Minulla on usein tiistaisin puuropäivä. Tulen seurakuntakeskukseen syömään aamupuuron. Se on hyvää,
ravitsevaa ruokaa. Puuron kanssa otan teetä ja ehkä sämpylän. Se ei ole salaista ruokaa. Siitä on ilmoitettu
eri tahoilla.
Minä tarvitsen ruokaa. Jos en saa ruokaa, minua alkaa väsyttää, tulen heikoksi. Ehkä alan ärtyillä. Jos olisin
pieni lapsi, taitaisin kiukutella. Olisin aikamoinen ärrimörri ihan vain siitä syystä, että minun on nälkä.
Ihminen tarvitsee monenlaista ruokaa. Aina ei voi syödä yhtä ja samaa ruokaa. Aina ei voi syödä puuroa,
vaikka se hyvää onkin. Välillä on pureskeltava porkkanaa tai omenaa. Joskus lautasella on vihreitä salaatin
lehtiä. Yhtenä päivänä lautasella voi olla vaikka kalakeittoa. Nam, nam.
Jeesukselle tuli kerran nälkä ja jano. Hän oli kävellyt pitkän matkan, joten häntä alkoi väsyttää. Oli kuuma
päivä. Hän ei päässyt mihinkään suojaan kuumalta auringonpaisteelta, joten hänelle tuli hiki. Hänen
suutaan kuivasi. Hän halusi juotavaa. Siksi hän tuli kaivon luo. Se ei ollut mikään yksityinen pihakaivo. Se oli
koko kylän yhteinen kaivo, josta jokaiseen kylän taloon käytiin hakemassa vettä. Yleensä veden noutajat
olivat naisia. He tulivat aamulla varhain, kun vielä oli viileää. Kun Jeesus saapui kaivolle, oli päivän kuumin
hetki. Vain yksi nainen, erilainen nainen, tuli kaivolle hakemaan vettä. Hän tuli sellaiseen aikaan, jolloin
hänen ei pitänyt nähdä ketään toista ihmistä. Hän halusi olla yksin. Hän ei kaivannut toisten ihmisten
seuraa.
Tämän naisen elämä oli mullinmallin. Hän ei ollut onnellinen ihminen. Hän pelkäsi muita ihmisiä. Hän
arasteli saapua kaivolle, kun hän näki, että siellä oli tuntematon mies. Mutta hänen piti saada vettä. Siksi
hän saapui kaivolle. Siksi hän vastaili niihin kysymyksiin, joita Jeesus hänelle esitti. Samalla hän uskaltautui
itsekin esittämään Jeesukselle kysymyksiä. Vähän kerrassaan hän sai paljastaa Jeesukselle koko oman
elämänsä. Jeesus sai tietää, miksi naisen elämä oli mullinmallin. Jeesus ymmärsi, miksi nainen ei halunnut
kohdata muita ihmisiä. Ja kun keskustelu päättyi, nainen lähti omasta halustaan tapaamaan muita ihmisiä.
Hän, joka kartteli muita ihmisiä, halusi nyt kertoa elämänsä suuresta löydöstä kaikille niille, joita hän oli
aiemmin pelännyt ja kartellut. Naiselle tuli sellainen olo kuin hän olisi syönyt juhla-aterian. Niin tärkeää
hänelle oli se, että hän sai puhua Jeesuksen kanssa. Mutta puhumisen rinnalla kulki myös vaikeneminen.
Mielessäni soivat virren sanat:
Maat metsät hiljenneinä ja meret tyyntyneinä kiittävät Jumalaa. On laannut voima tuulten.
Vaikene puhe huulten, vain sydän puhua nyt saa.
Ateria on sellainen tapahtuma, että kaikki, jotka siihen osallistuvat, saavat syötävää. Jeesus ei ole sellainen
kuin muut ihmiset. Hänellä on kaikkia muita ihmisiä läheisempi suhde Taivaan Isään. Hän on Jumalan ainoa
Poika. Jumalan rakas Poika. Siitä huolimatta myös hän tunsi saaneensa ruokaa. Jeesus ja nainen eivät
syöneet kaurapuuroa eivätkä kalakeittoa. He pelkästään keskustelivat. Mutta se keskustelu oli kuin parasta
herkkuruokaa heille molemmille. Nainen söi kaikkia niitä sanoja, jotka Jeesus hänelle lausui. Ne olivat
hänelle ruokaa, jotka tekivät hänet kuin uudeksi. Ne tekivät arasta rohkean, ne tekivät ihmisten karttelijasta
sellaisen, joka haluaa kohdata muita ihmisiä. Hän oli kuin kuollut, joka alkoi taas elää. Hän koki saaneensa
uuden alun elämälleen.
Jeesuksella on ruokaa, josta me emme tiedä. Se ruoka on salaista ruokaa, kätkettyä ruokaa. Se on salaista
ruokaa siitä huolimatta, että siitä kerrotaan joka viikko kirkollisissa ilmoituksissa. Kun kuulemme Raamatun
lukemista tai luemme itse Raamattua, olemme astuneet ateriapöytään. Jeesus antaa meille ruokaa, josta
me emme tiedä. Tai kun tulemme jumalanpalveluksessa ehtoollispöytään. Silloin saamme palan valkoista
ehtoollisleipää ja punaista ehtoollisviiniä. Sellaiset asiat me näemme, mutta ehtoollinen on enemmän. Se
on paljon isompi ateria kuin mitä silmät näkevät ja suu maistaa. Se on salainen ateria, jossa minulle ja
sinulle annetaan enemmän kuin osaamme ymmärtää. Siinä Jeesus antaa meille ruokaa, josta me emme
tiedä.
Jeesus ei ole sellainen kuin muut ihmiset. Hänellä on kaikkia muita ihmisiä läheisempi suhde Taivaan Isään.
Hän on Jumalan rakas Poika. Siitä syystä hän voi antaa meille ruokaa, jota emme ennestään tunne. Salaista
ruokaa ei löydy silloin, kun kaikkialla ympärillä on kiirettä ja meteliä. Nainen taisi olla aika viisas, kun hän
meni kaivolle sellaiseen aikaan, jolloin siellä ei liikkunut kukaan muu. Joskus on hyvä olla aivan yksinään.
Sydän pumpsuttaa rinnassa, hengitys kulkee ulos ja sisään. Hengityksen virtaaminen pitää omaa pientä
ääntään. Kaikki ympärillä pitää omaa hiljaista ääntään.
Maat metsät hiljenneinä ja meret tyyntyneinä kiittävät Jumalaa. On laannut voima tuulten.
Vaikene puhe huulten, vain sydän puhua nyt saa.
Jeesuksella on ruokaa, josta me emme tiedä. Nainen sai elämänsä järjestykseen, kun Jeesus tuli hänen
luokseen tarvitsevana, janoisena: Anna minun juoda. Kuinka Jumalan Poika tarvitsee mitään? Kuinka hän,
jolla on jo kaikki, tarvitsisi minulta tai sinulta yhtään mitään? Mutta kyllä hän tarvitsee, sillä hänellä on
ruokaa, josta me emme tiedä. Sitä ruokaa hän antaa salaisella tavalla, missä ja milloin itse haluaa. Se on
salaista ruokaa ja kuitenkin tuntuu kuin maistaisin siinä nämä sanat: Sinä olet Jumalalle hyvin rakas. Sinä
olet hänen äärettömän rakas lapsensa.