä putoaa. Mitä häpeää, mitä syyllisyyttä, mitä mitättömyyden kokemusta, mitä haavoja, pettymyksiä ja nöyryytyksiä, kovuutta, halveksuntaa, hyväksikäyttämistä. Sisällä oleva koko elämän taakka purkautuu itkuna.
Niin tapahtuu, koska nyt hänen ei tarvitse suojautua, ei kovettaa itseään, eikä pelätä. Talon isännän torjuvan, moraalisesti ja uskonnollisesti ylemmyydentuntoisen asenteen edessä se ei olisi koskaan ollut mahdollista. Sellainen kysyy paljon uskoa ja luottamusta. Vaistonvaraisesti nainen Jeesuksen kohdatessaan ymmärtää, että nyt hänet vihdoin otetaan vastaan täytenä ihmisenä, työntämättä pois, sulkematta ulkopuolelle, syyttämättä, paheksumatta, torjumatta.
Sellainen kokemus, jossa ihminen tietää että mitään ei tarvitse peittää, mitään ei tarvitse suojata, pelätä tai salata, on syvältä vapauttava. Siinä ihmisen taakka kirpoaa, paino putoaa.
Jeesuksen kohdatessaan nainen tietää saavansa olla kokonainen ihminen, se ihminen joka on, syvältä asti, ja sen elämän kanssa, jonka hän on elänyt.
Sellaista on armo.
Samalla murtuvat uskonnolliset, yhteiskunnalliset ja moraaliset raja-aidat. Jeesus asettaa kaksi eri todellisuutta yhteyteen keskenään. Hänelle kyse ei ole eri ryhmistä, vaan ihmisistä, kokonaisista ihmisistä.
Isännälle kohtaus on kova paikka. Pasmat menevät sekaisin.
Jeesus näyttää tunnistavan myös isännän tilanteen. Hän kääntyy tämän puoleen, puhuttelee tätä. Hän ei halveksi tai mitätöi miehen todellisuutta. Hän kertoo tarinan velallisista.
Tarinassa on niin ikään kaksi ihmistä. Heidät asetetaan keskenään samaan asemaan, ei toisiaan vastaan. Molemmilla on kuormaa ja taakkaa, toisella enemmän velkaa, toisella vähemmän. Molemmat vapautetaan niistä. Se jonka kipu ja taakka on suurempi, vapautuu enemmästä, ja rakastaa enemmän. Tarina on samalla kertaa lohdullinen ja ankara. Se murentaa isännän ja pöytäseurueen omahyväisyyden, mutta ei sulje näitä ulos: hekin ovat osallisia samasta kuin nainen.
Niin kuin Jeesus tunnistaa naisen koko ihmisenä olemisen painon, hän myös tunnistaa isännän ja pöytäseurueen sisimmän, sen kovettumat, pelon ja sulkeutuneisuuden. Ehkä myös heissä jotain murtuu. Ehkä. He eivät itke, he vain ihmettelevät. He reagoivat niin kuin heille on mahdollista, niin kuin heidän sisimpänsä sanoo.
Kohtauksessa ihmiset tulevat nähdyiksi sisintään myöten, armahdetuiksi ja otetuksi todesta täysinä ihmisinä. Eri todellisuuksien rajat menettävät merkityksensä.
Niin Jeesus toimii; niin hän näyttää, miten hänen valtakunnassaan, armon, syntien anteeksiantamisen valtakunnassa elämä toteutuu.
Sillä tavoin Luukas kertoo kohtauksen eräältä aterialta. Tässä jumalanpalveluksessa on myös ateria. Tälläkin aterialla Jeesus on läsnä niin kuin hän pyhässä ehtoollisessa on. Siinä on kyse samasta radikaalista armahtavasta ja ihmisen omana itsenään vastaanottavasta läsnäolosta kuin Luukkaan kertomassa kohtauksessa. Samasta uskonnollisten, yhteiskunnallisten ja moraalisten suojamuurien ja erottavien rajojen murtumisesta.
Kukin tulee tähän oman todellisuutensa kanssa, ja oman elämänsä taakan ja rajoittuneisuuden kanssa. Tässä ne kohtaavat, Kristuksen läsnäolon aterialla, yhteisessä pöydässä. Tässä ei ole sisäpuolisia ja ulkopuolisia vaan ihmisiä, jotka tarvitsevat armollista vastaan ottamista.
Tästä samalta alttarilta teidät vihittävät papit lähetetään tämän valtakunnan työhön, ihmisten keskelle, jotka tarvitsevat sitä, että heidän todellisuutensa tunnistetaan ja otetaan vakavasti, ihmisten keskelle, jotka tarvitsevat taakkojensa vapauttamista ja sisäisten kovettumiensa sulamista. Ihmisten keskelle, jotka tarvitsevat armollista vastaanottamista.