Tuossa äsken luetussa tekstissä Jeesus on tavattoman tyly kanaanilaiselle naiselle. Nainen pyytää häneltä apua pahan hengen vaivaamalle tyttärelleen, mutta Jeesus on vaiti eikä vastaa hänelle mitään.
Mutta nainen vaan seuraa Jeesuksen kintereillä ja huutaa kovaan ääneen: ”Herra, auta minua!” Lopulta Jeesuksen opetuslapset pyytävät Jeesusta tekemään jotain, jotta heidän ei tarvitsisi kuunnella tuota ruikutusta.
Mutta Jeesuksen tylyys vaan jatkuu: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.” Tuo apua pyytävä nainen oli pakana, kanaanilainen, ei Jumalan kansan jäsen. Jeesus sanoi, että siksi hän ei auttanut tuota naista.
Miten tuo saattaa olla mahdollista? Eikö Jeesus ollutkaan maailman kaikkia ihmisiä varten lähetetty Vapahtaja?
Ei ole. Jumala lähetti Jeesuksen pelastamaan oman kansansa, Israelin. Heille hän oli Vanhassa testamentissa luvannut Vapahtajan. Muiden kansojen jäsenillä ei ollut oikeutta hänen apuunsa.
Siksi Jeesus sanoi tuolle kanaanilaiselle naiselle: ”Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.” Jeesus oli luultavasti väsynyt siitä, että valtavat ihmisjoukot olivat tungeksineet hänen ympärillään jatkuvasti. Siksi hän oli vetäytynyt ulkomaille, Tyyron ja Siidonin kaupunkien maastoon, jossa häntä ei tunnettaisi. Hänen piti saada levätä. Jos häntä nyt vaivattaisiin asialla, joka ei hänelle kuulunut, se olisi sama kuin jos Jumalan kansan lapsilta olisi otettu leipä ja heitetty koiranpennuille. Ei hän jaksanut kaikkia ruokkia, sekä lapsia että koiranpentuja.
Mitä tämä kertoo meille, täällä kirkossa oleville? Se kertoo, että ei meilläkään ole mitään oikeutta Jeesukseen ja hänen apuunsa. Mekin olemme pakanoita, emme Israelin kansan jäseniä. Me olemme Jumalan kansan suhteen kuin koiria, joilla ei ole oikeutta lasten leipään.
Tämä on karua tekstiä. Mutta se on meille hyvin terveellistä.
Monet nykysuomalaiset nimittäin ajattelevat, että ihmisellä on ilman muuta oikeus Jumalan armoon. Kaikkien on päästävä taivaaseen, koska muuten Jumala ei ole tasa-arvoinen. Jokaisella on oikeus uskoa niin kuin haluaa, ja sen on oltava oikein, koska muuten yhdenvertaisuus ei toteudu.
Mutta emme me ole Jumalan suhteen sellaisessa asemassa. Me olemme syntisiä, hylänneet hänet, erossa hänestä. Ei meillä ole oikeuksia hänen suhteensa.
Tuo kanaanilainen nainen hyväksyi Jeesuksen sanat. Hän hyväksyi sen, että hän on vain koiranpenikka Jumalan pöydän alla.
Ennen vanhaan tätä ihmisen asemaa Jumalan edessä selitettiin puhumalla ”kerjuupassista”. Sellainen annettiin kullekin kerjäläiselle hänen oman kotipitäjänsä aluetta varten. Muilla paikkakunnilla kerjuupassi ei pätenyt. Näin virkavalta halusi estää, että kukin pitäjä elättäisi omat köyhänsä, eivätkä sysäisi heitä muiden ruokittaviksi, vaeltelemaan ympäri maata.
Mutta joskus hätä ja nälkä oli niin kova, että kerjäläisen piti hengissä pysyäkseen lähteä muualle kerjäämään. Sellainen oli erityisen nöyryyttävää. Ei ollut oikeutta edes kerjätä ja silti piti mennä pyytämään apua.
Tällaisessa asemassa tuo kanaanilainen nainen oli. Oikeudeton koiran penikka.
Mutta silti hän sanoi Jeesukselle: ”Ei olekaan, Herra, mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.”
Silloin Jeesus heltyi. Hän sanoi: ”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.”
Tämä nainen ja hänen uskonsa Jeesukseen on esimerkkinä meille. Meidänkin pitää tulla Jeesuksen jalkojen juureen oikeudettomina koiranpenikoina.
Se on ihmiselle hyvä paikka. Sillä silloin ei tarvitse itse olla mitään. Ei tarvitse ansaita hyväksyntää. Ei tarvitse olla hyvä. Ei tervitse tehdä hyviä tekoja. Ei tarvitse olla hurskas. Ei tarvitse kokea pyhyyden kokemuksia.
Jos silloin huutaa Jeesukselle: ”Herra auta minua!”, silloin hän vastaa.
Miksi? Siksi, että Jumala haluaa nimenomaan armahtaa ihmistä. Ja se tapahtuu armosta eli kokonaan vailla ihmisen ansioita.
Jumala on sellainen. Hän ei suostu siihen, että hän olisi meille velkaa. Kun hän armahtaa, hän armahtaa niin kuin kerjäläistä, jolla ei ole kerjuupassia.
Sen takia hän lähetti Jeesuksen maailman Vapahtajaksi. Ei siksi, että me olisimme sen ansainneet. Tästä kirjoitetaan Uudessa testamentissa näin:
Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti. Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä (Room. 5:6-8).
Eli kun me olimme koiranpenikoita pöydän alla; kun me olimme jumalattomia ja syntisiä Jumalan vihollisia. Silloin Kristus Jeesus kuoli meidän edestämme, otti päällensä meidän rangaistuksemme ja otti pois kaiken sen, mikä erottaa meidät Jumalasta.
Siksi Jeesuksesta loppujen lopuksi tuli kaikkien kansojen Vapahtaja. Kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan hän osti meidät pakanatkin Jumalan lapsiksi.
Siksi hän sanoi ennen taivaaseen astumistaan.
”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” (Matt. 25:19-20)
Enää ei siis päde se, mitä Jeesus sanoi kanaanilaiselle naiselle: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.” Jeesuksesta tuli myös meidän pakanoiden, suomalaistenkin Vapahtaja.
Mutta ei se tarkoita, että me voisimme käydä Jumalan eteen vaatimaan yhtään mitään. Meidän kannattaa pysyä Jeesuksen edessä ansiottomina armon kerjäläisinä. Kun sieltä pöyudän alta vingumme hänen puoleensa, silloin hän ottaa meidät syliinsä ja sanoo: ”Suuri on sinun uskosi.”