Ihminen on luotu yhteyteen – yhteyteen Jumalan, toisten ihmisten ja koko luomakunnan kanssa. Yhteydet näyttävät kuitenkin toimivan vajaasti tässä maailmassa – usein niiden puutteet ja ongelmat ovat syvän ahdistuksen aihe. Monesti tarvitaan ulkopuolista apua.
Yhteys saa näkyvän muotonsa kohtaamisissa toinen toistemme kesken. Monesti ollaan koolla jonkun yhteisen asian tai tapahtuman merkeissä. Näinä aikoina urheilu kokoaa yhteen kilpailupaikoille tai television äärelle. Me olemme nyt kokoontuneet yhteiseen messuun ja sen jälkeen yhteiseen syntymäpäiväjuhlaan.
Maan päällä eläessään Jeesus kohtasi hyvin monenlaisia ihmisiä. Evankeliumeissa on lukuisia esimerkkejä näistä kohtaamisista kansanjoukkojen kanssa, mutta myös kahden kesken. Päivän evankeliumista löydämme kaksi erityyppistä kohtaamista: fariseuksen ja syntisen naisen kanssa.
Mutta eikö Jeesus rakasta kaikkia yhtä paljon? Eikö hän kuollut yhtä lailla kaikkien ihmisten puolesta? Kyllä vain! ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” [Joh. 1:29]. Jumalan tahto oli ja on, että kaikki ihmiset pelastuisivat. Mutta juuri siksi hänen oli ja on kohdattava meitä yksilöllisesti, ottaen huomioon sydämemme tila Jumalan edessä.
Luukas korostaa Jeesusta syntisten ystävänä. Hän kohtasi kaikkia elämän murjomia, sairaita, köyhiä, yksinäisiä, toisten tuomitsemia ja hylkäämiä, pyhän Jumalan edessä aralla tunnolla eläviä, omaa pahuuttaan murehtivia, lempeydellä ja armahtavaisuudella. Ei hän enää lyönyt lyötyä. Vaan niin kuin päivän evankeliumin syntiselle naiselle, hän julisti ehdotonta anteeksiantoa. Tällaiset hänen kohtaamansa ihmiset tarvitsivat synninpäästön.
Toisaalta sitten Jeesus kohtasi myös omahyväisiä, kovasydämisiä, itseään korottavia, itsevarmoja, jotka luulivat kelpaavansa Jumalalle omin töin ja ansioin. Tai sitten julkisyntisiä, suruttomia, lähimmäistä riistäviä, joilla ei ollut väliä, miten elää. Varsinkin fariseukset antautuivat kohtaamaan Jeesuksen, mutta väitelläkseen, koetellakseen tai vastustaakseen häntä. Mutta Jeesuksella oli osoittaa heille, joskus ankarakin, nuhteen sana. Tai sitten hän muulla tavoin, vaikkapa vaikenemalla, paljasti heidän aikeensa ja elämänasenteensa vääriksi. Mutta kaiken tämänkin tarkoituksena oli ja on se, että kova sydän murtuisi ja ottaisi halukkaasti vastaan Jeesuksen, syntisten Vapahtajan.
Jeesus sai kutsuja niin ilon kuin surunkin keskelle. Muistamme näistä ainakin Kaanaan häät ja kohtaamisen Lasaruksen haudalla. Mikä olikaan se juhla tai tilanne fariseuksen kodissa, johon Jeesus sai kutsun? Oliko kyseessä syntymäpäiväjuhla vai halusiko isäntä vain aterian varjolla virittää väittelyä Jeesuksen kanssa? Hänellä saattoi toki olla sisimmässään myös kaipuuta elävän Jumalan puoleen, halua oppia tuntemaan Jeesusta. Joka tapauksessa tärkeäitä olivat ne sanat, jotka Jeesus sai osoittaa fariseukselle ja syntiselle naiselle, joka oli myös saapunut tämän kotiin ja tarvitsi Jeesuksen apua.
Kun sanomme ”syntinen”, muistakaamme kuitenkin, että kukaan meistä ei ole toistansa parempi. Vaikka yhteiskunnan silmissä saatamme elää nuhteettomasti, pyhän Jumalan edessä olemme kelvottomina samalla lähtöviivalla. Siksi fariseuksen arvio naisesta paljasti arvioijan kovuuden ja itsensä korottamisen.
Jeesuksen ja naisen kohtaaminen sisältää yksityiskohtia, joita jäämme pohtimaan. Jeesuksen jalkojen juureen jääminen on kuva hänen sanojensa kuulemisesta. ”Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askeleet” (Jes.52:7). Entä itkeminen? Ei Jeesus meidän kyyneleitämme tarvitse, mutta niin kuin tuolla naisella, ne ovat kuva katumuksesta. Mutta niissä on myös viittaus kasteeseemme, avoimeen lähteeseen kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan. Kasteessa olemme liitetyt Jeesukseen, hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa.
Entä Jeesuksen jalkojen voitelu? Evankeliumeissa on tähän toinenkin viittaus. Betaniassa Maria, Martan sisar, voiteli Jeesuksen jalat, ja koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua. Maria teki näin Jeesuksen tulevaa hautaamista varten. Mutta tässä on kuva Pyhän Hengen lahjasta, voitelusta, jonka Jeesukseen uskovat saavat. Näin levitämme Kristuksen tuntemisen tuoksua tässä maailmassa, jossa myös paha leviää löyhkän tavoin.
Nainen palveli Jeesusta, mutta fariseus ei. Tämän Jeesus toi myös julki. Meidän palveluksiamme ei tarvitse Jeesus, vaan lähimmäinen. Mutta päivän evankeliumi puhuu siitä, miten Jeesus mahdollistaa palvelun, antaen siihen rakkauden – Jumalan uhrautuvan rakkauden, joka ilmestyi maailmaan Vapahtajamme ristillä. ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta” [Matt. 20:28].
Tällaista palvelevaa rakkautta saamme sitä mukaa kuin saamme syntejä anteeksi. Usko tarttuu lupaukseen syntien anteeksisaamisesta Jeesuksen tähden. Ja missä syntien anteeksisaaminen on, siellä on aina läsnä myös ikuinen elämä. Palana tavasta maan päällä Pyhä Henki vaikuttaa meissä uutta rakkautta, rauhaa ja iloa. Tämä kaikki seuraa sydämen uskoa.
Mitä me siis pohjimmiltamme tarvitsemme? Mikä on jokaisen ihmisen perimmäinen puute? Sama kuin syntisen naisen fariseuksen kodissa: olemme syntisiä ja tarvitsemme Jumalalta anteeksiantoa.
”Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi”
[Matt. 9:6]. Siksi Jeesus vakuuttaa meille kaikille päivän evankeliumin sanoin: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi” [Luuk. 7:48], ja vielä jatkaa: ”Uskosi on pelastanut sinut” (Luuk.7:50). Jääkää Herran rauhaan!