Otetaan oppia kanaanilaisen naisen sitkeydestä
”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.” Jeesuksen vastaus apupyytävän naisen auttamiseksi on tyly ja hämmentävä. Eikö Jeesus ollenkaan ymmärtänyt tehtäväänsä? Eikö hän osannut ajatella muita ihmisiä kuin vain omaa kansaansa? Eikö Jeesus tiennyt tai osannut kaikkea?
Tapahtumapaikka on Tyron ja Sidonin seutu eli nykyinen Etelä-Libanon, Gennesaretin järvestä länteen, Välimeren itäranta. Kanaanilainen tarkoittaa tässä sekakansaa, halveksittua ihmisryhmää. Lähi-idän politiikkaan ei saarnassa voida puuttua mutta ajankohtaisuutta riittää silti. Voihan sitä itse kukin hiljakseen miettiä, että miten nämä asenteet nyt näkyvät.
Jeesus sanoi vierasheimoiselle naiselle vain sen, mikä hänen oman syntyperänsä ja ympäristönsä mukaan oli itsestään selvää. Ajatellaan vain omaa kansaa ja perinnettä. Vain heitä autetaan. Tähän näkemykseen kristinusko ei jäänyt. Tästä alkoi tie kohti uutta.
Raamatun Uusi testamentti eli evankeliumit, apostolien teot, Paavalin, Johanneksen ja Jaakobin kirjeet ja Johanneksen ilmestys ovat todistusta Jumalan kansasta. Jumalan kansa tarkoittaa Kristukseen uskovia. Kanaanilainen nainen todistaa sitkeydellään, että Jeesuksen parantavat teot eivät ole rajoitetut vain Jeesuksen omaan syntyperään ja juutalaiseen kansaan.
Uusi testamentti ei poista mitään Vanhasta testamentista mutta tuo Jumalan kansan eli Jeesuksen Kristuksen niin kanaanilaisten kuin muidenkin kansojen ulottuville.
Asialla eli tällä evankeliumilla on myös inhimillinen puoli. Kanaanilainen nainen on kokemuksensa kanssa varmaan jokaiselle tuttu. Kukapa ei olisi ollut samanlaisessa tilanteessa, hädissään ja yksin. Ja ehkä tuntenut, ettei taida Jumala ja Jeesuskaan kuulla.
Naisen sitkeys muutti tilanteen. Jeesus kuuli ja muutti näkemyksensä, auttoi ja nainen sai avun. Jeesus sanoi: ”Suuri on sinun uskosi, nainen. Tapahtukoon niin kuin tahdot.”
Tapahtuma on hämmentävä. Oliko Jeesus noin omaan aikaansa ja tapoihinsa sidottu ihminen? Täydellisesti ihminen ja täydellisesti Jumala?
Inhimillisen ja jumalallisen suhde ovat myös raamatunlukijan haasteita. Oman aikamme julkisuus on sitten vielä oma lukunsa. Julkisuudessa näkyvät vain ärhäkät kannanotot.
Mitä siis tarkoittaa, että Raamattu on Jumalan sanaa?
Raamattu tapahtuu ihmisten maailmassa ja on kokonaan ihmisten kirjoittama. Se on kertomus keskellä elämää, elämän kirja – aivan kuten kertomus kanaanilaisesta naisesta. Äidillä on hätä tyttärestään.
Raamattu on myös Elämän kirja – Elämä isolla kirjaimella. Raamattu avaa elämän. Raamattu koostuu kertomuksista, historioista, lauluista, profetioista, sananlaskuista, kirjeistä, evankeliumeista. Ne eivät ole samanlaisia kirjoituksia kuin logiikan oppikirja tai luonnontieteellinen tutkimus.
Havainnollinen on Luukkaan evankeliumin alku. Hän kertoo, että nojaa silminnäkijöiden todistuksiin ja pyrkii laatimaan niistä kertomuksen.
Kertomuksia ei silloitella. Esimerkiksi tämän päivän evankeliumista jokin hyvää tarkoittava Raamatun sisältöä kokoava komitea olisi ehkä sanonut, ettei oteta tätä mukaan. Tämä antaa epäedullisen kuvan Jeesuksesta. Niin ei kuitenkaan Raamattuun otettuja kirjoituksia kootessa tehty. Nehän olivat irrallisia ja irrallaan olleita käsikirjoituksia eri paikoissa. Ei meidän tarvitse hämmentyä siitä, että Raamattu on ihmisten kirjoittama.
Sitten kun luen tätä omaa suomenkielistä Raamattua en enää ajattele vain käsikirjoituksia ja niiden kokoelmia tai Raamatun sisällöstä päättäneitä kokouksia. Luen omaksi ravinnoksi ja hengelliseksi rakentumiseksi.
Rehellisyys ja totuus ovat olleet Raamatun kirjoittamisen avainsanoja. Se on jumalallista johdatusta. Raamattu on kokonaan jumalallinen ja kokonaan inhimillinen ja kokonaan ihmistä varten. Usko ei ole tarkoitettu jollekin toisenlaiselle tai paremmalle tai viisaammalle tai hurskaammalle ihmiselle vaan juuri sinulle ja minulle. Sana tulee Jumalalta ihmisen luo.
Uskon, että Raamattu on kokonaan inhimillinen mutta myös kokonaan jumalallinen ja Jumalan sana. Minä en lukijana ole Raamatun yläpuolella vaan rukouksen hengessä etsimässä apua elämääni. Johanneksen kirjeen mukaan ”Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken.” (1. Jh 4:20). Siinä on oma ihmisen paikkani Jumalan edessä.
Raamattu myös kertoo, että Jumalan Sana ei ole pelkästään kirja vaan Jeesus Kristus itse.
Uskossakaan ei tärkeintä ole minä vaan se, että uskossa itse Jeesus Kristus on läsnä.
Hyvin erilaisissa tilanteissa Raamatun ihmiset ovat ja sieltä he Raamatun kautta puhuvat meille. Kuten tänään ensimmäisen lukukappaleen loppujae: ”Ahdistuksemme keskeltä me rukoilemme sinua, ja sinä kuulet ja autat meitä.” (2. Aik. 20:9). Toinen lukukappale puolestaan kehotti Jeesuksen seuraajia elämään pyhää elämää. Tämän päivän hengessä se tarkoittaa rukousta ja uskoa.
Toivon, että voisimme olla kristittyjä, joiden vierellä on helppo hengittää, helppo rukoilla ja helppoa ja luontevaa uskoa.
Ajankohtainenhan tämä päivän evankeliumi on. Äärimmäisen ajankohtainen. Myös henkilökohtaisessa elämässämme.
Kukapa ei olisi tuntenut itseään ulkopuoliseksi. Tämä päivä on ulkopuolisten evankeliumin päivä.
Ei anneta periksi. Otetaan kanaanilaisesta naisesta mallia. Ja otetaan opiksi päivän aiheesta, rukous ja usko. Olennaista ei ole väittelyn voittaminen uskonasioissa 6–0. Olennaista ovat rukous ja usko. Siinä on tavoitetilamme. Siinä on suojamme tämän hulluksi tulleen maailman keskellä. Rukoillaan ja uskotaan, että Jeesus Kristus itse on läsnä elämässämme.