2. paastonajan sunnuntai, Mt. 15: 21 – 28, Esko Väyrynen

Jumala kehoittaa sanassaan: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua” Ps.50:15.
Luther selittää toista käskyä, että meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa niin, että hänen nimeään kaikessa hädässä avuksi huudamme, rukoilemme, kiitämme ja ylistämme.
Lutherin mukaan huutaminen merkitsee hyvin voimakasta ja totista Jumalan armon halajamista. Se syntyy ihmisessä vasta hänen nähdessään, miten syvälle hän on vajonnut.
Sivistynyt ihminen ei huuda eikä metelöi. Opetuslapsetkin kiusaantuivat. ”Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.” Kanaanilainen ei ole valitun kansan jäsen.
Sielunhoidon opetuksessa neuvotaan kuuntelemaan, ei tyrkyttämään neuvoja ja vastauksia. ”Herra ruokkii korpin pojat, jotka huutavat nälissään.” Ps.147:9.
Uskoton nainen puhuttelee Jeesusta Herraksi = seurakunnan Herra, Messias. Vaimo tunnustaa Jeesuksen luvatuksi Messiaaksi.
Vaimo ei pääse mässilemään armolahjoilla. Vaimo anoo: ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua. Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.”
Paha henki vaivaa monia lapsia. Kiusaus paljastaa meille itsellemme, mitä me olemme. Pahan hengen riepotellessa lapsiamme joudumme tunnustamaan oman avuttomuutemme.
Pienelle ja avuttomalle syntiselle ihmiselle Jumala on suuri ja voimallinen, mutta armollinen.
Johanneksen kirjeessä vakuutetaan: ”Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme.”