2. paastonajan sunnuntai, Matt. 15: 21-28, Hannu Tiainen

Pöytä on jokaisen kodin peruskaluste. Sitä se on myös virastoissa, temppeleissä, kirkoissa, kouluissa.
Pöytä on paitsi papereiden, kukkien ja koristeellisten esineiden laskutila, myös ja erityisesti yhteisellä asialla olemisen taso. Ruokapöytä, ehtoollispöytä, kokouspöytä, pyöreäpöytä, hoitopöytä, tiskipöytä. Pöytien äärellä käsitellään useimmiten yhteisen elämän asioita.
Yhteiseen pöytään kokoontuneet hakevat yhteisiä ratkaisua ja yhteistä ymmärrystä pöydän pinnalla oleviin kysymyksiin.
Edustuksellisen demokratian yksi tunnusmerkki on, että kaikki yhteiskunnan tahot ja tasot olisivat edustettuina niissä pöydissä, joissa keskustellaan ja päätetään kaikkia koskevista, kaikkien yhteisistä asioista.
Mikäli joku taho jää tai jätetään päätöksenteon ulkopuolelle, niin tuon sivuutetun tahon intoa sitoutua muiden tekemiin päätöksiin sopii perustellusti epäillä. Äärimmillään sivuutetut mellakoivat kaduilla ja kujilla.
Edustuksellisen demokratian alati uhanalainen tavoite on antaa arvo kaikkien mielipiteelle.
Yhteisessä pöydässä saadaan kaikkien oikeutta puolustavia sopimuksia silloin, kun toisen arvo nähdään yhtä suurena kuin oma arvo. Tuloksena saadaan aikaiseksi sopimus, ei yksipuolinen sanelu. Sopimus lisää vastuullisuutta ja pitää elämässä mukana.
Yhdenvertaisuus, tasa-arvo, kumppanuus, työtoveruus, ateriakumppanuus, ylipäätään kaikenlainen toisen arvostaminen ei ole itsestäänselvyys. Se vaatii ainakin kahdenlaista ponnistelua.
Yksi näkökulma on lainsäädäntö. Suositusten, säädösten ja lakien täytyy puolustaa kaikkien yhtäläisiä oikeuksia. Vähimmäisvaatimus on, ettei ole laillista toimia alistavasti eikä syrjivästi toista kohtaan.
Toinen näkökulma on heikomman puolustamisen periaate. Laki ilman heikomman puolustamista ei riitä. Heikkoa on kuunneltava, vaikka tällä ei olisi laillista perustetta vaatimukselleen.
Juuri kuulemamme evankeliumi Jeesuksesta ja kanaanilaisesta naisesta on esimerkkikertomus heikon oikeudesta päästä osalliseksi sellaisen pöydän antimista, joihin hänellä ei ole laillista oikeutta.
Sinänsä tuntuu erikoiselta, että Jeesus näyttää viivyttelevän apuaan naiselle. Opetuslasten asenne on suorastaan kyllästynyt: ”Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.” Tuosta pitää päästä eroon.
Kertomuksen huippukohta on, kun nainen sanoo apuaan panttaavalle Jeesukselle: ”Mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.”
Loppuratkaisu on se, että Jeesus päästää naisen osalliseksi sen pöydän antimista, joihin tällä ei ollut lain suomaa oikeutta. Vitkutellen Jeesus päästää hänet omaan pöytäänsä.
Maailmaa muuttanut sanoma Jeesuksesta Kristuksesta muotoutuu kaikkien oikeudesta päästä osalliseksi parantavista, armahtavista, pelastavista Jumalan pöydän murusista. Ensin kuullaan yksittäisiä ulkopuolisia. Lopulta sanotaan: Menkää kaikkeen maailmaan.
Armon sanoja, pelastuksen tekoja ja parantavia kosketuksia on sanottava ja jaettava kaikkialla maailmassa. Ei riitä, että laaditaan laki ja asetukset. On mentävä vielä pitemmälle. On pidettävä huolta siitä, ettei ateriayhteydestä suljeta ketään pois, vaikka lainsuomaa oikeutta ei aina olisikaan.
Maailma on täynnään vailla oikeutta olevia. Niitä ovat sotien runnomat, väkivallan vaivaamat, työnsä menettäneet, sairauteen tai vanhuuteen uupuneet.
Laki ja säädökset eivät riitä puolustamaan meistä heikoimpia. Viimeistään voittoa tavoittelevien tahojen palkkaamat lainvalvojat tekevät näistä vähimmistä lopun.
On valittava maailman Vapahtajan seura ja ristin tie, jossa suuntaa ei näytä vain tielainsäädäntö, vaan myös ja ennenkaikkea heikoimman ja väsyneimmän saattaminen samaan pöytään; yhteiselle aterialle.
Lopulta on kysymys siitä, millä on arvo yli oikeuden. Vain rakastettu aavistaa sen. Siksi: Niin on Jumala maailmaa rakastanut, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.