Milloin viimeeksi olet saanut jotakin anteeksi? Milloin viimeeksi olet pyytänyt anteeksi?
Joskus saattaa olla vaikeaa uskoa, että kaikki saavat syntinsä anteeksi, uskoessaan Jeesukseen Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä. Olivatpa ne miten suuria tahansa. Murhamieskin saa tekonsa anteeksi, siinä missä nekin, jotka ovat lain oikealla puolella kulkeneet koko ikänsä. Kaikkiin synteihin ei maallinen tuomioistuin yllä ja niitä, joihin se yltää, pidetään herkästi suurempina synteinä, kuin pahan puhumista selän takana, tai toisen auttamatta jättämistä.
Meillä ihmisillä herkästi helmasyntinä, semmoisena kaikkia yhdistävänä syntinä, on se, että me jaamme ihmisiä lokeroihin ja luokitteluihin. Me jaamme ihmisiä meihin ja noihin toisiin. Hyviin ja huonoihin, aina aiheesta riippuen. Oikein tekeviin ja väärin tekeviin. Me haluamme luokitella itsemme ja toinen toisemme, laittaa paremmuusjärjestykseen. Ja usein itseen verrattuna ne huonommat ihmiset ovat sellaisia, että heihin myös suhtautuu niin.
Tähän liittyy myös toinen meille hyvin tyypillinen ja aika tavallinen synti. Me asetamme itsemme johonkin kohtaan tätä paremmuusjärjestystä. Ja ihailemme niitä, joita pidämme itseämme parempina. Me haluaisimme olla sellaisia kuin he ovat. Pyrimme usein olemaan sellaisia, joskus jopa matkimaan heitä. Koitamme kopioida heidän toimintatapansa ja olemisensa omaan elämäämme. Ja valitettavan usein tässä näkyy se, ettei se ole aitoa.
Mutta miten käy niille, joita me pidämme tässä paremmuusjärjestyksessä itseämme huonompina? Heille käy niin kuin evankeliumin naiselle. Nainen ei saa tekstissä edes nimeä, hänet tunnetaan vain ”syntisenä naisena”. Hän ei ole määriteltävissä minkään muun kuin syntisyytensä kautta. Nainen oli fariseuksille vastenmielinen tapaus, hänen ei olisi haluttu edes koskettavan itseä. Nainen ei missään tapauksessa olisi ansainnut fariseuksen mielestä sellaista kohtelua, kuin tämä Jeesukselta sai. Hänet olisi pitänyt jättää huomiotta, sivuuttaa kokonaan ja unohtaa hänen olemassaolonsa. Me sivuutamme ne ihmiset, jotka ovat meidän nähtemme meitä alempana. Emme halua olla heidän seurassaan, emmekä halua heidän tulevan näkyviin meidän oloihimme.
Jeesus kuitenkin antoi naisen olla. Hän ei käskenyt tätä pois, ei nöyryyttänyt tätä lisää komentamalla tätä lähtemään. Jeesus jopa nosti tämän naisen esimerkiksi uskosta. Jeesus sanoi naisesta: Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.”
Me jokainen saamme syntimme anteeksi. Olipa niitä sitten paljon tai vähän. Sen voimme jokainen uskoa omalla kohdallamme. Se on kuitenkin paljon vaikeampaa uskoa niiden kohdalta, jotka meidän mittarillamme ovat suurempia syntisiä kuin me. Jokainen saa syntinsä anteeksi. Olivatpa ne miten suuria tai pieniä tahansa. Jos siihen anteeksiantoon uskoo itse. Jos siihen uskoo, että joku voi kaiken sen pahan myös oikeasti unohtaa.
Osa sitä anteeksiantoa on myös unohtaminen. Ja siinä asiassa me ihmiset olemme usein todella kurjia. Suorastaan huonoja. Joskus kuulee sanottavan, että anteeksi annan, mutta en unohda. Onko se silloin mitään oikeaa anteeksiantoa? Sitä asiaa kantaa mukanaan, se syö sisältä ja katkeroittaa. Riidan tullen, me sitten kaivamme vanhoja asioita taas pöydälle ja syyttelemme toista siitä mitä joskus aikaisemmin on tapahtunut. Revimme aina vanhat haavat uudelleen ja uudelleen auki. Jos todella annamme anteeksi, meidänkin tulee myös unohtaa.
Vaan mitenpä tämän kaiken jälkeen, kannattaako meidän ruveta järjestämään itseämme ja toisiamme paremmuusjärjestykseen? Kannattaako meidän ruveta arvottamaan omia ja varsinkin toisten syntejä järjestykseen ja koittaa suhteuttaa niitä jotenkin toisiinsa? Sanoisin, että ei…
Anteeksianto on sama meille kaikille. Se jolla on enemmän syntiä, saa suuretkin syntinsä anteeksi. Se jolla syntisäkki on vähän kevyempi, saa omat vähäisemmät syntinsä samalla lailla anteeksi. Me jokainen voimme rakastaa Jumalaa samalla tavalla, rakkauteen toki voi vaikuttaa anteeksisaamisemme määrä. Kannattaako tätäkään lopulta alkaa vertailla? Onko se tarpeen? Ei se taida olla. Me voimme vain uskoa syntiemme anteeksi saamiseen ja olla vapaita. Me voimme rakastaa Jumalaamme yli kaiken ja lähimmäistämme kuin itseämme.